Tuula-liina Variksen erinomaisessa kolumnissa (4.5.) puututtiin Yleisradion ohjelmasuunnittelun trendeihin. Esimerkkinä mainittiin television Voimala-keskusteluohjelman lopettamispäätös, koska se ei katsojamittausten mukaan vetänyt puoleensa sellaista katsojajoukkoa, joka on saanut määreekseen ilmaisun ”nuori kuulijakunta”.
Muistutettakoon, että samalla perusteella uudistuksia tehdään myös ääniradion puolella. Kipeä esimerkki on Ylen kanava nimeltään Radio Puhe. Se aloitti kantaa ottavana ja usein pintaa syvemmällekin tavoittelevana asemana, joka laajalti haravoi niin politiikkaa, uskontoja, mediaa kuin kirjallisuuttakin – koko henkisen kulttuurin kenttää. Se ei aliarvioinut eikä ryhmittänyt kuulijoitaan, vaan luotti puheeksi kiteytetyn ajatuksen tenhoon. Alkuvuodesta ohjelmaprofiili kuitenkin muuttui radikaalisti. Lähetysvirtaan lisättiin meluisia ja älyttömiä tunnareita sekä tuntitolkulla hikisiä urheiluselostuksia. Kuulutukset olivat nyt mukavaa jutustelua ja vaikeatkin asiaohjelmat tarjottiin mieluiten viihteellisessä, jopa humoristisessa asussa.
Nuorta kansanosaamme näin johdattelemme ääniradion äärelle, vastaavat ohjelmapäälliköt muutoksen syitä tiedusteltaessa. Mikä on tuo ”nuori kuulijakunta”, jota halutaan miellyttää? Onko ”nuori” ihminen olio, jota vanhemman sukupolven tehtävä on viihdyttää mutta ei sivistää?
Radio Puheen alkutaival herätti paljon iloa ja odotuksia – mitkä rajattomat toimitukselliset kehitysnäkymät tällaisella keskustelevalla, analyyttiseen käsittelyyn kykenevällä radioasemalla olisikaan, ajatteli tämä radiokuuntelija. Mutta kuinkas sitten kävikään? Maiseman avartumisen sijaan tapahtui pian onneton surkastuminen. Jälleen kerran: hyvästi substanssi!