Kuluneella viikolla vietettiin Maailman ylikulutuspäivää. Ylikulutuspäivänä ihmiskunnan kulutus ylittää ekosysteemien kyvyn tuottaa luonnonvaroja, käsitellä jätteitä ja ihmisen tuottamia päästöjä. Tällöin siis kaikki uusiutuvat luonnonvarat, joita maapallo pystyy vuoden aikana tuottamaan, on kulutettu.
Ylikulutuspäivä on myöhentynyt viime vuodesta, sillä tutkimusmenetelmät ovat tarkentuneet. Hyvä niin, toimivien mittarien kehittäminen vie aikaa. Kokeilun kautta voimme löytää ratkaisuja mittaamisen ja muihinkin ihmiskunnan haasteisiin.
Ihmiskunnan tuottamat kasvihuonekaasut muodostavat jopa puolet ekologisesta jalanjäljestä. Ilmastolaki velvoittaisi vähentämään kasvihuonekaasujen päästöjä vuosittain. Hallitusohjelman mukaan hallitus tekee erillisen päätöksen ilmastolain säätämisestä saatujen kokemusten ja selvitysten perusteella. Ilmastotutkimuksen tulosten perusteella suunta on kuitenkin selvä.
Bruttokansantuote mittaa vain yhteiskunnan tavara- ja palvelutuotannon määrää. Tarvitsemme muita mittareita ihmisten ja ympäristön hyvinvoinnin mittaamiseen. Viime hallituskaudella aloitettua työtä hyvinvoinnin mittaamisen kehittämiseksi ja hyvinvointinäkökulman saamiseksi julkiseen keskusteluun ja poliittiseen päätöksentekoon tulee jatkaa.
Jatkuvan talouskasvun ajatus hyvinvoinnin takaajana on kyseenalaistunut ja samaan aikaan kohtaamme ympäristökriisin. Vaaliohjelmassaan Vasemmistoliitto totesi, että toisenlainen politiikka on mahdollista. Hallituspuolueena vasemmiston on otettava johtava rooli ympäristönsuojelussa ja ilmastonmuutoksen hillitsemisessä.