Neljäkymmentä vuotta kestäneestä prekariaattityöurasta monella olisi tullut pitkälti toistakymmentä vuotta lisää työuraa, jos sen olisi saanut tehdä eheänä. Eläkeikää ei saa missään nimessä mennä enää korottamaan. Siinä on nyt jo aivan riittävästi marginaalia, ja olisihan se järjetöntä siksikin, kun iso osa työhaluisista ja parhaassa työiässä ja -kunnossa olevista ei ole tähänkään asti työllistynyt kuin pätkä kerrallaan.
Sopii miettiä minkälaiseen lisäahdinkoon nämä ihmiset saatettaisiinkaan kun he olisivat työuransa loppupäässä, jos eläkeiän ylärajaa vieläkin nostettaisiin. Työuria saa ja täytyy pidentää ainoastaan pätkätöiden saattamisella kokoaikaisiksi ja eheiksi työsuhteiksi.
Kautta vuosikymmenien rakentamisessa ja teollisuutemme tukipalveluissa prekariaattityö on ollut totista arkipäivää. Tämä työläisjoukko on aina ollut se ensimmäinen puskuri, joka joustaa työttömyyden kautta, olipa sitten kysymys vuosittaisesta kausivaihtelusta tai toinen toisiaan seuraavista keinottelijoiden aiheuttamista taloudellisista taantumista.
Pitkillä työttömyysjaksoilla ahdistus, näköalattomuus ja masennus ovat takuuvarmoja seuralaisia. Osalle tästä seuraa itsetuhoista elämää ja ongelmien kertautumista.
Mitään siedätyshoitoa työttömänä olemiseen ei ole olemassa. Päinvastoin ikääntymisen myötä oirehtiminen jos mahdollista vain pahenee. Ammattitaidon säilyttäminen on vaikeaa ja stressaavaa. Työnantaja edellyttää työttömyyden piinaamilta duunareiltaan töihin palatessa aina heti samanlaista työpanosta kuin heiltä, jotka saavat työskennellä koko ajan oli suhdanne mikä hyvänsä. Eläke tällaisen työuran jäljiltä jää aina melkoisen heikoksi.
Ansiosidonnainen työttömyysturva on kautta aikojen herättänyt pahansuopaisia intohimoja, ja enimmäkseen niissä, jotka hyväosaisuutensa myötä eivät ole sitä koskaan tarvinneet, tai jotka omilla mokillaan ovat sen menettäneet. Tällä turvalla on sen olemassa olon aikana pelastettu enemmän ihmishenkiä kuin kaikilla henkisen terapian tukimuodoilla yhteensä.
Ansiosidonnainen työttömyysturva on aina väliaikainen, rajallinen sekä tarkoin säädelty ja valvottu vakuutus työttömyyden varalle. Työnantajat rahoittavat siitä huomattavan osan ja lisäpäivistä suurimman osan – ja nimenomaan isot työnantajat. Näin ollen rahoituskin tulee aivan oikeasta osoitteesta.
Ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan ja jo lähes tappiin karsittuihin lisäpäiviin ei saa missään tapauksessa hyväksyä heikennyksiä. Toivottavasti vasemmistoon voi luottaa, kun leikkausvaatimukset aivan varmasti tänä syksynä siihenkin taas kerran kohdistetaan.
Halventavat ja loukkaavat puheet ay-rälssistä, herraduunareista ja jopa eliittityöttömistä on syytä lopettaa. Prekariaattiduunarit ovat juuri sitä osaa työväestä, jotka ovat olleet hyvinvointirakenteiden luomisen keskiössä. Tämä on sitä työvoimaa joka vähenee parasta aikaa voimakkaasti yhteiskunnan polarisoitumisen myötä.
Voi olla, että herjauspuheilla saa yksilöllisesti poliittista nostetta. Mutta vasemmiston kannalta tällainen viesti aivan varmasti marginalisoi koko puolueen lopullisesti.