Seinäjoella ratkaistaan viikonlopun aikana, mihin suuntaan sosialidemokraatit aikovat puoluettaan kehittää. Linjakeskustelu on hautautunut vaisuksi jääneen puheenjohtajataiston alle. Laajaa ja monipuolista linjakeskustelua puolueen ja Suomen suunnasta ei oikeastaan syntynyt ollenkaan, vaikka juuri sitä myös SDP muiden puolueiden tavoin nyt tarvitsee. Epäselväksi jäi, mitä SDP oikein haluaa?
SDP:n ongelmat eivät pohjimmiltaan riipu siitä, kuka puoluetta johtaa, vaikka silläkin voi olla oma merkityksensä päivän politiikkaan ja myös pitkän aikavälin strategioihin.
Puolueen strategit laskivat, että puheenjohtajataisto nostaa puolueen kuukaudeksi tai pariksi huomion keskipisteeksi ja kasvattaa sitä kautta demarien kannatusta. Toisin kuitenkin kävi. Säkenet eivät juuri sinkoilleet kokouspaikkojen ulkopuolelle. Puheenjohtajataisto jäikin pitkälti puolueen sisäiseksi keskusteluksi. Puolueen ulkopuolella taas spekuloitiin vain siitä, kumpi ehdokkaista mahtaa kulloinkin olla johdossa. Puheenjohtajan valinnalla on toki suuri kiinnostavuusarvo.
Vanhat lääkkeet on syöty eikä uusia ole löydetty.
Puheenjohtajataistosta SDP ei saanut toivomaansa piristysruisketta kannatuslukuihin. Gallupkannatus mataa edelleen 15,5 prosentissa. Kun ex-puheenjohtaja Eero Heinäluoma aikanaan erosi huonosti menneiden vaalien takia demarijohtajan paikalta, kannatus oli yli 21 prosenttia.
Puheenjohtajan henkilöstä riippumatta SDP:n tilanne onkin ensi kevään eduskuntavaaleissa vaikea. Puolue näyttää jämähtäneen neljännelle sijalle, kauas pääministeripuolueen paalupaikalta – kokoomus ja keskusta sen sijaan porskuttavat.
SDP:n sisällä tajutaan varsin hyvin, että nyt aletaan olla viimeisellä rannalla. Jos muutosta ei tapahdu, hukka perii. Vanhat lääkkeet on syöty eikä uusia ole löydetty. Jäsenistö ja aktiivit ikääntyvät, aate murenee, nuoret kääntävät selkänsä ja marssivat vihreiden ja vasemmistoliiton riveihin – ja oikeistoon uskovat löytävät kotinsa kokoomuksen sylistä.
SDP:n on puoluetyössään tukeutunut perinteisesti ammattiyhdistysväkeen. Siellä ovat puolueen juuret edelleen, mutta maailman muuttuessa se ei riitä. Vain ay-liikkeen voiman varaan SDP:kään ei enää voi heittäytyä.
Eri aatesuuntien yhteistyöllä on ay-liikkeessä pärjätty ja niin pitää tehdä uusissa oloissakin ilman puoluepolitisointia. Se on koko vasemmiston yhteinen etu.
Kun demarien puheenjohtajakisassa oli vain kaksi ehdokasta, niin se repi puoluetta. Kun tiukka taisto polarisoitui, niin Seinäjoelta lähtee kotiin suuri joukko – miltei puolet – pettyneitä ja osin katkeriakin puoluekokousedustajia.
Sillä voi olla vaikutusta puoluetyöhön. Se voi näkyä jo muun muassa parin viikon päästä pidettävissä EU-vaaleissa, sillä puoluekokousedustajista löytyvät myös järjestökoneiston pyörittäjät. Tasaväkisessä taistossa on katkeraa jäädä kakkoseksi ja pettymyksen kokevat itse ehdokasta voimakkaammin häneen sitoutuneet tukijoukot.
uutiskirje 
