Kusisiskot lietsovat kadulle ja kapinaan

Oli synkkä ja humalainen yö. Syntyi idea bändistä – ja saman tien ensimmäinen biisi Drink and pee. Nimensä mukaisesti siinä lauletaan juomisesta ja pissaamisesta. Liquid Sisters oli syntynyt.

Julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 30. lokakuuta 2009.

Kalliolaisessa soittojuottola Lepakkomiehessä on odottava tunnelma. Perjantai-ilta on vasta alkamassa, bändit tekevät alakerrassa soundcheckia.

Ennen illan keikkaa haetaan tuopit ja jallut, sitten istutaan alas viiden aikuisen naisen kanssa. Nyt ei nimittäin ole kyse mistään tyttöpopista!

Laulusolisti Peppe Bergström kertaa Liquid Sistersin syntyhistoriaa:

– Ensimmäisessä biisissämme aikuinen nainen juo ja kusee, juo ja kusee, jonka jälkeen hän oksentaa, siivoaa… Hän luulee olevansa Bruce Lee, alkaa painia ja on mustelmilla, siis se kertoo normaalielämästä…

– Liquid Sisters on ennen kaikkea poliittinen bändi, keskeyttää joku.

– Mä en oo ainakaan lähtenyt mukaan yhteenkään poliittiseen bändiin, kiistää Minttu Muranen, basisti ja laulaja.

– Tää on blaastaus-bändi. Tehdään biisejä asioista, jotka vituttaa, sanoo Bergström.

(Blaastata = päästää höyryt puhumalla jostain viturallaan olevasta yhteiskunnallisesta asiasta. Urbaani Sanakirja.)

Fuck you Kokoomus Goverment!

Siskot sanovat kuuluvansa ”suunnilleen samaan poliittiseen reunaan”. He kiroavat hallituksen biisissään Welfare state illusion ja julistavat samaa myös verkkosivuillaan: Fuck you kokoomus government!

Viime syksyn kunnallisvaalikamppailussa Liquid Sisters toimi vasemmistoliiton helsinkiläisen ehdokkaan Silvia Modigin virallisena vaalibändinä.

– Ei se ilman meitä olisi päässyt valtuustoon!

Sekin on poliittista, että aikuiset naiset laulavat dokaamisesta ja oksentamisesta ja riehuvat kitaroineen. Eivätkä yritä olla lavalla söpöjä.

– Ehkä tässä yritetään myös purkaa niitä odotuksia, millainen aikuisen naisen pitäisi olla, sanoo Bergström.

– Aikuinen nainen voi soittaa rokkia ja tehdä sen räkäisesti, eikä tarvitse osata täydellisesti, lisää Muranen.

– Tämä on vastapainoa sellaiselle kauhean vakavissaan olemiselle, mikä meille on tuttua muista musiikkiproggiksista.

Kun eräs kriitikko epäili bändillä olevan hauskempaa kuin yleisöllä, naiset ottivat kritiikin riemulla vastaan: Musiikinteon pitääkin olla hauskaa!

Susan Ruusunen pääministeriksi!

Lepakkomiehen keikan aikaan, syys-lokakuun vaihteessa vaalirahasoppa kiehuu kuumimmillaan. Koko bändi on vakuuttunut, että pääministerin ero on vain ajan kysymys.

– Susan Ruusunen pääministeriksi, kostoksi Vanhaselle, ehdottaa joku.

Naisten mielestä vaalirahakohu on mahtava asia, koska ”nyt surkeinkaan idiootti ei voi olla tajuamatta, mitä skeidaa siellä pyöritetään koko ajan.”

– Se tuulettaa vanhoja rakenteita, joita ei ikinä ole meiltä purettu. Baltian maissa niitä purettiin, kun Neuvostoliitto hajosi. Meillä on tilaisuutemme nyt, sanoo kitaristi Pia ”Klaus Kulaus” Ljungman.

– Eivätkä nämä hyvä veli-järjestelmät liity vain poliittiseen toimintaan, niitä on kaikkialla, vaikkapa Suomen Yleisradiossa.

(Kaikki bändin jäsenet työskentelevät Ylellä. Ljungman on virkavapaalla ja opiskelee Lontoossa kansainvälistä taloutta ja oikeutta.)

Pia Asikainen pelkää, että vaalirahakohun takia jengi ei enää äänestä.

– Ja silloin tulos on kahta kauheampi. Minäkin joka äänestän AINA, olen alkanut miettimään haluanko äänestää. Toivottavasti ihmiset lähtevät vaikuttamaan jotain muuta kautta.

Asikaisen mielestä musiikillakin voi vaikuttaa, vaikkei poliittisissa tilaisuuksissa soittaisikaan.

– Uskon, että mun rasistiserkut Nakkilasta kelaa meidän keikan jälkeen vähän enemmän asioita.

Kippis ja hyvästit herrakulttuurille!

– Monelta te soitatte, kysyvät hyvin nuoren näköiset pojat viereisestä pöydästä. Vastauksen saatuaan he huutavat kovaan ääneen JEEE.

– Oikeastaan me kuuluttais kadulle soittamaan, pohtii Minttu Muranen.

– Suomessa on vaan paskamaista rantautua kaduille, kun talvi taas tulee, mut siel on meidän paikka.

– Eikä vaan meidän vaan kaikkien, sanoo Ljungman.

– Katu on otettava ihmisille, voimautettava se. Me elämme herrakulttuurissa edelleen, nöyränä niellään kaikki. Vaikka meidän pitäisi mennä kadulle ja vallata tämä maa! Demokratia on sellaisessa kriisissä globaalillakin tasolla, että nyt olisi aika puolustaa sitä.

– Toppahousut jalkaan ja Kolmen sepän patsaalle, julistavat siskot, ja kippis sille!

Ljungmanin mielestä vaalirahaotsikoiden varjoon jää tärkeitä ja isoja asioita, kuten se, mihin suuntaan Suomea ollaan viemässä ja miten.

– Minun mielestäni sitä viedään väärään suuntaan. Suuryrityksiä ollaan yritetty saada tänne epätoivoisesti ja nyt tästä ollaan tekemässä niille veroparatiisia. Me tarvittaisiin pienyrityksiä ja ruohonjuuritason toimintaa.

Murasen mielestä puoluepolitiikka on liian jähmeää ja puoluerajojen ylittäminen vaikeaa.

– Aika pientä on edelleen vaikka punavihreä yhteistyö.

– Ihmisillä on sellaisia käsityksiä, että jos äänestät vasemmistoa, et voi tukea pienyrittäjyyttä. Eihän se pidä paikkaansa!

Nauraen takaisin Nakkilaan

Puhutaanpa politiikan jälkeen vähän bändistä ja sen musiikista.

Yhdessä kappaleessa uhataan polttaa eduskuntatalo, toisessa ei haluta mennä töihin. Tekeillä on biisi dementoituneesta naisesta vanhainkodissa.

Biisit syntyvät fiilispohjalta; kumpuavat runosuolesta, kuten siskot asian ilmaisevat.

– Vitutuksesta. Ja Minttuhan on tehnyt biisin myös itsestään.

Sekin lähtee liikkeelle ketutuksesta, mutta päätyy lopputulemaan: She’s all right, she’s ok. Kuitenkin, kaikkien mokien jälkeen.

– Mielummin kunnolla päin helvettiä kuin ihan kivasti, sanoo Pia Asikainen.

– Itseään arvostava ihminen osaa myös nauraa itselleen.

Naiset nauravat muillekin kuin itselleen. Niin kuin vaikka maahanmuuttokriitikoille.

Liquid Sisters ilmoittaa olevansa muuttokriittinen yhtye. Sillä eihän siitä mitään tule, että muutellaan noin vaan ympäri maata!

Siskot vaativat, että jos haluaa muuttaa vaikka Helsingistä Espooseen, on ensin asuttava pari vuotta vastaanottokeskuksessa metsän keskellä ja opetella espoolaiset tavat. Sitten katsotaan kuinka on kotoutunut espoolaiseen elämänmenoon.

Tummasilmäistä ja ruskettunutta Asikaista on kehotettu usein menemään takaisin kotiinsa.

– Ai Nakkilaan, hän ihmettelee.

Jälkikirjoitus: Säröä ja sirpaleita

Kun Liquid Sisters soittaa, on Lepakkomiehen kellari yhtä säröä, rosoa ja roisketta. Naurua, mokailua ja riehumista.

Ne hyvin nuoren näköiset miehet viereisestä pöydästä hyppivät toistensa reppuselkään ja kaatavat lopulta pöydän. Lasinsirpaleita sataa penkille ja lattialle.

Toimittaja seuraa tilannetta huolestuneena. Mitä tästä kamalasta kaaoksesta vielä seuraa…

– Ei vallankumous synny siististi!, huutaa vieressä seisova nainen metelin yli toimittajalle.

– Kaaos on tie luovuuteen. Ei mikään ikinä muuttuisi ilman kaaosta.

Seuraava kappale on Rectal rodeo. Niinpä toimittaja liimaa hiuksiinsa keltaisen hevostarran ja laulaa mukana: You’re my horse, you’re my horse…

Biisi on saanut nimensä pornoelokuvasta.