Viime aikoina on pohdittu kotimaamme eri poliittisissa puolueissa toivottavasti sitä, mitä nokiakratian uusin uutinen kahden maailmanlaajuisen suuryrityksen Nokian ja Microsoftin yhteistyöstä tarkoittaa. Puolueiden hiljaisuus kannanottoineen on ymmärrettävää, sillä yhdelläkään puolueella on tuskin povitaskussaan hyvää varasuunnitelmaa, jos nokiakratia romahtaisi. Tämä tarkoittaisi selvennyksen vuoksi Nokian tuhansittain jakamia irtisanomisilmoituksia ja alihankkijoiden Nokian nimeen vannoma yhteistyö päättyisi konkurssiaaltoihin ja työttömyystulviin.
Kolmen suurimman nykyisen eduskuntapuolueen hiljaisuuden ymmärtää hyvin. Kokoomus sallii kapitalistin tehdä mitä vain. Se ei määritä kapitalistille yhteiskuntavastuuta. Kokoomuksen jakamat kepit jaetaan vain yhteiskunnan heikompiosaisille. Keskusta seilaa kahden suurimman eduskuntapuolueen välissä toivoen, että hallituspaikka on vielä heidän. Vanhasen Matin hyppääminen perheyritysten yhdistyksen johtoon oli tuttua keskustalaista politiikkaa: sukelletaan tilanteen mukaan sinne, missä tapahtuu ja etsitään pian oman puoluelaivan hylkyäkin.
Demareiden kohtalo nojaa siihen, mitä keskusta ja kokoomus tekevät hallitusneuvotteluissaan. Perussuomalaiset ovat ajaneet puolueensa kooltaan siihen, että vaalien alla varovaisuus tulee päivä päivältä näkyvämmäksi. Vihreiden valo ja aatteen palo taisi hiipua ydinvoimapäätökseen. RKP puolestaan keinuu hallitusvastuussa, vaikka mitä tapahtuisi. Puolueellehan riittää vaikkapa yksi paikka eduskunnassa ja yksi ministerin paikka. Kristillisdemokraattien hakema apu korkeimmilta voimilta ei taida auttaa tässä hädässä, kun Nooan arkki on jo aikoja sitten käytetty ja huomattu riittämättömäksi. Vasemmistoliiton johdon esittämä kritiikki on hyvää ja onhan puolue esittänyt avauksia pienyrittäjienkin suuntaan, ja sitä sanomaa mielestäni olisi järkevää jalostaa.
Nokia-kratiasta luopuminen ei olisi Suomen loppu vaan loppujen lopuksi paluu demo-kratiaan.
Nokian tiedottamislinja on kaiketi tietoinen: vähän kerrallaan. Vaaleja ennen ei puhuta irtisanomisista, sillä Suomessa yritetään taata porvaripuolueille maksimaalinen vaalitulos. Massiiviset irtisanomisethan koituisivat porvarihallituksen puolueiden jyrkäksi alamäeksi ja vaalien tulos muuttuisi nykygallupluvuista toisenlaiseksi. Näin ollen jokaisen puolueen ja ihmisen tulisi vakavasti miettiä, millaisen Suomen he markkinoivat äänestäjille vaihtoehtoisena näkymänä, jossa Nokian kaltainen mahti on täältä pois.
Omasta mielestäni nokiakratiasta luopuminen ei olisi Suomen loppu vaan loppujen lopuksi paluu demokratiaan. Suuryritysten tehtävä ei ole tehdä sanelupolitiikkaa maassamme vaan ihmisten. Onhan nokiakratian vaikutukset jo nähty. Se on merkinnyt ikäviä ilmiöitä, joita ovat hyvinvointivaltion alasajo, tuloerojen kasvu, vihamielisyys ihmisten mietteissä kanssaihmisiin ja aluepolitiikan rappeutuminen.
Ihmisten ihmisarvoa ei ole vuosiin enää mitattu henkisillä arvoilla vaan ihan toisenlaisilla. Mitä tulee taas eduskunnan ulkopuolisiin puolueisiin ja politiikasta irti oleviin ihmisiin? Siellä on varmasti voimavaroja, ideoita ja ehkäpä oivalluksiakin, joita voisi nyt kuunnella.