Kuukauden vaihtuessa Suomi saa uuden presidentin. Vuodesta 1982 jatkunut SDP-taustaisten presidenttien aika päättyy.
Kukaan ei tietenkään pysty etukäteen tarkalleen sanomaan, mikä muuttuu, kun kokoomustaustainen Sauli Niinistö aloittaa presidenttinä. Heti ei muutu mikään muu kuin presidentin valtaoikeudet. Perustuslain muutoksen myötä Niinistöllä on Halostakin vähemmän valtaa.
Presidentti pystyy edelleenkin suoraan vaikuttamaan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan yhteistoiminnassa valtioneuvoston eli hallituksen kanssa. Hänellä säilyy myös jonkin verran nimitysvaltaa, mutta sisäpoliittisia valtaoikeuksia hänellä ei ole. Presidentti toki voi osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun ja hänen omasta arvovallastaan riippuu, millaisia vaikutuksia sillä on päätöksentekoon.
Paljon puhuttiin presidentinvaalien allakin arvojohtajuudesta, mutta itse asiassa oikeastaan kukaan ei pystynyt määrittelemään, mitä se oikeasti on. Arvojohtajuus lieneekin enemmän myyttinen kaapu, johon valtansa menettänyt presidentti halutaan pukea. Kun valtaa ei ole, niin presidentin sanomiset voidaan noteerata tai olla noteeraamatta ihan kuulijasta riippuen.
Presidentille on jäänyt ulkopoliittista valtaa ja sitä hän voi myös käyttää. Ulkomaiset tarkkailijat ovat puhuneetkin siitä, että Suomen parlamentarismi ei ole tämän takia täydellinen. Joskus Urho Kekkosen aikaan elimme jopa puoliparlamentaarisessa valtiossa, sillä silloin presidentillä on todellista sisä- ja ulkopoliittista valtaa.
Jos uuden presidentin esikunnan valinnasta voisi jotakin päätellä Niinistön kaudesta, niin ainakin sen, että Niinistö aikoo ottaa ulkopoliittisen valtansa tosiaan. Hän nimittäin valitsi lähimpään esikuntaansa kovan tason ulkopoliittisia osaajia. Osaksi kyse lienee siitä, että Niinistö haluaa näin parantaa omaa ulkopoliittista osaamistaan, mutta lienee kyse myös siitä, että Niinistö haluaa käyttää hänelle jääneitä valtaoikeuksia.
Suurta suunnanmuutosta ei kuitenkaan kannata odottaa, vaikka kokoomuksella onkin nyt niin pääministerin kuin presidentinkin paikat. Niinistön on helppo seurata edellisen presidentin jalanjäljissä, sillä sen verran taitavasti Halonen on maan ulkopolitiikkaa kaksitoista vuotta johtanut – eikä presidentti yksinään edes pysty linjaa muuttamaan.