Yhdysvaltain Kansallinen turvallisuusvirasto NSA aloitti tämänhetkisen tiedon mukaan Angela Merkelin puhelujen salakuuntelun vuonna 2002. Merkel ei vielä tuolloin ollut Saksan liittokansleri.
Tässä ei ole mitään epätavallista, kirjoitti The New York Times (NYT) keskiviikkona. NSA seuraa jatkuvasti suurta joukkoa poliitikkoja ja heidän avustajiaan sekä liittolaismaiden hallituspuolueista että oppositiosta.
Puhelut tallennetaan NSA:n tietokantoihin siltä varalta, että niistä on joskus hyötyä. Tiedostoista tehdään säännöllisesti hakuja avainsanoja käyttämällä.
Presidentti hyväksyy vakoilukohteiden tärkeysjärjestyksen päivitykset.
Tallennuskapasiteetin kehittyminen on tehnyt mahdolliseksi valtavien tietomäärien tallentamisen. NSA on NYT:n mukaan huimasti kaikkia kilpailijoitaan edellä.
Siitä huolimatta edes NSA:n palvelimet eivät ole rajattomat. Osa puheluista poistetaan jo viikkojen tai kuukausien sisällä.
Lista tärkeysjärjestyksestä
Seurattavat kohteet on asetettu prioriteettijärjestykseen antamalla jokaiselle 0:n ja 5:n välillä oleva tunnusluku.
Tämä lista nimeltä National Intelligence Priorities Framework on NYT:n mukaan presidentin hyväksymä ja säännöllisesti päivitetty. Esimerkiksi Merkelin painoarvo kasvoi, kun hän muuttui oppositiojohtajasta liittokansleriksi.
Listan huipulla ovat muun muassa al-Qaida sekä Pakistanin ja Iranin ydinohjelmiin liittyvät henkilöt. Seuraavassa kategoriassa ovat ”vastustajamaiden” kuten Venäjän, Kiinan ja Iranin politiikkaan ja talouteen liittyvät yhteydet.
Liittolaismaiden johtajat ovat alempaa prioriteettitasoa, jonka tarkkailuun ei uhrata yhtä paljon voimavaroja. Mutta heitäkin urkitaan.
Eri henkilöistä seurataan eri asioita. ”Metadata on hyödyllistä vain jäljitettäessä terroristeja tai vakoilijoita”, sanoo entinen tiedusteluvirkailija NYT:lle. Metadataa ovat puhelimen tunnistetiedot, kuten kuka puhui kenen kanssa, milloin ja missä.
Arkijärkikin sanoo, ettei tämä ole tärkeintä seurattaessa liittolaisten johtajia. Heidän puheluissaan urkkijaa kiinnostaa nimenomaan sisältö.
Kiinnijäämisen haitta
Yhdysvaltain korkein tiedustelujohtaja James Clapper sanoi tiistaina kongressille, että Yhdysvallat vakoilee ulkomaisia poliitikkoja seuratakseen ”pitääkö se mitä he sanovat yhtä sen kanssa mitä todella tapahtuu”. Muiden maiden politiikka ”vaikuttaa meihin lukuisissa asioissa”, jatkoi Clapper.
Tämä lienee koukeroinen tapa myöntää se, mikä on tullut jo muutenkin ilmeiseksi: liittolaisten vakoilulla ei ole mitään tekemistä terrorismin torjunnan kanssa. Sitä käytetään muun ohessa talous- ja kauppapoliittisen edun saamiseen.
Amerikkalaisen keskustelun näkökulmaa kuvaa lause kyseisessä NYT:n jutussa: ”…on noussut esiin kysymys siitä, ylittääkö ystävien vakoilemisella saatu hyöty sen haitan, mikä koituu siitä, jos vakoilu paljastuu”.
Vakoilun perussääntö on se, ettei saa jäädä kiinni. Edward Snowdenin ansiosta on saatu yksityiskohtaista tietoa asioista, jotka aikaisemmin ovat olleet vain aavisteltavissa tai suppean piirin tiedossa.
Presidentti Barack Obama uhkaa sotkeutua sanoihinsa selittäessään, mitä hän tiesi milloinkin. Obaman tukijoukot ovat käynnistäneet kriisinhallintaoperaation: vihjataan, että NSA on toiminut omapäisesti ja yli valtuuksiensa.
NSA:n johtaja Keith Alexander sanoi tiistaina kongressille, että ranskalaisten ja espanjalaisten puhelujen metatietoja on kerätty yhdessä Nato-liittolaisten kanssa. Tämä on sinänsä totta muiden viime kuukausina esille tulleiden tietojen perusteella, mutta ei kerro mitään liittolaisten johtajien puhelujen sisällön urkkimisesta.
uutiskirje 
