Sunnuntaina päättyneillä Helsingin kirjamessuilla oli teemana saksalainen kirjallisuus. Suomen arvostelijain liitto järjesti teemasta keskustelutilaisuuden, miten saksalainen nykykirjallisuus on toiminut kriisiterapiana toisen maailmansodan traumojen käsittelemisessä.
Tutkija Hanna Meretoja totesi puheenvuorossaan, että toisen maailmansodan jälkeen kärsittiin yleiseurooppalaisesta traumasta, joka oli varsinkin Saksassa erityisen monisyinen prosessi.
– Kirjallisuudesta tuli tärkeä muistinrakentaja, joka aiheutti myös rajuja muistikiistoja: kuka muisti, mistä ja miten. Sodan aiheuttamia traumoja oli vaikea kuvata kielen avulla. Tärkeiksi teemoiksi kirjallisuudessa nousivat henkilökohtaiset muistot sekä perheen ja suvun muistot.
Meretojan mukaan 1990–2000-luvuilla Saksassa on sodan muistojen kertaaminen kirjallisuudessa kiihtynyt. Vastakkain ovat olleet juutalaisiin kohdistunut kollektiivinen holokausti ja saksalaisten sukujen ja perheiden henkilökohtainen syyllisyyden tunto.
Sodan jälkeen oli tarve torjua lähimenneisyyden muistot, nyt on tarve palauttaa natsismin muistot mieliin. Tärkeä kysymys on, voidaanko sodan traumat pyyhkiä pois päiväjärjestyksestä. Jokaisen sukupolven on työstettävä oma suhde menneisyyteen.
Vuoden 1968 kapina autoritäärisiä isiä vastaan
Eri sukupolvilla on ollut erilainen rooli muistotyössä. Heinrich Böll (1917–85) ja Paul Celan (1920–70) kokivat sodan henkilökohtaisesti. Sodan jälkeinen Saksan talousihme edisti menneisyyden kieltämistä. Gunter Grassin (s.1928) mukaan kaikkialta piti uudistaa sodan vaurioittamaa julkisivua poistamalla siitä menneisyyden jäljet. Vuosina 1925–35 syntyneet edustivat skeptistä sulkupolvea, joka oli nippa nappa edustamassa natsihallinnon pyrkimyksiä.
– Pinnan alla kuohui, vaikka pinta saatiin korjattua nopeasti. Taisteltiin unohtamista vastaan. Grassin Peltirumpu sekä Siegfrid Lenzin (s.1926) Saksan oppitunti palauttivat muistia siitä, millainen pahuus pikkuporvarillisen elämäntavan piirissä vallitsi ennen sotaa. Thodor Adorno (1903–69) totesikin, että Auschwitzin jälkeen runous on mahdotonta.
Toisaalta esitettiin, että Auschwitzin logiikka on länsimaisen kulttuurin logiikkaa, ja siksi on kirjoitettava runoutta ja proosaa, koska samat asiat voivat tapahtua missä tahansa milloin tahansa. Tämä ajattelu kiteytyi vuoden 1968 opiskelijamellakoissa, joissa kapina autoritäärisiä isiä vastaan tiivistyi.
2000-luvulla sukupolvien välisten suhteiden käsittely, eli isovanhempien tarinat ovat tulleet esille. Tämä on tiivistynyt kysymykseen, onko saksalaisilla oikeus käsitellä saksalaisten kärsimyksiä toisen maailmansodan ja natsihallinnon aikana.
Vuonna 1970 syntynyt kirjailija Julia Franck onkin todennut, että historian suuret myllerrykset vaikuttavat voimakkaasti ainakin kolmeen sukupolveen. Siksi on tärkeää, miten menneisyys muistetaan ja kenen näkökulmasta siitä kerrotaan.
Gruppe 47 –ryhmä
Tutkija Kaisa Kaakinen totesi, että vuoden 1945 jälkeen Saksaan palanneiden emigranttien ja natsien uhrien kokemukset olivat radikaalisti hyvin erilaisia.
Gruppe 47 -ryhmä perustettiin kehittämään demokratiaa ja kirjallisuuden keinojen uudistamiseksi. Ryhmään kuului useita juutalaisia kirjailijoita, kuten Peter Weiss (1916–82), jonka rooli jäi kuitenkin ryhmässä ulkopuoliseksi. Weiss asui Ruotsissa, hän tunnustautui 1960-luvulla kommunistiksi. Aina kun hän esiintyi Länsi-Saksassa, hän joutui Saksojen välisen kylmän sodan välikappaleeksi. Hän oli isänsä kautta juutalainen, ja perhe joutui lähtemään 1930-luvulla Saksasta.
– Weiss ei saanut esittämislupaa DDR:ssä trotskilaisvaikutteiselle näytelmälleen. Länsi-Saksassa häntä pidettiin DDR:n kätyrinä.
Satatuhatta kirjanimikettä vuosittain
Kääntäjä Jukka-Pekka Pajunen kysyi 30 vuoden kääntäjän kokemuksella, toimiiko saksalainen kirjallisuus terapiana? Hänen mukaansa käännekohta oli vuosi 1989, jonka jälkeen kirjailijan asema Saksassa muuttui radikaalisti. Pajunen muistutti, että saksankielisen kirjallisuuden alue tarkoittaa Saksan lisäksi myös Itävaltaa, Sveitsiä ja osin Luxemburgiakin.
– Saksankielellä julkaistaan vuosittain noin satatuhatta nimikettä, ja saksankielisiä lukijoita on reilusti sata miljoonaa henkeä. Saksaksi käännetään melkein kaikki, mitä maailmassa vuosittain julkaistaan.
Pajunen muistutti, että kirjallisuuskritiikki on saksankielisillä alueilla julkaistaan erittäin runsaasti. Hyvin erityyppisiä teoksia arvioidaan lukuisissa julkaisuissa. Saksankieliset kirjailijat ovat kiinnostuneita niin ympäröivästä maailmasta kuin estetiikastakin. Varsinkin novellit ovat kovassa nousussa.
uutiskirje 