Politiikka kaipaa nuoria ihmisiä monesta syystä. Emme ainoastaan tuo uusia ideoita tai radikaalimpaa politiikkaa. Olemme myös yksinkertaisesti kokemattomampia. Tässä yhteydessä kokematon on hyvä asia. Emme ole oppineet kiertelemään tai valehtelemaan mahdollisimman hyvin. Opiskellessamme olemme juurikin ymmärtäneet sen, että oppiminen ja henkinen kehitys tapahtuu yrittämisen ja epäonnistumisen kautta. Uskallamme myöntää virheemme ja toimia sen mukaisesti.
Nykyinen pölyn peittämä politiikka on niin täynnä ympäripyöreitä lauseita, että ei ihme, ettei moni jaksa sitä seurata. Mielipidekin on joskus aivan liian vaikea kaivaa kommenttien kiemuroiden seasta. Mielestäni poliitikon tulisi tehdä itsensä selväksi eikä mahdollisen epäselväksi. Meidän työmme on kertoa, ei salata.
Viime aikojen parhaimpia esimerkkejä oli pääministerimme kommentointi ministeri Paavo Väyrysen henkilökohtaisia bisneksiä. Kysyttäessä hänen mielipidettään hän toisti viisi kertaa saman lauseen hieman eri muodoissa. Hänen mielestään ”on tärkeää, että asiat ovat avoimesti esillä”. Kiviniemi olisi voinut sanoa yksinkertaisesti, ettei halua kommentoida asiaa.
Miksi sitten nuoria ei näy eduskunnassa tämän enempää? Vastaus on yksinkertaisesti se, että he eivät ole äänestäjien keskuudessa tunnettuja. Puolueiden tulisikin suunnata voimia ja varoja siihen, että nuoret saisivat oikeasti keskusteluissa tilaa. Kuitenkin puolueillakin on tapana valita äänenkantajakseen tuttuja ja turvallisia henkilöitä, kuten puolueen pitkäaikaiset johtajat.
On ymmärrettävää, että puolueet pelkäävät, ettei nuorempi poliitikko mahdollisesti osaisi vastata ympäripyöreästi kysymykseen, johon hänellä ei oikeastaan ole vastausta. Kuitenkin koen vielä turhauttavammaksi sen löpinän, jota monesti television vaalipaneeleissakin kuulee juuri vanhojen poliitikoiden suusta. He eivät halua myöntää muille ja itselleen, ettei heillä ole jostain asiasta tietoa, vaikka tiedottomuus on hyvin luonnollista ihmiselle.
Arvelen, että monella poliitikolla on opiskelun ja oppimisen ajasta liian kauan. Heille ei ole enää tavanomaista oppiminen erehtymisen kautta, tai he eivät ainakaan sitä myönnä. Tämä on kuitenkin pakollinen asia koko ihmisen henkisen kehityksen saralla. Lajimme ei olisi kehittynyt siksi, mikä se nykyisin on, ellemme olisi oppineet juuri päivittäisistä virheistämme. Yksinkertaisen keppi ja porkkana -periaatteen kautta, taistelun tietä, lajimme on saapunut tähän pisteeseen.
Harvempi äänestäjäkään osaa vastata kaikkeen, tai edes omistaa mielipidettä joka asiaan. Nykyinen yhteiskunnallinen keskustelu melkein vaatii sen, että jokaisella olisi mielipide, vaikka tietopohja olisikin heikko. En ymmärrä, mitä teemme tällä ehdottomuudella. Olisi paljon parempi, jos jokainen osaisi myös itsekriittisesti arvioida, kuinka pätevä hänen henkilökohtainen mielipiteensä asiaan kuin asiaan on.
Minä pidän sellaista poliitikkoa rehellisenä, joka toisinaan myöntää erehtyneensä, esimerkiksi kirjoituksensa otsikkoa laatiessaan tai rehellisesti sanoo sanat ”en tiedä”.
uutiskirje 
