Syyrian sisällissodassa pelataan entistä kovemmin panoksin – ihan kirjaimellisesti. Yhdysvaltojen suunnittelemat sotilaalliset rangaistusiskut yhdessä läheisimpien liittolaistensa kanssa vain kärjistäisivät tilannetta entisestään. Sodat eivät lopu sotimalla eikä rauhaa saada kiihdyttämällä koston kierrettä. Sotilasiskun suunnittelukin on jo vastuutonta politiikkaa.
Hyvin todennäköisesti Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama on jo päätöksensä tehnyt. Hän käynnistänee seurauksista välittämättä rajut iskut Syyrian ”sotilaallisiin” kohteisiin heti, kun ”muodolliset” esteet niiltä poistuvat. Yhdysvallat tarvitsee kuitenkin läheisimpien liittolaistensa tuen hyökkäykselleen. Yleensä se on tuen saanut.
Nyt Britannian parlamentti ei kuitenkaan suostunut antamaan lupaa iskuille ainakaan ennen, kuin Syyriassa kaasuiskua tutkivat YK:n tarkastajat ovat antaneet raporttinsa.
Sotilasiskun suunnittelukin on jo vastuutonta politiikkaa.
Mitä virkaa tarkastuksilla olisi, jos niille ei annettaisi mitään arvoa? Britannian parlamentissa pikaiselle iskulle ei ilman todisteita löytynytkään tukea. Ehkä Britanniassa on jotakin opittu ex-pääministeri Tony Blairin ajoista, jolloin lupa Irakin sodalle tuli heppoisin perustein. Parlamentissa näyttää kuitenkin olevan vallalla jo ennen YK:n tarkastajien raporttiakin varmuus siitä, että todisteita kaasuiskusta löytyy ja syyllinenkin on varma: Bashar al-Assadin hallinto.
Joka tapauksessa Britannian kanta siirtää Yhdysvaltojen todennäköisen hyökkäyksen ensi viikon puolelle. Näistä ”sotilaallisista” iskuista eniten kärsivät aina viattomat siviilit, ennen muuta lapset, naiset ja vanhukset, vaikka Britannia puolusteleekin YK:n turvallisuusneuvostolle tekemäänsä päätöslauselmaehdotusta juuri siviiliväestön suojelemisella.
Kansainväliset sopimukset kieltävät kemiallisten aseiden käytön. Niiden käyttö onkin tuomittavaa, oli käyttäjä kuka tahansa. Mikään sopimus tai laki ei kuitenkaan oikeuta kostoiskuihin, joiden seurausvaikutuksista kenelläkään ei voi olla tarkkaa tietoa. Ainakaan niillä ei sotaa lopeteta Syyriassakaan, jossa sisällissotaa käydään varsin monimutkaisissa asetelmissa, Rangaistusiskujen jälkeen on pikemminkin entistä suurempi vaara sodan eskaloitumisesta useita maita käsittäväksi sunnien ja shiiojen väliseksi sodaksi muutenkin tulenherkällä alueella.
Nyt pitäisi kaikilla mahdollisilla tahoilla käynnistää ponnistelut poliittisen ratkaisun löytymiseksi. Se ei ole helppoa alueella, jossa esimerkiksi Yhdysvalloilla sekä toisaalta Kiinalla ja Venäjällä on miltei täysin vastakkaiset intressit. Sotilaallinen isku Syyriaan tekisi kriisistä vielä entistäkin monimutkaisemman ja vaikeammin laukaistavan.
Niin kauan kuin on aikaa estää iskut, on eri foorumeilla myös toimittava.
Riittääkö YK:lla ja ylipäätään kansainvälisellä yhteisöllä voimia ja kykyjä lopettaa väkivallan laajeneminen? Kaasuisku ei sitä ainakaan osoita – valitettavasti.