Ihmiselle on yleensä kovin vaikeata odottelu, varsinkin turhanpäiväiseltä tuntuva: lentokentillä, asemilla, terveyskeskuksessa tai bussipysäkillä. Yhteiskunta ja koko hallintokoneisto eivät siedä tyhjän panttina olemista, etenkään jos suuret rahat ovat kysymyksessä.
EU:n taistelujoukkojen joutilas päivystys huolettaa hallitusta. Joidenkin päättäjien mielestä näyttää olevan toivottavaa, että kriisipesäkkeitä ilmaantuisi sinne ja tänne, koska varallaolo maksaa miljoonia ja rahalle pitäisi saada vastinetta.
Joskus turhaltakin tuntuva työ on juuri sitä tärkeintä. Vanhemmat vahtivat uupumukseen asti lapsiaan, ja paljolta pahalta on varmaan vältytty sen 24-tuntisen päivystyksen ansiosta. Ehkä joku tenava on päässyt putoamaan pöydältä tai polttamaan sormensa kynttilänliekissä, mutta ylipäänsä ottaen suomalaiset vauvat selviävät aikuisikään saakka.
Joka yö roihuaa tulipaloja jossakin päin Suomea. Entä jos kuluisi pari päivää ilman tulikukon riehumista? Pitäisikö palokunnat lakkauttaa pelkkinä rahansyöjinä? Siis antaapa palaa. Entä sairaskuljetukset, ensiapupäivystykset, puolustusvoimat, rajavartiosto ja poliisivoimat? Lyhyen rauhallisen rupeaman jälkeen koko auttamisvalmius katsottaisiin turhaksi rahanreiäksi. Kirurgi saattaisi päivystää pari yötä ilman leikkauksia, ja jo hänet lempattaisiin tarpeettomana taakkana yhteiskunnalle.
Suomi on pinta-alaltaan Euroopan viidenneksi suurin maa. Silti meillä on hätäkeskusten määrä tipautettu seitsemään. Inhimillinen olento siirretään karttojen ja numeroitten taakse. On jo ollut tapauksia, että hätäpuhelimeen vastaava virkailija on vain tingannut tarkkaa postiosoitetta, vaikka onnettomuus tai pahoinpitely on tapahtunut jonkin kaupungin keskustassa sijaitsevalla torilla. Samannimisiä paikkakuntia saattaa esiintyä, ja aina on olemassa erehtymisen mahdollisuus. Paikallistuntemusta ei arvosteta. Lahden tienoilla asuva ei varmaankaan aloita jutustelua aiheesta:”Ai, radiomastojenko luona? Mikä postinumero ja katuosoite? En tunne lainkaan koko Lahtea. En voi ottaa vastaan ilmoitusta.”
Jos hätänumero on varattu, vaikkapa Ivalosta tuleva puhelu siirretään toiselle, esimerkkinä hyppelystä: Oulu–Pori–Kouvola. Lohdutuksena kansalaisillemme mainittiin, että joskus paikalla on ylimääräinen päivystäjä, mutta eihän häntäkään voi istuttaa ”tyhjän panttina”. Minkä tyhjän? Ihmishengenkö?
Ihmishengen arvo on jo tullut esille ilmaiskujen siviiliuhreina, ”oheisvahinkoina”. Libanonin sodan aikana Israelin asiantuntijat oikein laskivat, kuinka monta siviiliuhria saa ”kohtuudella” tulla, jotta yksi terroristijohtaja saadaan hengiltä. Vastaus oli matemaattisen tarkka: 3,14 ihmistä. Siis isoisä, äiti, isosisko ja pikkulapsi. Jokainen ihminen on auttamisen arvoinen.