Nihilismin ABC osa 19
Samuli Parosen romaanissa Laiva (Otava 1972) käydään laivan kannella miehistön välillä mielenkiintoinen keskustelu. On syyskesä 1946, kalastusalus on tulossa kesän pyyntireissulta Norjan ja Islannin vesiltä Helsinkiin.
Kustu arvelee Suomen rahaherrojen olevan työläisille käärmeissään siitä, ettei kansa sotinut herroille isoja suuria voittoja tuottavia Karjalan metsiä. Herrat pitävät yllä työttömyyttä kostaakseen kansalle kansan hävinneen sodan alentamalla palkkoja.
Kustu aprikoi koko sodan jälkeisen tilanteen olevan poliitikoille ja byrokraateille arvovaltakysymyksen, joka on tasavaltaa tärkeämpi. Mieluummin järjestetään pula kaikille, jos ei saada sovituksi voittoja yksille. Pääoman on oltava herra talossa.
Tässä kohtaa romaanin päähenkilö Ossi esittää ajatuksen jokaiselle suomalaiselle maksettavasta jokaviikkoisesta riippumattomuusrahasta.
Kyseinen raha maksettaisiin joka iikalle syntymästä kuolemaan saakka. Riippumattomuusraha, jota nykyisin kansalaistuloksi kutsutaan, turvaisi elämisen välttämättömyydet olipa ihminen töissä tai ei.
Ossin mielestä silloin ei pakollista orjuutta enää olisi. Ihmiset voisivat olla vaikka pelkästään ihmisiä, jos ketä sellainen elämä huvittaisi.
Silloin ei tarvittaisi eläke- ja vakuutuslaitoksia, koska ne ovat enimmiltään vain hämäystä:
”Samoin vois turhina lopettaa ne kaikenlaiset sosiaalibudjeteilla keinottelevat syöpäläisparvet, jotka vahtii vain sitä ettei kukaan köyhä sais penniäkään hyötyä niistä mahdottoman suurista summista.”
Tästä turhan byrokratian purkamisesta säästyisi Ossin mielestä jo niin paljon julkista rahaa, että voitaisiin maksaa henkilökohtaisesta työstä pieni korvaus kullekin sen mukaan kuinka haluttua tai vastenmielistä työ on.
Oikein korkealle arvostettua työtä ihmiset tekisivät ilmaiseksi, mutta vastenmielisestä ja vähäarvoisesta työstä maksettaisiin enemmän:
”Upporikkaatkin pääsis nekin olemaan onnellisia, ei aina tarvis valittaa sitä, että kun ei raha tee onnelliseks. Onni asuis maan päällä,” Ossi selittää.
Toiset miehet epäilevät Ossin idean onnistumista. Perusteluiksi esitetään, etteivät pienituloisetkaan tehtyjen kyselyjen mukaan tahdo tuloerojen pienentämistä vaan mahdollisimman suurta eroa omien tulojensa ja pienempituloisten tulojen välille. Sellainen järjestely on enemmistön mielestä soveliaampi ja selkeämpi.
Keskustelun jälkeen Ossi vaipuu ajatuksiinsa. Mitä kauppiaskulttuuri lopulta sanoo ihmiselle jolle elämästä on tullut niin huono bisnes, että hän kysyy kannattaako elää?
Mitä se sanoo sille, joka huomaa, ettei yksikään sana enää takaa sisältöään, ja köyhälle, joka jatkuvasti saa jaossa sen mikä on kääntynyt tappioksi? Ehkä kauppiaskulttuuri ei osaa muuta kuin likvidoida, hävittää, poistaa ja lopettaa…
Nämä samat kysymykset taitavat olla edelleen pinnalla 68 vuotta Ossin ajatushetken jälkeenkin.
Tässä 20-osaisessa juttusarjassa käsitellään vähättelyyn ja mitätöintiin tähtäävän nihilismin ilmenemismuotoja eri näkökulmista, ja miten se on ilmennyt eri aikakausina.
uutiskirje 
