Ranskalais-libanonilaisen kirjailijan Amin Maaloufin (s.1949) kirjoituskokoelmassa pohditaan länsi- ja arabimaailman kohtaamista ja törmäämistä. Erittäin ajankohtaisessa kirjassa sivutaan niin maahanmuuttoa, ympäristökysymyksiä, terrorismia, identiteettejä, uskontoja kuin poliittista historiaakin. Keskiössä on Maaloufin pyrkimys ja usko erilaisten kulttuurien tasavertaisen vuoropuheluun ja rauhanomaiseen rinnakkaineloon.
Amin Maalouf selvittää Lähi-idän poliittisesta historiaa tavalla, joka taustoittaa oivallisesti arabimaiden tämänhetkistä kuohuntaa. Tulevaisuuden kannalta kohtalokasta oli, että ensimmäisen maailmansodan voittajiin kuuluneet Englanti ja Ranska eivät antaneet lupauksistaan huolimatta Lähi-itää arabien käsiin, vaan jakoivat alueen suurelta osaltaan keskenään, mikä katkeroitti riistettyjä ja valheilla sumutettuja arabikansoja.
Arabien laajasti arvostama profeetta Muhammedista polveutuva hashemiittien kuningassuku sai tyytyä vain Transjordaniaan ja Irakiin. Traagista on, että hashemiittiprinssi Feisal olisi ollut valmis vuoropuheluun juutalaisten kanssa Palestiinassa, mikäli arabeille annetut muut lupaukset olisi pidetty.
Maalouf kirjoittaa arabimaista ilman minkäänlaista kansallista kotiinpäin vetoa.
Nasserin ajasta
nykypäivään
Kirjassa hyvin kiinnostavaa on muun muassa Egyptin lähihistorian ja Egyptiä johtaneen Gamal Abdel Nasserin ajan analyysi 1952—1970. Imperialistisia länsivaltoja ja Israelia avoimesti uhmannut egyptiläisjohtaja sai arabien sydämet sykkimään aivan uudella tavalla.
Arabimaiden henkiseksi (ja melkein poliittiseksikin) johtajaksi nousseen Nasserin kuoleman jälkeen kukaan ei ole kyennyt viemään vastaavalla tavalla alueen ihmisten sydämiä – ja kaikkein viimeksi Nasseria seuranneet korruptoituneet sotilasjohtajat.
Nykyisen poliittisten epäonnistumisten ja fundamentalismin nousun taustalla Maalouf näkee piilevän arabimaiden hallitusten legitimiteetin puutteen.
Ilmiö nimeltä
kommunitarismi
Maaloufin pahimpia pelkoja on uskontokuntien muodostumisen toisilleen vihamielisiksi blokeiksi, kuten hänen synnyinmaassaan Libanonissa on käynyt. Hän kutsuu ilmiötä kommunitarismiksi ja uskoo ilmiön johtavan ajan mittaan uskontojen välisiin konflikteihin.
Luonnollista lienee, että hän pitää Irakin sotaa suurena virheenä. Yhtenä Irakin sodan seurauksena ilmenneen barbaarisuuden ja suvaitsemattomuuden symbolina Maalouf pitää kehitystä, joka kuristaa ja tuhoaa ikivanhaa mandealaista eli sabialaista yhteisöä.
Koraanissa suojeltavina Kirjan kansoina mainittu uskontokunta sinnitteli 1 400 vuotta Tigris-joen rannalla. Miksi 2000-luvulla tuhotaan uskontokunta, jonka kalifit ja Saddam Husseinin hirmuhallinto sietivät? Syynä kirjailija pitää lännen kulttuurin ylimielisyydestä versonutta idän suvaitsemattomuutta.
Suosittelen kirjoituskokoelmaa kaikille, jotka ovat kiinnostuneita maailmantilanteesta ja Lähi-idän poliittisen tilanteen taustoista. Maalouf kirjoittaa arabimaiden historiasta näkemyksellisesti ja vailla minkäänlaista kansallista kotiinpäin vetoa. Länsimaiden ihmisten ja päättäjien olisi syytä tutustua maltillisen ja syvällisen ranskalais-libanonilaisen ajatuksiin.
Amin Maalouf: Maailma järkkyy. Kun kulttuurimme uupuvat. Suomentanut Lotta Toivanen. WSOY 2011.
uutiskirje 