Siellä he korvessa elivät.
Sodan käyneet ja suuret ikäluokat.
Leipänsä repivät kivisistä pelloista.
Lumisista metsistä.
Toiset kaupungeissa, elivät omaa elämäänsä.
Vaan aika muuttui.
Ei elättänyt pikkutilat lapsiaan.
Kaupunkeihin lähtivät, tai Ruotsiin.
Jotkut jopa valtamerten taa.
Lapsen kasvoisina, parempaa elämää etsimään.
Sotakorvaukset oli hoidettu.
Teollisuus oli saanut samalla voimaa kehittyäkseen.
Ne tarvitsi työvoimaa.
Maaseutu lahjoitti lapsensa kehityksen rattaisiin.
Tuhansia, – kymmeniätuhansia
– satojatuhansia heitä muutti
rakentamaan hyvinvointia, itselleen,
mutta ennen kaikkea teollisuuspatruunoille.
Malmi suli raudaksi,
muuttui koneiksi, harkoiksi, putkiksi, pelleiksi.
Puu kulki joissa, koskissa, Saimaalla.
Tuli sahoille, tehtaisiin,
muuttui rulliksi, Faneriksi, lankuksi, laudaksi, selluksi, paperiksi.
Työmies ja nainen oli arvossaan,
heitä kysyttiin,
jotta tehtaat saisivat voimaa kehittyä.
Ei siitä paljon maksettu.
Ammatilliset järjestöt kasvoivat.
Vaadittiin voitosta vähäistä murua työn tekijöille.
Aatteellisuus kasvoi omaan arvoonsa.
Meillä on järjestöt ja yhteisvoima.
Nyt meillä oli miljoonainen selkäranka mihin nojata.
Leipää ja asuntoa tarvittiin, perheet perustettiin.
Työväestöllä oli vaatimuksia, ja neuvottelijat työmailla.
Työläisillä alkoi mennä kohtuullisesti.
Työnantajilla hyvin,
jopa loistavasti.
Sementti- ja betonitehtaat
kuumeisesti tuottivat rakennustarvikkeita.
Rautakourien tekemät putkistot laskettiin maahan.
Pellit laitettiin kattoihin.
Saloilta tulleista puista nousivat talot taajamiin.
Omalla työllään ja hiellä monet rakensivat.
Oli velkaa, mutta turvallinen olo.
Tunnettiin työpaikat pysyviksi.
Taajamat laajentuivat.
Syntyi uusia kaupunkeja, kyliä.
Kehittyi palveluverkosto.
Ammattiyhdistysliike ja poliittinen työväenliike
kulkivat rinta rinnan.
Tehtiin suuria päätöksiä,
neuvottelemalla ja sopimalla,
Eduskunnassa, järjestöissä, työmailla.
Yhteinen liikkeemme oli voimissaan,
Koko kansakunnan eduksi.
Muutoksen tuulet puhaltavat.
Mentiinkö liian kovaa.
Oli syntynyt vastavoimia,
Itsekkyys oli kasvanut.
Liian moni ajatteli tulevansa toimeen,
ilman yhteisvoimaa.
Ei välitetty yhtenäisyydestä.
Hajaannuttiin aatteesta.
Uusille sukupolvelle oli rakennettu
hyvinvointiverkosto valmiiksi.
Ei ymmärretty sitä työn määrää,
jonka siihen olivat uhranneet, aiemmat rakentajat.
Mutta työnantajalla meni hyvin.
Tuotanto tehostui,
Konepajat rakensivat uuden sukupolven tekniikalla.
Työn sisältö muuttui, tuotanto kasvoi.
Työväki tehtaissa väheni.
Mutta tehtaat tuottivat yhä suurempaa voittoa omistajilleen.
Voitot, he sijoittivat ulkomaille.
Yhtiöt noteerattiin börssissä.
Pelaavat osakkeilla ja olemattomalla rahalla.
Ei tarvittu niin paljon enää työntekijöitä tuotannossa.
Sanottiin irti, lopetettiin kokonaisia tehtaita.
Kyllä se koville ottaa, kun laitetaan tehtaanportit kiinni
ja työntekijät kortistoon.
Pilkotaan palvelualoilla työt pätkiin,
määräaikaisiksi. Muutaman tunnin viikkotyöajalla.
Työnantajat olivat saaneet markkinaraon.
Tuotettiin ulkomaista työvoimaa.
Alipalkattuna. Muka työvoimapulaan.
Polkeakseen palkkoja. Ei halunneet keskitettyjä ratkaisuja.
Tavoittelevat maksimivoittoja työvoiman kustannuksella.
Rakennetaan mieluummin huonosti.
Rakennetaan.
On jälleen aika rakentaa.
Liittyä yhteen kun miljoonat lumikiteet.
Pysäyttää yhteiskunnan vääränlainen vallankäyttö.
Ajattele, jos me kaikki
voimistamme yhteenkuuluvaisuutta,
me voimme pysäyttää haitallisen kehityksen
samalla lailla, kun miljoonat,
miljardit lumikiteet
pysäyttivät voimakkaimmatkin junat
menneinä talvina,
raiteilleen.
Meitä kaikkia tarvitaan yhteistoimintaan,
paremman tulevaisuuden puolesta.
Me olemme tulleet vaivalloisesti,
voimia säästämättä tälle pysäkille.
Tältä pysäkiltä,
soisimme lapsiemme ja lapsenlapsiemme,
lähtevän parempaan tulevaisuuteen.
Vain yhteisvoimin voimme olla junan lähettäjän paikalla.
Ohjaamassa tulevaisuuden junaa, oikeille raiteille.
uutiskirje 
