Yhteiskunnan vakaus ja koulutettu työvoima ovat Suomen tärkeimmät kilpailuvaltit. Parhaatkaan pelimerkit eivät kuitenkaan auta, jos niitä ei pelata oikein, varoittaa kansanedustaja Jari Myllykoski.
”Tärkeintä maamme menestykselle on osaamiseen panostaminen. Tarvitsemme kehittyneen ja notkean koulutusjärjestelmän, joka mahdollistaa uranvaihdot rakennemuutoksen sattuessa. Työntekijöiden ja työpaikkojen täytyy kohdata, sillä meillä ei ole varaa koulutettujen työttömyyteen. Tässä mielessä pelkän korkeakoulutettujen väestöosuuden tarkastelu ei riitä, vaan tutkintojen työelämärelevanssi on huomioitava”, hän kirjoittaa blogissaan.
Sama koskee hänen mukaansa myös toisen asteen koulutusta. Pudokkaita on aivan liikaa ja heidän työllistymisensä on hankalaa. Työttömyydestä ja huono-osaisuudesta koituva lasku yhteiskunnalle ja yksilölle on raskas niin inhimillisesti kuin taloudellisestikin.
Myllykosken mukaan toisen asteen koulutuspaikkojen määrää pitäisi lisätä ja kehittää entistä käytännönläheisempiä oppisopimuskoulutuksen kaltaisia vaihtoehtoja. Työssä oppimista voitaisiin vahvistaa ottamalla käyttöön mestari-kisälli -malli, jotta ammattitaito ja hiljainen tieto saadaan siirtymään sukupolvelta toiselle. Nuorten on saatava työelämässä osakseen reilua kohtelua, eikä hyväksikäyttöä, jolloin heidät saadaan aidosti sitoutumaan työelämän pelisääntöihin.
Koulutuksen lisäksi Myllykoski vaatii panostamista tuotekehitykseen ja tukea kotimaahan suuntautuville investoinneille.
”Nykyisten tuotekehityspanostusten ongelma on, että ne eivät edellytä riittävästi investointien suuntaamista kotimaahan. Tämän on oltava kriteerinä ja samaa tarkoitusta varten on luotava kansallinen investointirahasto. Lisäksi on huolehdittava pienten ja keskisuurten yritysten rahoitustarpeesta ja luotava kasvuun kannustava yritysverojärjestelmä.”
Myllykoski painottaa menestyksen avainten olevan omissa käsissä.
”Tekemällä oikeita ratkaisuja turvaamme monipuolisen elinkeinorakenteen aina vahvasta perusteollisuudesta palvelualoihin. Inhimillistä pääomaa meillä on runsaasti, mutta se pitää saada nykyistä paremmin käyttöön.”