Eduskunta päätti Suomen liittymisestä EU:n talous- ja rahaliittoon Emuun 17. huhtikuuta 1998 äänin 136–61. Siitä on ensi viikon keskiviikkona kulunut 15 vuotta.
Nykyisin kansaneläkelaitoksen johtavana tutkijana työskentelevä tohtori Pertti Honkanen alkoi edellisen vuoden heinäkuussa kirjoittaa Emu-analyysiä, joka jäi kuitenkin kesken eikä sitä julkaistu missään. Maanantaina hän julkaisi kirjoituksensa Revalvaatio.org-verkkosivulla. Se osoittautuu vähintäänkin kaukokatseiseksi.
Kannattajien kova ydin
Honkanen kirjoitti vuonna 1997, että rahaliitosta puhutaan Suomessa lähinnä taloudellisena hankkeena. Kyse oli kuitenkin myös politiikasta.
Voidaan kuitenkin varsin painavasti sanoa, että Emun kannattajien ”kova ydin” muodostuu Länsi-Euroopan kansainvälisistä suuryhtiöistä, länsieurooppalaisesta suurpääomasta. On ilmeistä, että tämä on se voima, joka eniten hyötyy Emun eduista ja vähiten kärsii Emun haitoista. Eurorahan avulla eurooppalainen suurpääoma vahvistaisi asemiaan suhteessa USA:han ja Japaniin. Kansainväliselle vientiyhtiölle yhteiseen rahaan siirtymisestä on paljon enemmän etua kuin jollekin pienelle tai keskisuurelle kotimarkkinayrityksille. Koska kansainvälinen suurpääoma operoi kansainvälisesti ja maailmanlaajuisesti, jotakin yksittäistä EU-jäsenmaata, vaikkapa Suomea, kohtaavat ongelmat eivät sitä kovin paljon liikuta, Honkanen kirjoitti ja jatkoi:
Vielä vähemmän pääomaa liikuttaa työttömyys tai hyvinvointivaltion alasajo. Toisaalta sellaiset ratkaisut, jotka muuttavat työn ja pääoman voimasuhdetta pääoman eduksi ovat luonnollisesti pääoman mieleen. Ja sitä, että Emu vaikuttaa tähän suuntaan, ei juuri salata.
Ei omaa talouspolitiikkaa
Honkanen muistutti, että oman rahan myötä menee suuri osa talouspoliittisesta vallasta. Ilman omaa rahaa valtiolla ei voi olla myöskään omaa valuutta-, raha- tai korkopolitiikkaa.
Tämä todettiin myös asiantuntijaselvityksissä. Suomen Pankin julkaisussa Euro – yhteinen raha (1996) sanottiin, että ”kansallisen rahapolitiikan mahdollisuudet kaventuvat lähes olemattomiin.” Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen EU-selvityksessä sanottiin jo vuonna 1992, että ”tällöin menetetään suurelta osin mahdollisuus omalla talouspolitiikalla hoitaa Suomen talouden ongelmia”.
Honkanen pohti, mihin omaa rahaa tarvitaan:
Oman talouspolitiikan tarve taasen nousee siitä, että maailmantalous on kansainvälistymisestä huolimatta edelleen jakautunut kansallisiin yksikköihin. Talouden rakenteet kuten tuotannon rakenne, ulkomaankaupan rakenne, suhdannevaihtelut, talouden kasvuvauhti, inflaatio, työvoiman rakenne ym. tekijät ovat erilaisia eri maissa. Myös talous- ja sosiaalipoliittiset perinteet, lainsäädäntö ja järjestelmät ovat erilaisia. Valuuttakurssimekanismi sääntelee eri maiden asemaa kansainvälisessä taloudessa ja auttaa mm. ulkomaankaupan suurten alijäämien tai ylijäämien tasoittamisessa.
Palkkojen ja sosiaaliturvan joustettava
Honkasen mukaan Emun puolustajat ja vastustajat olivat varsin yksimielisiä yhdestä asiasta: Emussa valuuttakurssien joustavuus on korvattava palkkojen ja sosiaaliturvan joustavuudella. Kun talouden häiriöihin ei enää voi reagoida valuuttakurssilla – tai muutenkaan rahapolitiikalla – palkkojen ja sosiaaliturvan on joustettava alaspäin. Tai jos ne eivät jousta, työllisyyden on joustettava.
Erimielisyyttä oli taas siitä, onko edellä mainittu hyvä vai huono asia.
Helpottaa ikäviä päätöksiä
Toisen ongelman Honkanen näki siinä, että Emua rakennettiin yksipuolisesti monetaristisen talousopin pohjalta. Se merkitsee yksipuolista rahataloudellisen vakauden korostamista työllisyyden ja sosiaalisten tavoitteiden kustannuksella. Se merkitsee tiukkoja rajoja julkiselle taloudelle.
Hän lainasi silloisen hallituksen valtiovarainministeriä Sauli Niinistöä: ”Emun jäsenmaat pystyvät kansallisessa politiikassa tekemään kiusallisia ja epäsuosittuja päätöksiä, kun ne voidaan perustella sillä, että näin kaikki muutkin tekevät.” (Aamulehti 20.5.1997).
Ruotsalaisen Wallenbergien finanssi-suvun luottomies Percy Barnevik kirjoitti samaan suuntaan:
”Emun suurin arvo elinkeinoelämälle on ehkä se tosiasia, että kansalliset hallitukset saavat ulkoisen paineen toteuttaa välttämättömiä, mutta ei aina suosittuja toimenpiteitä.” (Dagens Nyheter 10.7.1995).
Pakottaa verokilpailuun
Honkasen mukaan Emun sosiaalisista vaikutuksista ei juuri esitetty laskelmia. Poikkeuksen teki EU-parlamentin tutkimus. Siinä todettiin, että Emu tuo 1,5 miljoonaa työtöntä lisää verrattuna tilanteeseen, ettei Emua toteuteta.
Hallituksen tuoreen yhteisöveropäätöksen kannalta Honkasen 16 vuotta vanha ennustus osui nappiin:
Emun välillisiä vaikutuksia on verokilpailun koventuminen valtioiden välillä. Emu sinetöi pääomien vapaan liikkuvuuden. Valtiot joutuvat yhä enemmän kilpailemaan pääoman suosiosta, jolloin pääomien ja voittojen verottaminen vaikeutuu. Tätäkin kautta hyvinvointivaltioiden rahoitusperusta murenee.
Vaihtoehdottomuuden tiellä Honkanen näki jatkuvan kierteen alaspäin:
Jos tälle tielle lähdetään, edessä on todellakin hyvinvointivaltion alasajo, jatkuvien säästöjen ja leikkausten kierre. Samaan johtaa kilpailukykylogiikan omaksuminen: aina on maita, joissa palkat tai sosiaaliturva ovat alhaisempia kuin omassa maassa. Eri maiden kansat ja ammattiliitot voivat hyvinkin kilpailla itsensä hengiltä.
lehti 