Muuttuuko ihminen ja mihin suuntaan? kyseli aikoinaan Georg Ots. Samaa olen aika ajoin kysellyt minäkin. Olemmeko menossa kohti modernimpaa, sivistyneempää, sosiaalisesti tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa ja kehittyneempää ihmisyyttä, vaan huristammeko peruutusvaihteella hyvää vauhtia kohti menneisyyttämme?
Merkkejä takapakista on näkyvissä. Viimeksi minut järkytti professori Urpo Kankaan näkemys siitä, että lasten pitäisi ottaa taloudellisesti vastatakseen vanhojen vanhempiensa hoitokuluista. Johan me elämme vanhusten hoidon huutolaiskulttuurissa, pitääkö taantua vielä siitäkin? 1960-luvun edistyksellisessä ilmapiirissä nuoruutensa eläneen ja arvonsa omaksuneen ihmisen hyvässä muistissa on, miten globaaliin toimintaan ja ymmärrykseen ainakin raolleen avautuneessa Suomessa sosiaaliturvan puute nähtiin maapallon väestöräjähdyksen suurimpana syynä kehitysmaissa. Kun yhteiskunta ei tunne vastuuta kansalaisistaan, heistä on lasten huolehdittava. Ja kun lapsia kuolee kuin kärpäsiä jo aivan pienenä, naisten on synnytettävä heitä lisää koko hedelmällisen ikänsä ajan.
Ja nyt meistä osa haluaa kehitysmaistaa myös Suomen, päätellen siitä myönteisyydestä, jolla Kankaan näkemys on otettu vastaan. Se ei merkitsi vain ylivoimaista taakkaa opinto- ja asuntolainojensa ja ylettömän työtaakkansa kanssa painivalle vanhusten lasten enemmistölle vaan radikaalia muutosta kansalaisen ja valtion väliseen suhteeseen. Totta kai ihmisen on huolehdittava vanhoista vanhemmistaan, siitä ei ole kysymys. Varmasti piittaamattomia perinnönkärkkyjiäkin on, mutta kylmää sydäntä ei paranneta lainsäädännöllä.
Ruokakauppaankaan ei syrjäseudun asukas enää pääse omin jaloin, apteekeista, kirjastoista, terveyskeskuksista ja virastoista puhumattakaan.
Suomen kehitysmaistumista merkitsee myös voimakas alueellinen keskittäminen, mihin kunta- ja soteuudistuksetkin tähtäävät. Syrjäseudun palvelut pakenevat yhä kauemmaksi, lapset syntyvät autoissa, neuvolan apuun on kymmeniä, poliisin turvaan jopa satoja kilometrejä, tulipalon sattuessa on mökki tuhkana ennen kuin palokunta ehtii paikalle. Maaseudun koululaiset viettävät takseissa kohta yhtä monta tuntia päivässä kuin koulussakin. Ruokakauppaankaan ei syrjäseudun asukas enää pääse omin jaloin, apteekeista, kirjastoista, terveyskeskuksista ja virastoista puhumattakaan.
Sota on primitiivisin, barbaarisin, typerin ja tehottomin keino, jolla kansallisia ja kansainvälisiä konflikteja yritetään selvittää. Kaltaiseni paatunut pasifisti ei voi ollenkaan käsittää, että ylipäätään mitään ihmisten välisiä ristiriitoja voitaisiin ratkaista tappamalla. Tapa ihminen päästäksesi hänestä eroon, ja joudut elämään niittautuneena häneen viimeiseen henkäykseesi asti. Kun sota aloitetaan, se eskaloituu väistämättä, eikä se koskaan pääty niin kuin oli tarkoitus. Se tuhovaikutukset ovat aina suuremmat kuin on arvioitu, ja sen tuottama kollektiivinen trauma jatkuu sukupolvien yli.
Suomalaiset tietävät tämän omista katkerista kokemuksistaan, mutta silti Ukrainan tilanne näyttää virittävän suoranaista sotakiihkoa. Monien ryssäviha on saanut Ukrainasta mojovan piristysruiskeen. Menneiden sotien ja kylmän sodan ilmapiiriä lietsotaan lehtien tekstiviestipalstoja myöten. Perivihollinen on jo Ukrainassa, kohta varmaan meidänkin rajoilla. Äkkiä Naton turviin!
Kehitysmaistumisen merkkejä on paljon näkyvissä.
Meillä on kerjäläisiä, sekä ulkomaisia että kotoperäisiä. Se on takapajuistumista. Kerjäämisen kieltäminen lailla on takapajuisen takapajuistamista, se ei ole kehittyneen, sivistyneenä itseään pitävän kansakunnan ratkaisu.
Elämme uussivistymättömyyden aikaa. Lukutaidottomuus leviää. Vielä 1980-luvulla olimme pöyristyneitä USA:n lukutaidottomien määrästä, mutta nyt olemme samalla tiellä. Yhä useampi lapsiperhe elää köyhyysrajan alapuolella. Toivoton köyhyys ja huono koulutus ovat olleet tähän asti vain kehitysmaitten keskeisimpiä ongelmia, nyt ne alkavat olla ongelmia meilläkin.
Uussivistymättömyyden merkkejä ovat röyhkeän rahaeliitin lisäksi myös aivottoman viihteen ylivalta kulttuurissa ja mediassa ja se unelmahöttö, jota nuorille tarjotaan tulevaisuuden suunnitteluna. ”Haaveet on haaveita, vaikka ne kuinka kullassa ruskotelkoot”, opetti runoilija menneitä sukupolvia, mutta nykyisin nuoria neuvotaan pitämään kiinni unelmistaan omien lahjojen ja taipumusten pohjalta rakentuvan todellisuudentajuisen, päämäärätietoisen suunnittelun sijaan. Unelmiinsa uppoutuneelle voi kaupata mitä tahansa elämän todellisuudesta irrottautumiseksi. Surullisimmat tapaukset katoavat nettiaddiktoituneina virtuaalimaailmaan peräkammariensa yksinäisyydessä.
Uussivistymättömyyttä on se, että vehkeet ja puitteet ovat tärkeitä, eivät sisällöt. Hyvä esimerkki on Helsingin kulttuuri- ja kirjastolautakunnan päätös, että uuteen keskustakirjastoon pitää saada sauna. Lautakunnan puheenjohtaja Johanna Sumuvuori (vihr.) iloitsi mediassa (HS 5.3.) tulevan kirjasto-saunan ”ainutlaatuisuudesta”. Entä kirjat, niissähän ei ole mitään ainutlaatuista? Ehkä kirjahyllyjen sijaan voisi rakentaa saunan yhteyteen vielä uima-allasosaston kaikkine herkkuineen. Rahaa palaa, mutta ainutlaatuisista puitteista kannattaa aina maksaa.
Köyhäinhoitovaltiossa ei ole kenenkään hyvä elää. Syvä kuilu rikkaiden vähemmistön ja köyhien enemmistön välillä on aina tuottanut epävakautta. Se merkitsee lisääntyvää rikollisuutta, lisääntyvää sairastavuutta, lisääntyviä päihdeongelmia, ihmiskauppaa ja orjuuden kaltaisia olosuhteita työelämässä, lisääntyvää väkivaltaa kodeissa ja kaduilla, kasvavia itsemurhalukuja, lasten heitteillejättöjä.
Valtion taloudesta kannetaan syvää huolta, ja säästökohteita etsitään vimmaisesti. Koska lähtökohtana näyttää olevan, että ei kansan vaan valtion pitää voida hyvin, todennäköisesti säästöt löytyvät samoin periaattein kuin aina ennenkin: otetaan niiltä, jotka eivät pysty panemaan hanttiin. Sekin on kehitysmaistumista.
Kirjoittaja on Joensuussa asuva kirjailija.
Oikaisu
Tuula-Liina Variksen Kansan Uutisten Viikkolehdessä 7.3. ilmestyneessä kolumnissa ”Moderniin Suomeen?” väitetään Outi Alanko-Kahiluotoa (vihr.) Helsingin kirjastolautakunnan puheenjohtajaksi. Oikea puheenjohtaja on Johanna Sumuvuori (vihr.).
Sumuvuoren Helsingin Sanomille antama lausunto ”Keskustakirjasto voi olla saunan kanssa ainutlaatuinen paikka!” oli kolumnissa virheellisesti laitettu Alanko-Kahiluodon suuhun.
Nimi korjattu 10.3.2014
uutiskirje 