Suomalainen vasemmisto ja työväenliike ovat 1980-luvun lopulta lähtien ajautuneet vastustajien leiriin ja omaksuneet roolin, jossa yleisin vastaus kaikkiin yhteiskunnalliseen keskusteluun nouseviin asioihin on ei. Minä vastustan. Olemme käpertyneet kuoreen ja käyneet yli kaksi vuosikymmentä puolustustaistelua häviten vähitellen palan tuolta ja palan täältä. Olemme nähneet kuinka sotien jälkeisen viidenkymmenen vuoden aikana luotua hyvinvointia on tietoisesti ajettu alas.
Tämän on lakattava nyt heti, välittömästi. Meidän on opittava sanomaan kyllä ja luovuttava puolustusajattelusta. Tällä hetkellä tilanne muistuttaa jääkiekko-ottelua, jossa työväenliike puolustaa omassa päässä kolmen pelaajan alivoimalla ja ei saa edes pelikatkoja aikaan. Sellaisessa tilanteessa on vain ajan kysymys, koska vastustaja tekee sen seuraavan maalin ja seuraavan ja seuraavan.
Meidän on opittava sanomaan kyllä.
Suomalaisen työväenliikkeen 1900-luvun ohjelma luotiin pitkälti Forssan puoluekokouksessa vuonna 1903. Siis yli 110-vuotta sitten. Työväenliike tyhjensi Forssan ideologisen pajatson 1980-lukuun mennessä. Neuvostoliiton ja sosialistisen unelman romahtaminen 1990-luvulla viimeistelivät työn. Meillä ei enää ollut unelmia eikä liikevoimaa.
Oikeistopuolueille sosialismin romahdus taas oli valtava ideologinen piristysruiske, koska se ”todisti kapitalismin olevan oikeassa” ja vallankumouksen pelon väistyessä maailma näytti odottavan ottajaansa. Ainoa puolustuslinja oikeiston vyörytystä vastaan on käytännössä ollut suomalainen ammattiyhdistysliike ja sen käymä viivytystaistelu on tuomittu epäonnistumaan ellei se saa apua poliittiselta joukkoliikkeeltä.
Suomalainen ammattiyhdistysliike on aina ollut riippuvainen poliittisesta työväenliikkeestä ja sen tuesta puoluekantaan katsomatta. Vaikka suomalaisen ammattiyhdistysliikkeen eheytyminen on ollut totta paperilla vuodesta 1969, ei tuohon tavoitteeseen ole vieläkään päästy. Ehkä olisi pikkuhiljaa aika ryhtyä pelaamaan samaan maaliin ja ymmärtää, että todellinen vastustaja asuu Eteläranta 10:ssä eikä verstaan lattialla tai konttorisermin toisella puolella.
Voisimme aloittaa vaikka siitä, että kun Kokkila tai muut Etsivän Keskuspoliisin hymypojat valehtelevat tiedotusvälineissä, niin vastaamme heille asiallisesti ja ilmoitamme, että valheella on lyhyet jäljet. Kun porvarillinen media ei vie viestiämme eteenpäin, meidän pitää se itse viedä verstaan lattialle, jäsenlehtiin, nettisivuille ja sosiaaliseen mediaan.
Kokkilalle ei pidä sanoa ei. Hänelle pitää sanoa kyllä. Kyllä kuuden tunnin työajalle, nuorisovapaille, nuorten eläkkeen superkarttumalle, lapsiperheiden laajennetulle päivähoito-oikeudelle ja ihmisarvoiselle työelämälle.
Kirjoittaja on turkulainen putkiasentaja.
uutiskirje 