Tunturisaamea puhuvia Suomessa on noin 6 000, mutta kolttia vain kuusisataa ja inarinsaamelaisia noin kaksisataa. Näiden pienten saamelaisvähemmistöjen kulttuurin ja kielen onkin pelätty kuihtuvan kokonaan.
Viime syksynä kolttien asuman Sevettijärven koulun ekaluokalle ei löytynytkään enää yhtään oppilasta. Paluumuuttajiakin kylälle onneksi on. Heihin kuuluu Tanja Sanila.
Sanilan mummo ja pappa elivät Petsamossa, josta koltat siirrettiin sotien jälkeen Inariin Sevettijärvelle, Kevätjärvelle ja Nellimiin.
– Isä oli rajavartija ja poromies, äiti opettajaksi Sevettijärvelle tullut karjalainen. Kävin peruskoulua kotikylässä ja sitten lukion Ivalossa, jossa asuin asuntolassa. Lukion jälkeen menin armeijaan Ilmavoimien teknilliseen kouluun Kuoreveden Halliin, Sanila kertoo.
Veri veti porometsään
Armeijan jälkeen Sanila opiskeli Lapin yliopistossa Rovaniemellä taiteen maisteriksi pääaineena teollinen muotoilu. Sevettijärvelle paluun syy oli yksinkertainen:
– Veri veti kotikylälle kalalle ja porometsään, joissa olin isän mukana ihan pienestä pitäen. Omia porojakin minulla on. Määrästä voin kertoa vain sen, että molemmin puolin puuta niitä riittää kulkemaan, hän naureskelee.
Sanila kuuluu työryhmään, joka valmistelee uutta koltankielen aapista.
– Koltankieltä ei ollut olemassa kirjoitettuna ennen kuin Pekka Sammallahti laati ensimmäisen koltankielen aapisen 1975. Nyt uutta aapista laativat Tiina Sanila-Aikio, Satu Moshnikoff ja Seija Sivertsen. Itse kuvitan sen. Pääosassa aapisessa on naaliperhe ja 7-vuotias poikalapsi. Kertojana on sopuli. Tarina ja kuvat ovat tuttuja Sevettijärven elämästä, Sanila paljastaa.
Sanila on mukana myös Marja Suojoki-Gauriloffin vetämässä Kolttasaamelainen kulttuuri yli rajojen -hankkeessa.
– Yhteistyötä ja auttamista tarvitaan, sillä meitä kolttia on tosiaan vähän. Suomen lisäksi meitä on Norjassa noin 150 ja Venäjällä noin 250, hän toteaa.
Vaikka Sanila on asettunut pysyvästi kotikyläänsä ja rakentaa taloa Sevettijärven rantaan, utukuvia asumisesta pienessä lappilaisessa kylässä hän ei halua maalata.
– Kylässämme on käytössä vain yhden megan laajakaistayhteys, mikä haittaa myös minun graafista suunnittelutyötäni. Ja jopa kännykkäkin kuuluu heikonlaisesti metsässä, hän muistuttaa päättäjiä.
Kansan Uutisten Viikkolehdessä perjantaina 23.9. kerrotaan myös Inarin ja Murmanskin alueen saamelaisten yhteistyöstä.
lehti 