Kirjallisuudentutkija ja kirjailija Lidia Tsukovskaja (1907–1996) tunnettiin Neuvostoliitossa lastenkirjailija Kornei Tsukovskin ”tottelemattomana tyttärenä” ja runoilija Anna Ahmatovan lähiystävänä.
Kirjailijana ja toisinajattelijana hän sai mainetta myöhemmin. Tsukovskaja vangittiin jo 1920-luvun puolivälissä ja tuomittiin kolmeksi vuodeksi neuvostovastaisesta toiminnasta. Kuuluisa isä sai ylipuhuttua lopulta tyttärensä jo vuoden kuluttua vapaaksi, mutta vainoaminen jatkui viranomaisten toimesta 1930-luvulla uudelleen.
1960- ja 70-luvuilla Tsukovskaja puolusti näkyvästi tunnettuja toisinajattelijoita, muun muassa Brodskia, Saharovia ja Solzhenitsyniä. Hän esiintyi myös lännen radioasemilla eikä peitellyt mielipiteitään muutenkaan. Samoina vuosikymmeninä hänen pienromaaninsa julkaistiin lännessä. Tsukovskaja erotettiin näistä syistä kirjailijaliitosta, mutta sai silti kokea todellisen rehabilitoinnin Neuvostoliiton hajotessa – tosin miltei sokeutuneena.
Pelon ja kauhun tuntoja
Tsukovskajan tuotannon ydin koostuu kahdesta omaelämäkerrallisesta pienromaanista – Spusk pod vodu (suom. Vajoaminen veteen) ja Sofia Petrovna.
”Kirja on yhtä kuin minä, sydämeni kouristuminen, minun muistini, jota kukaan ei näe…”.
Molemmissa aiheena on stalinismi ja 1930-luku, Suuri Terrori pienen ihmisen näkökulmasta. Tsukovskaja kuvaa ilmiömäisen herkästi, tarkasti ja toisaalta arkisesti niitä kauhun, pelon ja tietämättömyyden tuntoja silloin kun läheiset katoavat ja mustat autot vievät aviomiehiä tai poikia tuntemattomaan. Kun heistä ei kuulu mitään kuukausikaupalla tai vuosiin, ja kun – tekaistujen kuolemansyyviestien jälkeen – omaiset eivät uskalla edes kysyä miten vangittujen lopulta kävi ja kuinka he kohtasivat kuolemansa.
Loistava suomennos
Suomentaja Kirsti Era on tehnyt taas kerran loistavaa työtä – ja on viime suomennoksillaan noussut venäjän kääntäjiemme kärkikaartiin. Vajoaminen on todennäköisesti paljolti suomentajan ansiosta myös samanlainen lukunautinto kuin Pauli Tapion kääntämä, Amerikkaan emigroituneen toisinajattelija-kirjailijan Sergei Dovlatovin (1941–1990) hurttia huumoria hersyvä Matkalaukku (2012). Vajoaminen ja Matkalaukku edustavat vuoden 2012 käännöskirjallisuuden huippua muutenkin.
Vajoamisen nimiromaanissa eletään huolettomia pakkaspäiviä Neuvostoliiton eliittikirjailijoiden sanatoriossa. Nina Sergejevna ahertaa käännöstöiden parissa ja tekee kävelyretkiä ympäröivään luontoon. Gulagista vapautunut kirjailijakollega liittyy seuraan ja pian Sergejevna saa kuulla totuuden leirille joutuneesta miehestään.
Tarinan taustana on Lidia Tsukovskajan omaelämäkerta: tämän toisen aviomiehen, fyysikko Matvei Bronsteinin vangitseminen, leirikokemukset ja teloitus.
Suuren Talon pihalla
Toinen pienromaani Sofia Petrovna kertoo äidin ja vangitun pojan tarinan. Poika, lahjakas insinööri vangitaan syyttä eikä hänestä kuulu kuukausiin mitään. Äiti jonottaa Leningradin ”Suuren Talon” pihalla ja käytävillä kuten tuhannet ja taas tuhannet äidit, 1930-luvun lopun stalinistisen diktatuurin omaisuhrit.
Tuskaisena, armoa ja tietoa anovien omaisten arkisena ”jonotuskuvauksena” Sofia Petrovna on ylittämätön.
Pienromaanit julkaistiin Tsukovskajan kotimaassa vasta 1980–90-lukujen vaihteessa, kun Mihail Gorbatshovin kauden (1985–1991) glasnost ja perestroika vapauttivat kulttuurielämän atmosfäärin räjähdyksenomaisesti. 1970-luvun Neuvostoliitossa ne kiersivät kädestä käteen tai elivät ihmisten muistissa. Aivan kuten Anna Ahmatovan runot, joita Lidia Tsukovskaja nuoruudessaan opetteli ulkoa.
Lidia Tsukovskaja: Vajoaminen. Suomentanut Kirsti Era. Into Kustannus 2012. 274 sivua.
uutiskirje 