Pyynikillä palataan tänä kesänä taas perinteikkäälle painavien teosten tielle, kun 17. kesäkuuta valmistuu ensi-iltaan Paavo Haavikon romaaniin perustuva Rauta-aika. Haavikko kehotti aikanaan romaanin lukijoita unohtamaan Kalevalan. Heiskanen puolestaan kehottaa unohtamaan Kalle Holmbergin 1980-luvulla tekemän Rauta-aika -tv-elokuvan.
Nähtäväksi jää, onnistuuko katsoja unohtamaan suomalaisen kulttuurin keskeiset myytit. Ohjaajan ohjenuorana on joka tapauksessa ollut kansalliseepoksen kyseenalaistaminen. Hän karistaa henkilöhahmoista myyttistä pölyä ja kaivaa esille huumoria ja inhimillisyyttä.
Heiskanen kertoo yrittäneensä poistaa kaikkea sitä kuonaa, joka estää Kalevalan hahmojen tutkimisen ihmisinä.
Mistä syntyy sotien ja ihmisten tuhoamisen oikeutus?
Ja kun hahmoja tutkitaan ihmisinä, niistä löytyy Heiskasen mukaan haurautta.
– Se kulttuurin kerros, josta meidän etiikka ja moraali rakentuu, on ohut. Ja vaikka Rauta-ajan ja Kalevalan henkilöt eivät teekään moraalisia päätöksiä, niin juuri sen vuoksi esityksessä kokonaisuudessaan korostuu kysymys ihmisen eettisestä vastuusta.
Esitys siis pohtii, mikä on se voima, joka panee ihmisen toimimaan tietyllä tavalla. Mistä syntyy sotien ja ihmisten tuhoamisen oikeutus?
– Tekstin myötä tarkastellemme myös ihmisen hulluutta, irrationaalisuutta. Teksti nostaa esiin kysymyksen arvoista ja ihmisen olemisen mielestä, Heiskanen kertoo.
Runollista
Pyynikillä katsellaan nykyaikaan tuotua Rauta-aikaa. Sen teemat ovat kuitenkin ikiaikaisia: kuolema, elämä, onnen etsiminen, rakkaus, sotiminen, vallankäyttö.
Heiskanen toivoo, että hänen ohjauksessaan esityksestä tulisi moniselitteinen, mutta niin vetovoimainen, että se houkuttelisi tekemään tulkintoja. Toisaalta ohjaaja tietää, että jokaisen esityksen pitää saada harjoituksissa ilmoittaa oma kielensä.
Nyt harjoituksissa ollaan jo melkein loppusuoralla. Millaiseksi kieli alkaa muodostua?
– Esityksen kertomisen kieli muodostuu hyvin runolliseksi, Heiskanen vastaa.
Ulkoinen pakko
Haavikon kieli on hyvin tyyliteltyä, hyvin omaansa. Heiskasesta tuntuu välillä jopa siltä, että Haavikko kirjoittaa tietoisesti teatteria vastaan. Haavikko siis haastaa tekijät.
– Niitä syitä ja seurauksia, joita me arkipsykologiallamme ymmärrämme, Haavikko ei ilmoita, vaan ne täytyy ottaa annettuina ja löytää tuosta maailmasta mielekkyys. Siinä on se runollisuus.
Heiskanen puhuu myös ulkoisesta pakosta, joka löytyy niin Haavikon tekstistä kuin Kalevalastakin.
– Ihmiset ovat sen ulkoisen pakon vallassa, mutta sitä, mikä se on, ei kerrota.
Heiskasen mukaan ulkoinen pakko on aika ja ajan ankaruus. Se on olosuhteet. Se on historia.
Suomi pienoiskoossa
Rauta-aika tapahtuu nykyajassa. Lavastuksen innoitus on ohjaajalle löytynyt lapsuuden maisemista, keravalaisilta takapihoilta, autopajoista ja pienteollisuudesta.
Yhteisö, jota näytelmä kuvaa, on kuitenkin kuin Suomi pienoiskoossa, jollainen Kalevakin on. Tuossa yhteisössä ”Pohjolan porukat” näyttäytyvät vihollisina ”Kalevan kylän” väelle.
– Pohjolassa kaikki on paremmin. Siellä on hyvinvointia, vaurautta ja varmasti myös onni helpommin saavutettavissa, Heiskanen kuvaa asetelmaa.
Vihatun ja kadehditun Pohjolan vahva vallankäyttäjä on Anneli Saulin esittämä Pohjolan emäntä. Muissa rooleissa nähdään Iikka Forss, Auvo Vihro, Aimo Räsänen, Janne Kallioniemi, Marika Heiskanen, Antti Mikkola, Annina Ärölä, Maiju Saarinen, Samuli Muje, Ville Majamaa ja Sanna Majanlahti.
Näytelmän dramaturgiasta vastaa Seija Holma. Käsikirjoitus kunnioittaa romaanin henkeä, mutta ei noudata sitä orjallisesti.
Pohjolan emäntää näyttelevän Anneli Saulin haastattelu Kansan Uutisten Viikkolehdessä pe 27.5.2011. Rauta-aikaa esitetään Tampereen Pyynikillä 14.6.–6.8.
lehti 