Pintaa syvemmältä
Kapteeni Francesco Schettino ohjasi suuren loistoristeilijänsä Costa Concordian hyvin lähelle Toscanan edustalla sijaitsevaa Giglion saarta, jotta voisi näyttää koko komeuden saarelaisille. Mutta laiva osui karille, kaatui ja sen yli 4 200 matkustajaa sekä miehistön jäsentä piti kiireesti pelastaa maihin.
Rannikkovartiosto yritti pitää yhteyttä kapteeniin ja saamaan hänet johtamaan pelastustyötä laivassa. Mutta kapteeni pelasti ennen kaikkea itsensä. Jälkeenpäin hän kertoi kompastuneensa kannella ja pudonneensa pelastusveneeseen. Rannalle päästyään kapteeni sitten tilasi taksin. Laivaa tuskin enää kannata kunnostaa.
Kreikka-laivassa kapteeneita taitaa olla liikaakin.
Myös Kreikka on kärsinyt haaksirikon, mutta sitä ei voi jättää hylyksi. Vaikka ei sentään voi sanoa, että kapteeni olisi jättänyt uppoavan laivan, pelastustoimia ei pitkään aikaan ole johdettu Kreikasta, vaan Frankfurtista, Brysselistä, Berliinistä… Näissä pelastustoimissa ongelma taitaa olla, että kapteeneita on liikaa.
Tunnetuimpiin Euroopan puolestapuhujiin kuuluva hollantilainen kirjailija Geert Mak toteaa uusimmassa kirjassaan, että Eurooppa-laivan painopiste on liian ylhäällä. Kun kannella on 27 kapteenia, tasapainon säilyttäminen kovan myrskyn iskiessä on vaikeaa, ja nyt myrsky on iskenyt. Tässä tapauksessa kapteeneita tosin on vähemmän, euromaitahan on vain 17.
Miten Kreikan käy? Kysymystä on pohdittu pitkään, mutta selkeää vastausta ei vielä ole. Ratkaisua ei kuitenkaan voi siirtää loputtomiin. Tällä hetkellä ratkaisevana päivämääränä pidetään maaliskuun 20. päivää, jolloin suuri velkaerä pitäisi maksaa.
Ennen sitä Kreikan pitää päästä neuvottelutulokseen kahdella tasolla, euromaita edustavan troikan ja yksityisiä velkojia edustavan IIF:n kanssa. Troikka – johon kuuluvat EU, kansainvälinen valuuttarahasto IMF sekä Euroopan keskuspankki EKP – on edellyttänyt, että yksityiset velkojat osallistuvat pelastusoperaatioon leikkaamalla puolet saatavistaan. Neuvottelut keskeytyivät viime perjantaina, koska kaikki velkojat eivät taipuneet tähän.
Pankit ovat, tietenkin hampaita kiristellen, olleet lähestymässä tällaista ratkaisua, mutta puhtaasti keinottelumielessä lainoja ostaneet hedgerahastot ovat jarruna. Niillähän ei ole yhteiskunnallista vastuuta lainkaan, ei senkään vertaa kuin pankeilla, eikä niitä liikuta tippaakaan, miten Kreikan käy.
Pankkienkin yhteiskunnallinen vastuuntunto on tunnetusti rajallinen. Amerikkalainen Goldman Sachs -pankki, finanssimaailman varsinainen tappajahai, laati toimiessaan euroon liittymisvaiheessa Kreikan hallituksen neuvonantajana suunnitelman, jolla eurojärjestelmän vaatimuksia pystyttäisiin kiertämään – Kreikkahan ei läheskään täyttänyt vaatimuksia.
Geert Mak sälyttää äskeisessä haastattelussa pankeille suuren vastuun Euroopan ongelmista: ”Ne ovat melkein aloittaneet demokratian vastaisen vallankumouksen. Ne ovat vaatineet kaiken vallan itselleen. Jokainen selviää tästä kriisistä vakavin vammoin, paitsi ne jotka aiheuttivat sen. Pankeille ei koidu mitään riskejä, kun julkinen sektori maksaa koko hinnan.”
Mak kertoo äsken osallistuneensa tilaisuuteen, jossa Euroopan finanssialan asiantuntijat kuuntelivat eturivin kiinalaisen taloustieteilijän ja erään Afrikan maan keskuspankin johtajan puheenvuoroja – varmaan ensimmäistä kertaa näin päin.
Afrikkalainen sanoi: ”Teidän pankeissanne on paljon erittäin osaavia ihmisiä, mutta he ovat tehneet kaikki ajateltavissa olevat virheet. Tämän voi selittää ainoastaan sillä, että muut tekijät ovat vaikuttaneet heidän päätöksiinsä. Afrikassa näitä muita tekijöitä kutsutaan korruptioksi.”
Makin mukaan kaikki menivät hiljaisiksi. Afrikkalainen oli tarkoittanut bonuksia, ja tästähän on kyse.
Vaikka vuoden 2008 vakavan finanssikriisin jälkeen yleisesti myönnettiin ylimpien pankkimiesten saamat bonukset keskeiseksi syyksi virheellisiin sijoituspäätöksiin, eri maiden hallitukset eivät ole pystyneet saamaan bonuksia kuriin. Goldman Sachs kulkee tässäkin kärjessä. Pankki on onnistunut saamaan omia miehiään, ei pelkästään Yhdysvaltain, vaan myös usean eurooppalaisen maan rahapolitiikan johtoon.
Mitä siis pitäisi tehdä Kreikan haaksirikon välttämiseksi? Usein esitetty vastaus on vain yhden kapteenin valinta, ja se kapteeni olisi Saksa. Onneksi Saksalla on historiastaan johtuvia traumoja, joista yksi kehottaa varovaisuuteen liian näkyvään valta-asemaan pyrkimisessä.
Toinen trauma nimittäin aiheuttaa jo nykyisen jaetun vastuun tilanteessa ongelmia velkakriisin ratkaisussa. Se on – ehkä 1920-luvun huippuinflaatiosta kumpuava – pelko rahan arvon alentumisesta. Juuri siksihän saksalaiset hyvin vastahakoisesti luopuivat omasta turvallisesta D-markastaan epämääräisen yhteisvaluutan hyväksi. Tiukka taloudenpito on toiminut hyvin saksalaisten kannalta.
Nykyisessä eurokriisissä erityisesti saksalaisten vaatima tiukka linja on kuitenkin pahentanut kriisiä ennestään. Kreikassa laajat valtion menoleikkaukset ovat kuristaneet taloutta niin, että kriisi on entisestään syventynyt.
Tunnettu taloustieteilijä Joseph Stiglitz katsoi tällä viikolla, että Euroopan kovat leikkausohjelmat ovat lähinnä itsemurhasopimuksia, ne vain vievät voimia tilanteessa, jossa voimia tarvittaisiin lisää. Hän piti myös koko eurojärjestelmän hajoamista todennäköisenä. Stiglitzin mukaan poliitikot perustivat sen aikoinaan taloustieteilijöiden varoituksista huolimatta, eivätkä he ole pystyneet sen jälkeen riittävästi yhdentämään näitä hyvinkin erilaisia kansantalouksia. Nyt keskustellaan lähinnä siitä, miten järjestelmän purkaminen tapahtuisi parhaiten.
Toinen taloustieteilijä Nouriel Roubini tyytyisi erottamaan Kreikan euroalueesta. Hänen mukaansa vaihtoehdot ovat maan vähitellen, viidessä tai kymmenessä vuodessa, tapahtuva näivettyminen tai äkillinen näivettyminen samalle tasolle, jonka jälkeen uusi nousu voisi alkaa välittömästi. Kärsimykset olisivat hänen mukaansa pienemmät jälkimmäisessä tapauksessa.
Esko Seppänen taas ei viime viikolla pitämässään alustuksessa uskonut Kreikan lähtöön euroalueesta, lähinnä sen vuoksi, että silloin koko alueen uskottavuus kärsisi. Hänen mukaansa todennäköisin ratkaisu on inflaation salliminen. Se vähentäisi kaikkien velkataakkaa tasapuolisesti. Tämäkään ei olisi saksalainen ratkaisu.