Pörssiomistukset salaavasta hallintarekisteristä keskusteltiin Transparency Suomen järjestämässä tilaisuudessa 9. lokakuuta. Miksi omistamista koskevia tietoja salataan? -keskustelu järjestettiin osuvasti Suomen arvopaperikeskuksen Euroclear Finlandin tiloissa.
Suomen malli on niin sanottu hybridi, jossa omistukset ovat periaatteessa suorassa rekisterissä ja yleisöjulkisia, mutta ulkomaalaisten omistukset sekä sijoitusrahasto-osuudet hallintarekisterissä.
Verotusneuvos Markku Hirvonen kertoi verohallinnon selvityksestä, jonka mukaan ulkomaille maksettiin paljon enemmän – miljardiluokkaa – osinkoja kuin tilastojen mukaan olisi pitänyt. Pelkästään Isoon-Britanniaan maksetaan vuosittain satoja miljoonia euroa yhtiöiden omia ilmoituksia enemmän.
– Suomi ei vielä ole varsinainen veroparatiisi, mutta siinä on ”varsin paljon veroparatiisimaisia piirteitä”, Hirvonen summasi verotuksen porsaanreikiä esittelevän alustuksensa lopuksi.
– Suuri kysymys on kuitenkin markkinoiden läpinäkyvyys ja korruption torjunta, joka on eräs demokratiamme kulmakivistä. Verotustietojen julkisuuden laajennusta olisi harkittava muutenkin kuin korruption kannalta, Hirvonen totesi.
Yleisöstä kysyttiin muun muassa, miksi yleisöjulkisuus on tärkeää, jos viranomaisten tiedonsaanti turvataan joka tapauksessa.
– On ihan hyvä tietää, omistaako esimerkiksi ympäristöministeri kaivosyhtiön osakkeita vai ei.
Salaaminen lisää rahanpesua
1960-luvulta asti aktiivisena yksityisenä sijoittajana toiminut Kim Lindström piti omistustietojen suoraa rekisteriä ja yleisöjulkisuutta hyvänä. Hallintarekisteristä hän keksi useampiakin haittoja.
Salaaminen muun muassa vähentää markkinoiden läpinäkyvyyttä, lisää sisäpiiritietojen hyväksikäyttöä ja rahanpesua, päättäjien taloudelliset yhteydet häviävät näkyvistä, verotus ei toteudu oikeudenmukaisesti ja markkinoiden luottamus kärsii, luetteli Lindström.
– Ennen ei yhtiön johtokaan tiennyt kuka sitä omistaa. Omistajatiedot vaikuttavat sijoituspäätöksiin, kenen kanssa halutaan olla samassa veneessä. Jos joku ei halua julkisuutta omistukselleen, hänellä on yleensä siihen hyvä syy.
Vielä 1960-luvulla omistajatiedot olivat tarkoin varjeltu liikesalaisuus. Yhtiöiden johtajatkaan eivät välttämättä tienneet, kuka niitä omistaa. Tietoa ei muutenkaan ollut liiaksi asti.
– Vuonna 1969 esimerkiksi Wärtsilän vuosikertomus oli taitettu a-kolmonen. En todellakaan toivo, että palataan takaisin 1960-luvulle, jolloin kaikki toimitaan taas kuin sumussa.
Suomessa omistajatietojen avaaminen alkoi Esko Seppäsen ryhtyessä selvittämään omistuksia, Lindströminkin sanoin ”ansiokkaasti”, vaikka muuten likimain kaikesta eri mieltä Seppäsen kanssa sanoikin olevansa.
Verohallinnon Markku Hirvonen oli sitä mieltä, että Suomen sinänsä avointa ja läpinäkyvää järjestelmää kannattaisi markkinoida muille, eikä lähteä huonontamaan.
Veroparatiiseista enemmän perjantaina 11.10. ilmestyneessä Kansan Uutisten Viikkolehdessä. Osta vaikka heti näköislehti