Mitä tästä pitäisi ajatella? Rationaalinen ja utelias minäni ei äkkipäätään keksi yhtään syytä, miksi Body Worlds -näyttelyä pitäisi vastustaa. Esillä eivät ole edesmenneet henkilöt, vaan heidän ruumiinsa, eivätkä oikeastaan enää edes ruumiit, vaan muovimuumiot.
Lahjoittajat ovat nimenomaan halunneet lahjoittaa ruumiinsa tieteelle opetuskäyttöön. He ovat antaneet suostumuksensa siihen, että heidän ruumiinsa tulevat olemaan esillä julkisessa näyttelyssä.
Tosin Kulttuurivihkojen mukaan ruumiiden alkuperä ei aina ole ollut näyttelyn isän Gunther von Hagensin tiedossa. Hänen kerrotaan vuonna 2004 joutuneen palauttamaan seitsemän kiinalaista ruumista, koska niiden alkuperää ei voitu todentaa ja ainakin kahta epäiltiin teloitetuksi.
Milloin vainajasta tulee mallikappale?
Jos lahjoittajat todella ovat vapaaehtoisia, kuten annetaan ymmärtää, on näyttelyn vastustamiselle hankala keksiä järkiperusteluja. Kiinalaisten tapaus heittää kuitenkin ikävän varjon sinänsä kiehtovan anatomianäyttelyn päälle.
Rusinamaksa ja tervakeuhko eivät ole vain kielikuvia
Näyttelytilan ilmassa vaistoaa pientä varautuneisuutta. Onpa mielenkiintoista, katsopa tuotakin, toistelevat ihmiset toisilleen. Äänestä kuultaa aito kiinnostus, mutta usein sanat tuntuvat tarkoitetun rohkaisuksi itselle. Että ei tässä mitään, onhan näitä nähty. Vaikka varmaan näyttely on monelle ensimmäinen kerta, kun näkee ruumiin – vaikka sitten plastinoidun.
Ehkä yksityiskohtia kommentoimalla myös selitellään omia motiiveja. Kunnioitus vainajia kohtaan istuu ihmisissä syvässä, siksi motiiviksi kelpuutetaan vain tiedonjano. Missä tahansa muussa yhteydessä irti ja halki leikatun pään viileä tarkastelu olisi jokseenkin brutaalia.
Parhaiten näyttely havainnollistaa erilaisia sairauksia, elämäntapojen vaikutuksia ja kirurgisia operaatioita.Tulehtunut polvinivel ja tekonivel. Kalkkeutunut aortta, mahahaava, aivoverenvuoto. Puhtaat keuhkot ja korsteenin keuhkot. Urheilijan puolikiloinen sydän ja tavallinen sydän.
Näyttelyn tavoitteena on edistää terveitä elämäntapoja ja saada ihmiset kiinnostumaan niin sanotuista biotieteistä. Ja ovathan aidot mallikappaleet kiehtovia ja havainnollistavia. Tosin, jos yhtä tarkkoja havainnollistuksia olisi mahdollista luoda ilman aitoja ruumiita, olisi niiden käyttöä vaikea perustella ainakaan tieteen näkökulmasta.
Vainajan työstäminen muoviruumiiksi vie vuoden
Ihmisen anatomiaan on näyttelyn kautta tutustunut jo yli 35 miljoonaa ihmistä. Näyttely on ollut esillä jo 70 kaupungissa ympäri maailman. Ensimmäisen kerran se pidettiin 1995 Tokiossa. Nyt Body Worlds vierailee Suomessa ensimmäistä kertaa.
Ruumiiden esittäminen Body Worldsin tavoin on mahdollista von Hagensin keksimän plastinoinnin avulla. Menetelmässä ruumiin nesteet korvataan muoveilla. Saksalaistohtori sai idean miettiessään, miten voisi paremmin opettaa anatomiaa tuleville lääkäreille.
Mieleen juolahtaa, että nykyisin elävistä monet ovat tavallaan jo valmiiksi plastinoituja, tai ainakin ”plastikoituja”. Helpottaakohan se yhtään von Hagensin urakkaa?
Yhden ruumiin käsittely vainajasta näyttelykuntoiseksi mallikappaleeksi vie noin 1500 työtuntia. Se on helppo uskoa. Se taas tuntuu käsittämättömältä, miten kokonaisia verisuonistoja ja ääreishermostoja on saatu irrotettua ruumiista ehjinä ja vielä aseteltua ne takaisin kuosiinsa.
Ihmettelen suurimpien hermojen paksuutta, verisuonten loputonta sykkyrää ja sitä, miten kaikki sisuskalut yleensä mahtuvat kenenkään sisälle. Saati, miten siellä seassa mahtuu vielä vauva kasvamaan. Raskaana olevan naisen ja pienen vauvan ruumiiden edessä en voi olla miettimättä myös lahjoittajien tarinaa.
Mikä tekee vainajasta esineen ja ihmisestä ihmisen
Näyttely kertoo ihmissydämen tarinan ja ihmisruumiin koko elämäntarinan hedelmöityksestä lähtien. Jostain syystä sikiöt tavanomaisilta aborttiviikoilta puuttuvat. Epäilen, että näyttelyn kokoajat ovat halunneet välttää sen käyttöä propagandamateriaalina.
Näyttelyssä on esillä kymmeniä kokonaisia ruumiita ja loputtomiin ruumiinosia. Tavallaan tila muistuttaa teurastamoa, tosin kovin hiljaista, siistiä ja hajutonta sellaista.
Jostain syystä huomaan yksittäisten ruumiinosien ja poikkileikkausten kiehtovan enemmän kuin kokonaisten plastinoitujen ruumiiden. Epäilen sen johtuvan siitä, että kokonaisessa ihmisruumiissa on yksinkertaisesti niin valtavasti yksityiskohtia, että sen perusteellinen tarkastelu yhden näyttelykierroksen aikana on miltei mahdotonta. On helpompi katsoa pelkkiä keuhkoja, maksaa tai kalloa.
Toisaalta, ”taiteen ja muotojen näkökulmasta” esitetyt ihmiskehot eivät ole samalla tavalla riisuttuja kuin erilliset ruumiinosat. Ne on aseteltu kuka mitenkin, soittamaan kitaraa, puskemaan palloa, rakastelemaan ja juoksemaan. Maksa on samanlainen maksa lasin takana ja vatsaontelossa, mutta taiten asetellussa ruumiissa estetiikka miltei peittoaa anatomian.
Mutta milloin vainajasta tulee mallikappale? Kun hän päätyy von Hagensin leikkauspöydälle, vai vasta kun ruumis on nyljetty? Tavallinenkaan ruumiinavaus ei ole mikään pieni kosmeettinen operaatio.
Ilman ihoa ruumiit tuntuvat vähemmän ihmisiltä kuin ”tavalliset” vainajat. Osaltaan juuri iho vaikuttaa erottavan vainajan mallikappaleesta. Ruumiseen jäänyt kynsi tai muu näkyvä osa saa sen heti muistuttamaan enemmän ihmistä.
uutiskirje 
