Huhtikuun 9. päivänä pidettäviä parlamenttivaaleja varjostavat lukuisat korruptiotapaukset, joissa useiden näkyvien poliitikkojen tuomiolle joutuminen kertoo toisaalta oikeusvaltion kehityksen onnistuneista askeleista, mutta toisaalta kaveripeleistä sen suhteen, kuka tuomiolle joutuu ja kuka ei.
Istuvan presidentin Susilo Bambang Yudhoyonon Demokraattisen puolueen (PD) taloudenhoitaja Muhammad Nazaruddin pidätettiin useiden viikkojen pakomatkan jälkeen Kolumbiassa. Häntä syytettiin kolmen miljoonan dollarin lahjusten ottamisesta, jotka liittyivät Indonesian isännöimiin Kaakkois-Aasian urheilukisoihin, ja hänet tuomittiin seitsemäksi vuodeksi vankeuteen.
Tuomion saatuaan Nazaruddin nimesi muita lahjuksia saaneita puoluetovereitaan ja esimerkiksi maassaan kauneuskuningattarena tunnettu Angelina Sondakh passitettiin 12 vuoden vankeuteen. Myös muita puolueen edustajia on tuomittu lahjusten ottamisesta.
Kaikki puhuvat korruptiota vastaan, mutta suojelevat omiaan.
Tuomioita on annettu myös viimeiset kahdet presidentinvaalit hävinneen Megawati Sukarnoputrin johtaman Demokraattisen taistelupuolueen (PDI-P) paikallisille johtajille ja vuoteen 1998 asti maata hallinneen diktaattori Suharton luoman Golkar-puolueen vaikuttajille.
Megawatin puolueen pelastukseksi näyttää tulevan Indonesian politiikan uusi tähti, pääkaupunki Jakartan kuvernööri Joko Widodo. Perinteisten poliittisten eliittien ulkopuolelta politiikkaan tullut mattokauppiaan poika on mielipidetiedusteluja selvästi johtava kansansuosikki.
Kiistelty vaalilaki
Indonesian kiistanalaisen, mutta voimassa olevan lain mukaan pelkästään 20 prosenttia parlamentin paikoista tai 25 prosenttia kansalaisten antamista äänistä saaneet puolueet tai puolueryhmittymät voivat nimetä presidenttiehdokkaan. Vain PDI-P:n ja Golkarin ennustetaan saavan viidenneksen parlamentin paikoista. Muiden puolueiden on etsittävä yhteistä ehdokasta.
Istuvan presidentin Yudhoyonon puolueen ääniosuus jäänee alle 10 prosentin, eikä sillä ole esittää toisen viisivuotiskautensa jälkeen ehdokaskiellossa olevan Yudhyonon kaltaista äänimagneettia ehdokkaaksi.
Indonesiassa toimii maailman kaksi suurinta muslimijärjestöä, joiden perustamien puolueiden ehdokkaiden uskotaan olevan vahvoilla silloin, kun useamman puolueen yhteistä ehdokasta nimetään.
Kärkinimiä lienevät PAN-puolueen johtaja, nykyinen talousministeri Hatta Rajasa ja PKB-puolueen johtaja Muhaimin Iskandar. He saattavat jakaa keskenään presidenttiehdokkaan ja varapresidenttiehdokkaan paikat.
Edesmenneen diktaattori Suharton ex-vävyllä, oman puolueen perustaneella ex-kenraali Prabowolla on kova hinku ehdokkaaksi ja hänen sanotaan ökyrikkaana olevan valmis maksamaan suuria summia valintaansa tukeville.
Moniin ihmisoikeusrikoksiin niin Indonesiassa kuin Itä-Timorissa syyllisenä pidetyn, mutta tuomioilta välttyneen Prabowon henkilöhistoria voi estää ehdokkuuden. Indonesian politiikassa pelataan kuitenkin myös jo Suharton aikana luoduilla kaverisuhteilla ja tällaiset hyvä veli -verkostot voivat vielä nostaa Prabowon ehdokkaaksi.
Golkar-puolue on nimennyt presidenttiehdokkaaksi puheenjohtajansa Aburizal Bakrien.
Widodo nousee lähinnä poliittista oppositiota viimeiset 10 vuotta edustaneen PDI-P:n ehdokkaaksi, kun puolueen johtaja ja presidenttinä lyhyen aikaa 2000-luvun alussa toiminut Megawati Sukarnoputri on lähipiirinsä painostuksen jälkeen luopunut omista ehdokashaaveistaan.
Widodon kansansuosion syitä selittänee parhaiten juuri se, ettei hänellä ole muiden ehdokkaiden kaltaista ryvettynyttä henkilöhistoriaa. Widodon näkyvin poliittinen saavutus lienee se, että hänen kuvernööriytensä aikana Jakartan joukkoliikenne, viemäröinti ja terveydenhoito ovat alkaneet toimia paremmin.
Korruptiota
Selviä poliittisia linjaeroja tulevien ehdokkaiden välillä on vaikea löytää. Kaikki puhuvat korruptiota vastaan, mutta lienevät kuitenkin valmiita suojelemaan tukijoitaan mahdollisilta syytteiltä.
Indonesiassa taloudellinen, poliittinen ja sotilaallinen valta ovat perinteisesti kietoutuneet yhteen. Armeijan asema heikentyi, kun diktatuuri murtui vuonna 1998. Sen jälkeen monet suuria omaisuuksia sotilasuransa aikana keränneet upseerit ovat siirtyneet politiikkaan.
Tosiasiallinen valta maassa on edelleen keskittynyt, mutta useimmista puolueista löytyy kansanedustajia, jotka pyrkivät suojelemaan ihmisoikeuksia ja kaventamaan suuria elintasoeroja.
Presidenteistä selvimmin tähän pyrki nyt jo edesmennyt maltillinen muslimijohtaja Abdurrahman Wahid, joka ehti 2000-luvun alussa toimia presidenttinä vain kaksi vuotta ennen kuin parlamentti hänet syrjäytti.
Indonesia on maailman suurin muslimimaa, jossa islamistiset puolueet eivät koskaan ole vaaleissa saaneet suurta kannatusta. Silti niillä on vaikutusvaltaa, mikä näkyy muiden puolueiden poliitikkojen toiminnassa.
Moniuskontoisuutta ja suvaitsevaisuutta puolustava SETARA-instituutti on arvostellut istuvaa presidenttiä haluttomuudesta puuttua lisääntyviin väkivaltaisiin hyökkäyksiin uskonnollisia ja muita vähemmistöjä vastaan.
Islamistit ovat myös onnistuneet yhteiskuntamoraalin nimissä ajamaan läpi lakihankkeita, joista tunnetuin lienee niin sanottu pornolaki. Siinä kielletään kaikenlainen eroottisuuteen vihjaaminen muun muassa kirjallisuudessa, kuvataiteissa ja elokuvissa. Lailla pyritään myös kontrolloimaan erityisesti naisten liikkumista ja pukeutumista.
Käytännössä laki on saatettu haparoiden voimaan ja vain joissakin monikulttuurisen saarivaltion osissa. Esimerkiksi läntisellä Papualla ja Balilla lain voimaan saattaminen ei ole onnistunut.
Seksiä
Indonesian virallinen julkinen kulttuuri on seksuaalisuuteen liittyvissä asioissa hyvin konservatiivinen. Käytännössä sillä on monesti vain vähän tekemistä sen kanssa, miten ihmiset arkipäiväänsä elävät.
Maan tunnetuin naisten oikeusjärjestö Kalyanamitra puolustaa myös seksityöläisten oikeuksia, eikä usein julkisuudessa esiin tulevilla seksiskandaaleilla ole esimerkiksi vaalimenestykseen vaikutusta.
Jotkut ehdokkaat jopa menestyvät seksuaalisen imagon avulla. Yhtäkään poliitikkoa ei tiettävästi ole saatettu rikosoikeudelliseen vastuuseen internetin kuvamateriaalin kautta julkitulleista avioliiton ulkopuolisista suhteista.
Sulawesin saarella kuvernöörinä toimivasta Syahrul Limposta levitettiin videota, jossa tämä on intiimissä kanssakäymisessä tuntemattoman naisihmisen kanssa. Silti Limpo valittiin uudelleen kuvernööriksi.
Borneon Kalimantanilla kaupunginjohtajana toiminut Awang Ishak hävisi jatkokauden, kun hänestä oli levitetty intiimiä kanssakäymistä kuvaavaa videota. Vuonna 2012 hänet valittiin kaupunginjohtajaksi uudelleen kampanjalla, jossa hän korosti islamilaisia moraalisia arvoja.
Kun Kalimantanilla aluejohtajana toiminut Hasan Rais sai tuomion korruptiosta, hänen tyttärensä Rita Widyasari asettui ehdolle isänsä seuraajaksi. Widyasarista levitettiin videota, jossa hän harjoitti miesystävänsä kanssa seksiä katsellen samalla pornofilmiä. Lukuisista protesteista huolimatta Rita Widyasari voitti vaalit.
Mainitut tapaukset ovat vain pieni osa saarivaltiossa julkitulleista seksiskandaaleista. Seksistä näyttääkin tulleen osa maailman suurimman muslimimaan vaalikampanjoita, joissa se vaikuttaa ihmisten mieliin monin tavoin ja joissa sitä käytetään moninaisiin tarkoituksiin.
Sosiaaliturvaa
Vuoteen 1998 Indonesiaa hallinneen kenraali Suharton aikana ammattiyhdistysliike oli heikko ja osa valtakoneistoa. Myös demokratian aikana itsenäistyneiden ammattiliittojen on ollut vaikea puolustaa työntekijöiden oikeuksia työnantajan mielivaltaa vastaan, vaikka Indonesian valtio on ratifioinut työmarkkinoiden pelisääntöjä koskevia kansainvälisiä sopimuksia.
Vuonna 2010 ammattiliitot päättivät uudistaa taktiikkansa. Ne perustivat sosiaalisen turvallisuuden toimintakomitean (KAJS), joka liittoutui halukkaiden poliitikkojen kanssa ja ryhtyi vaatimaan sosiaalista perusturvaa kaikille indonesialaisille.
Muutos ei ollut helppo, sillä osa ammattiliittojen johtajista katsoi muutoksen vaarantavan ammattiliittoihin kuuluvien työntekijöiden oikeudet.
Komitea järjesti useita mielenosoituksia, joihin saapui yhä enemmän osanottajia maassa, jonka asukkaista suuri osa elää edelleen köyhyydessä. Mielenosoitusten aalto sai yhä enemmän vastakaikua väestön, parlamentin ja median taholta. Myös kansainvälinen valuuttarahasto IMF alkoi tukea KAJS:n vaatimuksia.
KAJS tahtoi saada uudet lait voimaan ennen huhtikuun vaaleja, koska se pelkäsi poliitikkojen unohtavan lupauksensa vaalien jälkeen.
Lopulta parlamentti oli pakotettu säätämään sosiaaliturvaan liittyviä lakeja, jotka takaavat kaikille indonesialaisille perusterveydenhuollon palvelut, turvan työssä sattuvien onnettomuuksien ja kuolemantapausten varalta sekä vanhuuseläkkeen. Lait astuivat voimaan tammikuussa ja vaalikampanjan aikana käydään keskustelua siitä, miten ne käytännössä toteutuvat.
Sosiaalisen turvallisuuden komitean piirissä on saanut kannatusta myös ajatus vähimmäisperustulon eli kansalaispalkan takaamisesta kaikille indonesialaisille ja suurten mielenosoitusten järjestäminen tämän tavoitteen puolesta.
Ehkä tästä voisivat suomalaisetkin ottaa oppia. Ammatillisten keskusjärjestöjen nokkamiehet johtamassa Senaatintorilla kansalaispalkkaa vaativaa suurmielenosoitusta!
uutiskirje 