Woody Allenin itsepintainen uskollisuus musiikkimieltymyksilleen on pienen pieni, mutta siedettävä tyylirikko: ei oikein vakuuta, että nelikymppisen suurkaupunkilaisnaisen mielikappale olisi ”Blue Moon”, ikivihreä vuodelta 1934.
Allenin uutuus yllättää tiukkapotkuisella ihmiskuvauksellaan. Särmikäs psykologinen draama ja ihmissuhdekaruselli kaartuu viime kädessä tragedian puolelle. Asiaan kuuluvat koomiset sattumukset, joihin mahtuu häijyä ironiaa.
Valhe on salakavalaa myrkkyä, todistaa Allenin opus seikkaperäisesti.
Cate Blanchett on nimihenkilönä yhdessä uransa huippurooleista.
Blanchettin roolityö huokuu intensiivisen kokonaisvaltaista läsnäoloa, mikä välittyy kuvista koko hänen vartalonsa voimin: ruumiinkielessä ja ilmehdinnässä on sähköistä fyysisyyttä, mihin tuo oman painonsa allenmainen runsas replikointi.
Toisessa päässä ovat itsetietoisen seurapiirirouvan elkeet ja ylimielisyys, toisessa huipulta pudonneen ahdistus ja epätoivo.
Tarinan nykyhetkessä liikkeellä on nainen, jonka sisällä velloo tulivuorimainen hysteerisyys. Rauhoittavat pillerien ja vodka martinien muodossa ovat tarpeeseen.
Se ei ole ihme, jos on kokenut täydellisen sosiaalisen romahduksen. Jasminessa on aineksia sekä uhriksi että pyöveliksi.
Kulissit ovat romahtaneet
Nimihenkilön haaksirikosta antaa viitteitä aloitusjakson lörpöttelymonologi lentokoneessa. Määränpäänä on San Francisco.
Sisaren (Sally Hawkins) tapaaminen paljastaa, että päivät seurapiirirouvana ovat takana. Jasminen luksuselämää hahmotetaan runsailla takaumajaksoilla.
Kaikki on mennyt, kiitos suurhuijariksi ja häntäheikiksi paljastuneen puolison (Alec Baldwin) tempausten. Pariskunnan keinotekoiset onnen kulissit ovat rakentuneet pettävälle pohjalle.
Keinottelijaliikemiehen hahmo on osuva lisä globaalisti rötöstelevien bisnesketkujen galleriaan. Samalla tulee todistetuksi hyväuskoisuuden ansa: haave rikastumisen helppoudesta tarttuu myös siskoon ja tämän mieheen.
Allen on työstänyt naispäähenkilön ympärille sävykkään ja vahvan draaman, joka iskee päätöskohtauksellaan lujaa.
Allen on luonut aitoudellaan vakuuttavan vision siitä, miten kaksiteräinen miekka niin sanottu amerikkalainen unelma voi olla.
Jos aiemmissa Allen-filmeissä oleiltiin ahkerasti psykiatrin vastaanotolla, niin nyt puhaltavat toisenlaiset tuulet. Elokuvan selkeä luokkanäkökulma osoittaa myös Allenin sosiaalisen silmän teräväksi.
Nautittava kaupunkileffa
Draama etenee linjakkaasti nykyhetken ja menneisyyttä jäsentävien takaumien muodossa. Ajassa risteily takaa kerrontaan tehokkaat vastakohtien jännitteet. Näin tarkentuvat sekä päähenkilön omat vaiheet ja tuntemukset että suhde lähipiiriin.
Sisarusten täydellinen erilaisuus saa pätevän selityksen, samoin heidän kolhuja tuottavat miessuhteensa. Mukana on monia tärkeitä pikkurooleja, jotka avartavat mukavasti leffan mies- ja naiskuvia sekä illuusiotonta ihmiskäsitystä.
Dialogi, henkilöhahmot ja miljöökosketus muodostavat luontevan tiiviin kokonaisuuden.
Kaupunkileffana Blue Jasmine on nautittavampi kuin Allenin edelliset visiitit Roomaan, Pariisiin ja Barcelonaan.
BLUE JASMINE (USA 2013). Käsikirjoitus ja ohjaus: Woody Allen. Kuvaus: Javier Aguirresarobe. Musiikkina muun muassa Louis Armstrongia ja ”Blue Moon” Conal Fowkesin esittämänä. Pääosissa: Cate Blanchett, Alec Baldwin, Sally Hawkins, Andrew Dice Clay, Bobby Cannavale, Peter Sarsgaard.