Jos Marxin ajatus, että historia toistaa itseään kaksi kertaa, ensin tragediana ja toisen kerran farssina pätee, niin näytelläänkö Venäjällä nyt Anton Tšehovin näkemyksen mukaisesti ”venäläisen tunteikkaan toivotonta mielenlaatua” farssina oligarkkiaatelisineen?
Tämä ajatus hiipii mieleen Tampereen Teatterin Tšehovin Lokki-näytelmän tuoretta tulkintaa seuratessa. Muistuttihan Tšehov, että kirjailija ei saa antaa elämästä totuudenvastaista kuvaa.
Tšehov on ripotellut vuonna 1896 ensi-iltansa saaneeseen näytelmäänsä kaikkiin henkilöihin häpeilemättä omia piirteitään ja mieltään askarruttavia kysymyksiä, jopa vanhenevaan näyttelijätärdiivaan, Irina Arkadinaan (Inkeri Mertanen). Kolme vuotta ennen kuolemaansa Tšehov meni naimisiin kuuluisan näyttelijättären Olga Knipperin kanssa todeten sarkastisesti: ”Jos haluat olla yksin, nai näyttelijätär.”
Lokin henkilöiden suhteen pätee paradoksi: Se, mitä ihminen ei ole, vaikuttaa kenties eniten siihen, mitä hän on. Näytelmässä kaikki valittelevat haaveidensa ja odotustensa toteutumattomuutta. Kukaan ei kuitenkaan halua tunnustaa pettymystensä perimmäistä syytä, henkistä laiskuuttaan. Odotusten toteutuminen kun vaatisi toteutuakseen vaivannäköä ja ponnistelua.
Lääkäri Jevgeni Dorn (Mikko Hänninen) innostuu ohjaajaksi ja kirjailijaksi havittelevan näyttelijättären pojan Konstantin Gavrilovitsin (Jussi-Pekka Parviainen) näytelmästä, josta Irina puolestaan loukkaantuu kokiessaan näytelmän ironian kohdistuvan häneen. Kaukaiseen tulevaisuuteen sijoittuva näytelmä kuvaa 1800-luvun dekadentteja aatevirtauksia, jossa maailman kaaosta paettiin yhteisen maailmanhengen toteutumiseen, ilman ihmiskuntaa.
Lääkäri kannustaa nuorta käsikirjoittajaa ja ohjaajaa muistuttaen, että taiteessa kaunista on se, mikä on vakavaa.
Lääkärin mielestä taideteoksen pitää kuvata aina suurempaa ajatusta. Omasta elämästään hän toteaa, että olisinpa saanut kokea jotain suurta hengen lentoa sen sijaan että paikalliset naiset vain liehakoivat ympärilläni. Kaikki on niin vauhkoina, mikä määrä rakkautta, lääkäri huokaa.
Ja totta puhuu, koska Maša haikailee Konstantinin perään, Konstantin Ninan perään, tilanhoitajan vaimo lääkärin perään, Irinan miesystävä on Ninan kintereillä, opettaja Semjon havittelee Mašasta vaimoa itselleen. Mainio Pjort Nikolajevits (Kake Aunesneva) haikailee hänkin, menneisyyttään valtion oikeuslaitoksen palveluksessa, 28 vuotta hukkaan heitettyä elämää. Mutta, elämästä hän ei hellitä, vaan haluaa vielä 62-vuotiaana nautiskella, juoda ja polttaa sikareita.
Kuuluisuus ja menestys eivät ole suoneet onnea näyttelijättären kirjailija miesystävä Boris Aleksejevitsillekään (Risto Korhonen). Hän väijyy kaikkien puheita, ja tekee kuumeisesti muistiinpanoja siinä toivossa, että niillä olisi hänen kirjoissaan käyttöä.
– Minua puijataan kuin potilasta, kirjailija kommentoi kuuluisuuden kirousta.
Tšehovin näytelmissä vuoropuhelua käydään menneisyyteen vajoamassa olevien voimien ja tulevaisuuden itujen välillä. Lokissa nuori kirjailija Konstantin ei jaksa nousta oman aikansa eikä oman alemmuudentuntonsa yläpuolelle, vaan tuhoutuu.
Tšehov havainnoi herkästi yhteiskunnallisesti tuhoon tuomitun ja vanhentuneen sekä uuden ja tulevan välisen ristiriidan. Lokissa tämä yhteentörmäys käydään viljankorjuun aikaan, kun eläkkeellä oleva luutnantti ja tilanhoitaja Ilja Afanasjev (Markku Thure) ei suostu antamaan levottomalle, kaupunkiin halajavalle seurueelle hevosia kaupunkimatkalle. Hevosia tarvitaan pellolla tuottavassa työssä, eivät ne jouda huviajelulle.
Tšehov esittää lakkaamatta kysymyksiä, miksi näin ei voi enää jatkua? Miksi olosuhteet ovat muuttuneet mahdottomiksi tulevaisuuden suhteen?
Hän totesi, ettei kirjailija osaa antaa vastauksia tärkeimpiin kysymyksiin, mutta hänen on kyettävä antamaan osviittaa: keitä olemme, mistä tulemme, minne menemme. Tiivistäen, että elämä on ongelma ilman ulospääsyä, mutta pääasia on muuttaa elämää. Kaikki muu on tarpeetonta.
Tšehov toivoi, että tulevaisuudessa elämä tulee olemaan yhtä valoisaa ja iloista kuin hiljainen sunnuntaiaamu.
Lokin henkilötkin toivovat tätä, mutta heiltä puuttuu täydellisesti kyky nousta oman aikansa ja yhteiskunnallisen asemansa yläpuolelle katsomaan, millainen maailma on, ja millaiseksi se on kenties mahdollista muuttaa.
Samuli Reunanen sämplää ohjauksessaan epookkia ja modernisointia kaikilta osin onnistumatta. Tšehovin Lokin teksti ja henkilötutkielmat ovat niin ajattomia, filosofisia ja monisävyisiä, etteivät ne tarvitse kyytipojakseen mitään ylimääräistä kouhotusta.
Puhumattakaan evergreenistä, joiden häiritsevää liimaamista esityksen äänimatoksi en ymmärtänyt lainkaan.
Afroamerikkalaiset musiikkivalinnat ovat eräänlaista aikamatkailua, jotka eivät istuneet kokonaisuuteen.
Nurkassa kököttävä pianon soitto sen sijaan oli toimiva ratkaisu esityksen rytmittäjänä ja tunteiden tulkitsijana.
Näyttelijätyö oli kauttaaltaan tasalaatuista. Esityksen hienoimman roolin tekee Kostajan traagisen hahmon vakuuttavasti tulkitseva, lahjakas ja tunteikkaasti näyttelevä Jussi-Pekka Parviainen. Inkeri Mertanen diivailevana, itsekeskeisenä näyttelijänä ja vaikeaa suhdetta poikaansa tulkitsevana äitinä ja miestennielijänä on pitelemättömän hyvä ja näyttävä.
Muutkin Tampereen Teatterin näyttelijät, erityisesti Risto Korhonen ovat erinomaisia rooleissaan. Ninan keskeisen rooliin on rekrytoitu nuori näyttelijäopiskelija Maruska Verona. Hän puskee roolinsa kiusallisuuteen asti ylinäytellen, mikä lienee osittain ohjaajan tarkoituskin. Anna Ackerman onnistuu paremmin elämän reunalla juopottelevana, onnettomasti rakastuneena Mašana. Merkille pantavaa on näiden nuorten näyttelijöiden soitto- ja laulutaito, jota oli ilo kuunnella.
Mikko Saastamoinen ja Mika Hiltunen ovat tehneet vaatimattomuudessaan toimivan lavastuksen, välistä hivelevän kauniine näyttämökuvineen ja valoineen. Ja tuodaanhan se näyttämölle, näytelmän kiehtova ja mystinen, lokki, ammuttuna ja täytettynä.
Anton Tšehov: Lokki (Tsaika, 1896). Suom. Martti Anhava. Ohjaus: Samuli Reunanen. Lavastus ja puvut; Mikko Saastamoinen. Valosuunnittelu; Mika Hiltunen. Äänisuunnittelu; Simo Savisaari. Kampaukset ja maskit: Kirsi Rintala. Rooleissa: Inkeri Mertanen, Jussi-Pekka Parviainen, Kake Aunesneva, Maruska Verona, Markku Thure, Tuija Ernamo, Anna Ackerman, Risto Korhonen, Mikko Hänninen ja Matti Hakulinen. Ensi-ilta TT 26.9.2013
uutiskirje 
