Viikkolehdessä 25.5. Anne Huotari kolumnissaan otti puheeksi armokuoleman. Jutusta jäi vaikutelma, että Anne piti armomurhaan kielteisesti suhtautuvia vastuuttomina uskonnollisina haihattelijoina. Tuli tunne, että ihmiset, joilla on eri mielipide kuin Annella, ovat vastuuttomia tai eduskunnan lakiesitysäänestyksessä häviön kärsineet ovat niitä. Monestiko vasemmistoliitto on äänestyksissä jäänyt vähemmistöön?
Itse asiasta puhuen, olen tulossa ikään, että kuolemaan liittyvät asiat silloin tällöin pyörivät mielessä. Myös media on ottanut aiheen top ykköseksi ja pääosin hyväksyvässä mielessä. Mistä kiinnostus, olisiko kysymys rahasta? Tosiasia on, että hoitoteknologiat ovat huimasti kehittyneet viime vuosina, mutta samalla hoidon kustannukset ovat kohonneet. Kunnilla ei ole enää varaa satsata rahaa uusiin tehokkaampiin hoitoihin, näin meille väitetään. Mistä sitten säästetään, no tietysti potilasmääristä. Kuolettava piikki on helppo ja halpa ratkaisu kyseisen ongelman poistoon.
Köyhä, masentunut, sairas ihminen on helposti manipuloitavissa tuntemaan itsensä tarpeettomaksi, taakaksi yhteiskunnalle. Hän on oitis valmis luopumaan hoidoista, joihin hänellä eikä yhteiskunnalla ole varaa panna markkoja likoon, ei aina edes särkylääkkeisiin. Ymmärtäen elämän realiteetit hän tahtoo luopua elämästään ihan vapaehtoisesti. Ihmisen valintaahan on kunnioitettava?
Toisaalta tätä armokuoleman halua vauhdittavat myös kertomukset vanhusten hoidon surkeasta tasosta monissa palvelutaloissa ja hoitokodeissa. Eihän kukaan ehdoin tahdoin halua päästä sellaiseen kurjuuteen.
Väitän, että mahdollinen laki armokuoleman laillistamisesta koskee ennen muuta varattomia vanhuksia, varattomia sairaita ja varattomia vaivaisia ihmisiä. Rahalla Suomessakin saa hyvää hoitoa ja hoivaa, hamaan kuolemaan saakka.
uutiskirje 
