Työmarkkinajärjestöt aloittavat keväällä neuvottelut työeläkejärjestelmän uudistuksista. Vuoden 2005 eläkeremontti on tuonut odotettuja lopputuloksia. Eläkkeelle jäämisen odotusikä on noussut noin kahdella vuodella.
Elinaikakerroin ohjaa nuoremmat ikäpolvet työskentelemään yhä pidempään saavuttaakseen saman eläkekertymän. Arvion mukaan vuonna 1957 syntynyt joutuu tekemään näitä lisäkuukausia 9, vuonna 1967 syntynyt 16, vuonna 1977 syntynyt 23. Vuonna 1987 syntynyt joutuu työskentelemään jo 28 kuukautta pidempään saavuttaakseen saman eläkekarttumaprosentin kuin vuonna 1947 syntynyt.
Vuoden 2017 alussa voimaan tulevaksi kaavaillun eläkeuudistuksen tarpeiksi on kirjattu eläkejärjestelmän rahoituksen turvaaminen sekä yhteiskunnan kestävyysvajeen korjaaminen. Uudistustarpeita kartoittanut ylijohtaja Jukka Pekkarisen raportti lähtee siitä olettamasta, että vuonna 2005 sovitut uudistukset eivät riitä saavuttamaan asetettuja tavoitteita.
Ihmisten elinajan pidentyminen ei ole tasaista.
Pekkarisen raportti jättää kuitenkin lähes tyystin huomioimatta elinaikakertoimen tulevan vaikutuksen. Jokaisella uudella eläkeikään saapuvalla ikäluokalla tuo kerroin on entistä kireämpi. Lienee siis turvallista odottaa, että sen ohjaava vaikutus todelliseen eläköitymisikään kasvaa vuosi vuodelta. Näkemykseni mukaan eläkeuudistuksella korjataan ongelmaa, joka korjaantuu jo nykyjärjestelmällä.
Eläkeiän nostamistarpeiden taustalla on ajatus siitä, että jatkuvasti pitenevästä väestön eliniän noususta osa pitää siirtää työuran jatkoksi. Tämä on aivan järkevää, muussa tapauksessahan eläkemaksukertymän ja eläkemenojen erotus vinoutuisi ja aiheuttaisi hallitsemattomia korotuspaineita palkansaajien ja työnantajien lakisääteisiin eläkemaksuihin.
Huomionarvoinen asia on kuitenkin se, että ihmisten elinajan pidentyminen ei ole tasaista vaan erot eri sukupuolten tulo- ja ammattiluokkien sekä työllisten ja työttömien välillä kasvavat koko ajan. Elinajan odotteeseen perustuva eläkejärjestelmä siis kohtelee epätasa-arvoisesti vuorotyöläisiä, raskaita töitä tekeviä sekä pienituloisia julkisen terveydenhuollon varassa olevia.
Eläkkeiden alaikärajan mekaaninen nostaminen lisäisi epäoikeudenmukaisuutta ammatti- ja tuloryhmien välillä. Eläkejärjestelmän muutoksessa on huomioitava työurien kokonaispituus ja työn kuormittavuus. Osan työkyvystään menettäneillä on tarjottava mahdollisuus jatkossakin eläkkeeseen.
Työuran loppumetreille osuva työttömyys ei saa tarkoittaa vuosikausien elämää yhteiskunnan toimeentulotukiverkon varassa. Ikääntyneillä työttömillä on edelleen oltava mahdollisuus työttömyysturvan lisäpäiviin.
Lisäksi huomio työurien pidentämisessä on kohdistettava alku- ja keskivaiheisiin. Nuorisotyöttömyyden ja mielenterveysongelmista johtuvien nuorten työkyvyttömyyseläkkeiden ennaltaehkäisyllä saamme taatusti vaikuttavia tuloksia aikaiseksi.
uutiskirje 
