Pintaa syvemmältä
Kävin syksyllä useissa seminaareissa ja keskustelutilaisuuksissa, joissa kantava teema oli: Venäjä ei voi muuttua, Venäjä on staattinen kun taas esimerkiksi Kiina on dynaaminen. Näin sanoi USA:n armeijan tutkimuslaitoksen edustaja, näin sanoi myös kiinalainen yhteiskuntatieteilijä. Näin sanoivat monet muut. Puhuttiin uudesta pysähtyneisyyden kaudesta, kuten Brežnevin aikaan.
Nyt yhtäkkiä duumavaalien tulokset ovat yllättäneet melkein kaikki. Ainakin ne osoittavat mielipideilmaston muuttuneen selvästi. Valtapuolue Yhtenäinen Venäjä sai kokea ääniosuutensa putoavan kahden kolmasosan enemmistöstä vajaan puolikkaan vähemmistöön – virallisten tulosten mukaan. Epävirallisten laskelmien mukaan oikea osuus oli vajaa kolmannes äänistä.
Aikaisemmissakin vaaleissa on esiintynyt vaalivilppiä, mutta siihen ei ole kiinnitetty niin paljon huomiota. Sen vuoksi on mahdotonta sanoa, mikä edellisten vaalien todellinen tulos oli. Tällä kertaa sen sijaan virallisia ja epävirallisia vaalitarkkailijoita on ollut niin paljon, että jonkinlainen käsitys vaalivilpin laajuudesta on syntynyt. Jopa entinen puoluejohtaja Mihail Gorbatšov on vaatinut vaalien mitätöimistä vilpin vuoksi ja uusien vaalien järjestämistä.
Yhtenäisen Venäjän äänistä 20–25 prosenttia oli tehtailtuja ja puolueen oikea osuus kaikista äänistä oli vajaa 30 prosenttia.
Laskelmat vilpin laajuudesta perustuvat ennen kaikkea raportteihin kentältä. Tällä tavoin koottujen tietojen mukaan Yhtenäisen Venäjän äänistä 20–25 prosenttia oli tehtailtuja ja puolueen oikea osuus kaikista äänistä oli vajaa 30 prosenttia.
Kansan Uutisten entinen Moskovan kirjeenvaihtaja Kalle Kniivilä asuu nykyään Malmössä, mutta seuraa edelleenkin blogissaan tiiviisti Venäjän tapahtumia – blogi on muuten ainutlaatuisen monikielinen, siellä on hänen tekstejään ruotsiksi, suomeksi, venäjäksi ja esperantoksi. En voi vastustaa kiusausta lainata Kniivilän selostusta Venäjän ykköskanavan uutisista: ”Ulkomailtakin asti on tullut tarkkailijoita toteamaan Venäjän vaalien reiluuden, ja yhtä heistä pitää haastatella, pannaanpas silmät kiinni ja otetaan täältä pussista yksi nimi, kukahan se mahtaa olla. Kas vain, Suomen vaalitarkkailija Johan Bäckman.”
Kniivilä kertoo seikkaperäisesti virallisten ja epävirallisten vaalitarkkailijoiden raporteista vaalivilpin eri ilmenemismuodoista, mutta myös erään venäläisen tilastotieteilijän yrityksestä hahmottaa vilpin laajuutta matemaattisesti. Hän lähtee siitä, että Yhtenäisen Venäjän osuus äänistä eri alueilla korreloi hyvin voimakkaasti äänestysvilkkauden kanssa. Näin ei ollut Jeltsinin aikaan, mutta kyllä sen jälkeisissä vaaleissa. Luonnollisin selitys on, että oikeasti annettujen äänten lisäksi laskentaan saadaan mukaan ylimääräisiä ääniä valtapuolueelle. Malliesimerkki on Tšetšenia, jossa äänestysvilkkaudeksi ilmoitetaan 94 prosenttia ja Yhtenäisen Venäjän ääniosuudeksi 99,5 prosenttia. Moskovalaisessa mielisairaalassa valtapuolueen ääniosuus oli 93 prosenttia, ja joku bloggaaja aprikoi, mikä sen osuus saattoi olla hautausmaiden äänistä.
Tämän tilastotieteilijän laskema korjattu vaalitulos, kun 85 prosenttia äänistä oli laskettu:
Yhtenäinen Venäjä: virallinen tulos 49,19 % – oikea osuus 34,43 %, Kommunistit 20,23 % – 25,98 %, Oikeudenmukainen Venäjä: 13,46 % – 17,53 %, Liberaalidemokraatit 13,46 % – 15,63 %. Äänestysvilkkaus 59,53 % – 44,76 %.
Vaalitulos on ennen kaikkea Yhtenäinen Venäjä -puolueen tappio, ja puolue on aina ollut vähemmän suosittu kuin luojansa nykyinen pääministeri Vladimir Putin – vastustajien herja ”huijareiden ja varkaiden puolue” on viime aikoina levinnyt kulovalkeana. Tappio heijastaa kuitenkin myös Putinin suosion nopeaa laskua. Monien mielestä tärkein syy tähän oli Putinin ja presidentti Dmitri Medvedevin valtapuolueen kokouksessa syyskuussa antama ilmoitus, jonka mukaan he vaihtavat tehtävänsä ensi kevään presidentinvaaleissa. Tätä ”tandemokratiaa”pidettiin Venäjän heiveröisen demokratian halventamisena.
Pietarilainen historiantutkija ja lehtimies Daniil Kotsjubinski katsoo kuitenkin mielenkiintoisessa analyysissä englantilaisessa openDemocracy-nettisivustossa olennaiseksi syyksi Putinin suosion laskuun Kremlin imagontekijöiden virhelaskelman. Hänen mukaansa he ovat halunneet tehdä harmaasta teräsmiehestä, KGB:n agentista ja fyysisten urotöiden mestarista vaaleanpunaisen ”koko perheen” lemmikin, johtajan jota ei pelätä vaan rakastetaan:
”Putinin neuvonantajat luultavasti kuvittelivat, että kansalaiset ovat rakastaneet häntä kaikkina näinä vuosina, kuten he todella ovat tehneet, sen vuoksi, että hän on ollut macho-mies, seksisymboli, urheilija, vakoilija, kansainvälinen poliitikko ja niin edelleen. Tosiasiassa he kuitenkin ovat rakastaneet häntä – siinä määrin kuin karismaattista diktaattoria voi ’rakastaa’ – etupäässä häneen liittyvän arvoituksellisen uhan vuoksi. Kansalaisten rakkaus Putinia kohtaan oli ’Tukholma-syndrooman’ tapainen ilmiö ja kesti juuri niin pitkään kuin pelko joka sen oli synnyttänyt.”
Latistaen voisi ehkä sanoa, että Putin saattoi olla sopiva toimintaleffojen sankari, mutta ei ole onnistunut valinta ensirakastajaksi. Mutta Kotsjubinski vetoaa ennen kaikkea Machiavelliin ja hänen teesiinsä: ”Rakkaus ja pelko harvoin toimivat yhdessä ja jos niistä on pakko valita jompikumpi, on paljon turvallisempaa olla vihattu kuin rakastettu”. Ehkä Kremlin imagontekijät nyt yrittävät, ennen presidentinvaaleja, palata vanhaan juoneen, jossa teräsmies pelastaa kansakunnan kriisitilanteessa. Kotsjubinskin mukaan tämä tuskin onnistuu – hän viittaa muun muassa vihellysten myrskyyn joka kohdistui Putiniin taistelulajien näytöksessä vähän ennen duumanvaaleja ja kirjoittaa:
”Arvovalta, rakkaus, pelko ja kunnioitus – kaikki nämä ilmiöt esiintyvät vain kerran karismaattisen johtajan ja hänen kansansa kertomuksessa. Kun ne yhtäkkiä katoavat, ne jättävät jälkeensä vain kansanjoukkojen buuausten ja vihellysten paisuvan äänen. Ja kun pilaantuneet tomaatit alkavat lentää, vastalauseiden kohde voi joko jättää esiintymislavan ajoissa, tai odottaa, kunnes hänet pakotetaan sieltä pois…”
uutiskirje 