Kansainvälisen työjärjestö ILO:n alkuperäiskansojen oikeuksia koskeva sopimus 169 edellyttää, että alkuperäiskansalle palautetaan oikeus alueensa maihin. Mitä se tarkoittaisi Lapissa saamelaisalueella on epäselvää eikä ILO-sopimusta ole saatu Suomessa hyväksytyksi.
Sopimuksen läpivientiä yrittää nyt Kataisen hallitus. Erimielisyys ovat kuitenkin yhä isot, mikä tuli esille myös Saamelaiskäräjien avajaisissa presidentti Sauli Niinistön ja käräjien puheenjohtajan Klemetti Näkkäläjärven puheista.
Presidentti edellyttää konsensusta
Saamelaisilla on monia katkeria kokemuksia etujensa sivuuttamisesta päätöksenteossa.
Kiisteltyyn ILO-sopimukseen liittyvä keskeinen kysymys on saamelaisten maahan ja perinteisiin elinkeinoihin liittyvien oikeuksien järjestäminen saamelaisten kotiseutualueella olevilla valtion mailla.
– Ratifiointi edellyttää, että vaikeiksi ja monimuotoisiksi osoittautuneisiin kysymyksiin löydetään kansalliset ratkaisut, presidentti Niinistö linjasi puheessaan. Medialle hän totesi vielä, ettei ”kenenkään oikeus ei saa olla muiden oikeuksista pois”.
Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärvi sen sijaan kiirehti ILO-sopimuksen hyväksymistä. Hänen arveli medialle, ettei presidentti näytä tuntevan kovin hyvin ILO-sopimusta.
Inarissa viime torstaina puhunut kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki kiirehti sopimuksen hyväksymistä. Hän painotti sopimuksen merkitystä sekä saamelaisten kulttuuristen oikeuksien toteutumiseksi että saamelaisten alkuperäiskulttuurin maallemme ja sen valtaväestölle tarjoaman korvaamattoman kulttuurisen rikkauden vuoksi.
Toiveita ja pelkoja
Saamelaisilla on monia katkeria kokemuksia etujensa sivuuttamisesta päätöksenteossa. Yhtenä niistä ovat Lokkaan ja Porttipahtaan 1960-luvulla tehdyt yhteensä yli 600 neliökilometrin tekoaltaat. Niiden alta joutui saamelaisväestö muiden Sompion asukkaiden tavoin lähtemään allasevakoiksi Vuotsoon.
Saamelaiset odottavat, että ILO-sopimuksen myötä he pääsevät vaikuttamaan aidosti saamelaisalueen maiden, metsien ja vesien käyttöön.
Monet saamelaisalueella Sodankylän pohjoisosassa, Inarissa, Utsjoella ja Enontekiöllä asuvat suomalaiset taas pelkäävät, että heidän asemansa heikkenee jos ILO-sopimus hyväksytään.
”Saamelaisuus ei ole mielentila”
ILO-sopimukseen liittyy kiistely myös siitä, kuka on saamelainen. Nykyisen lain mukaan saamelaisrekisteriin hyväksytään hakija, joka itse tai jonka vanhemmista tai isovanhemmista toinen on puhunut ensimmäisenä kielenään saamea.
Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärvi kannattaa näiden kriteerien säilyttämistä.
– Saamelaiskulttuuri ei ole mielentila eikä kulttuuri siirry eikä säily geeneissä, verotodistuksessa tai mielipiteessä. Saamelaisuus on yhteyttä omiin esi- ja isovanhempiin, porolaitumiin, kalavesiin tai metsästysmaihin, kielen rikkauteen, perinteiseen tietoon, arvomaailmaan ja yhteisöjärjestelmään, hän toteaa.
”Syrjintä oli este kielen säilymiselle”
Toisenlaista kantaa saamelaisuuden määrittelyyn edustaa Inka Laiti. Hän itse on asunut lapsuutensa ja käynyt myös koulunsa Järvenpäässä. Löydettyään äidin puolelta tulevat inarinsaamelaiset juurensa hän muutti pohjoiseen ja opetteli saamen kielen.
– Minulta löytyi mummo, joka on puhunut ensimmäisenä kielenään saamea, joten pääsin rekisteriin ja myös äänestämään käräjien vaalissa.
Inarissa Inka on opiskellut Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa, josta hänelle löytyi opiskelun jälkeen myös työpaikka. Hän opettaa nyt saamelaisten korujen valmistusta.
– Pitää muistaa, että aikaisemmin saamen kielen siirtyminen seuraavalle sukupolvelle oli paljon vaikeampaa kuin nyt. Saamen opetushan alkoi kouluissa vasta 1970-luvulla, johon saakka sen puhuminen oli kiellettyä myös välitunneilla ja asuntoloissa. Jotkut salasivat juurensa myös saamelaisten halveksunnan vuoksi.
– Itse en usko pelättyyn saamelaiseksi ryntäykseen, jos kriteerejä saamelaisrekisteriin pääsylle väljennetään, Inka Laiti arvioi.