Sibelius-Akatemian kansanmusiikin koulutuksesta tuli esikuva

Sielunsa kansanmusiikille myynyt Sibelius-Akatemian kansanmusiikin professori Hannu Saha on monipuolinen kulttuurivaikuttaja, taiteilija ja terävästi kantaa ottava kulttuuripoliitikko. Kaustisen pelimannipitäjässä jo yli 30 vuotta asunut kanteletohtori iloitsee, että on saanut tehdä työtä todella rikkaassa ja moninaisessa kulttuuri-ilmastossa.

– Olen tehnyt myös taiteilijana monen moista. Välistä todellisen rahvaankin kanssa tutkiessani ja soittaessani kansanmusiikkia. Olin vuosikaudet mukana myös visuaalisen ITE-taiteen edistämiseksi tehtävässä työssä ja nautin suunnattomasti järkyttävän persoonallisista luovuuden ilmauksista. Toisaalta olen saanut olla mukana myös ”hienommissa” herrasväen kulttuurin projekteissa.

Sahan mielestä valtaapitävien tulee pitää kiinni maanlaajuisesta kulttuurin ja taiteen saatavuudesta ja luoda alalle mahdollisuuksia laajasti.

– Onneksi tämä on tärkeimpiä osia kulttuuriministeriömmekin strategiassa. Alueellinen ja eri genrejen tasa-arvo on tärkeä päämäärä edelleen.

Ei oikeaa kulttuuriministeriä

Suomessa on ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1970 tilanne, että valtakunnassa ei ole varsinaista virkaa tekevää kulttuuriministeriä. Kulttuuriministerin salkkua on hieman vähäteltykin, se ei ole painavimpia.

– Ministerin linjauksilla on todelliset vaikutukset siihen miten kulttuurielämämme voi. Erityisen tärkeää on tulevaisuuden rakentaminen strategioina. Ministerin talousvalta on nykysuomalaiseen tapaan kuitenkin varsin tiukasti määritelty jo hallitusohjelman laatimisen yhteydessä. Valitettavasti valtiovarainministeriö sai nykyiseen hallitusohjelmaan läpi sellaisia kulttuuria koskevia leikkauksia, jotka oli torjuttu edellisissä hallitusneuvotteluissa.

Kulttuurin rahoitus uusiksi

Saha on esittänyt jo pitkään tarmokkaasti, että taiteen ja kulttuurin rahoitus ei voi enää nykyään hoitua pelkästään opetus- ja kulttuuriministeriön resurssein.

– Ajoin Taiteen keskustoimikunnan puheenjohtajana ideaalia, että kulttuurin rahoitusta tulee tulevaisuudessa saada entistä enemmän monihallinnollisin resurssein ja toimin. Taiteen soveltavan käytön, esimerkiksi kulttuurin hyvinvointivaikutuksiin keskittyvän työn, tulee saada pääresurssinsa STM:stä, kulttuuriviennin ja muun kulttuurin elinkeinotoiminnan TEM:stä ja niin edelleen. Tällä tiellä jo hieman ollaan, mutta toistaiseksi aivan liian vähän.

Taiteen keskustoimikunnan puheenjohtajana ollessaan Saha linjasi, että taiteen ja kulttuurin alueen suuret monihallinnolliset resurssilinjaukset voidaan toteuttaa vasta sitten, kun Suomeen saadaan myös kulttuurialaa varten Tutkimus- ja innovaationeuvostoa vastaava poliittinen valtiollinen elin.

– Tieteen ja tutkimuksen alan neuvostoa johtaa pääministeri, ja siinä ovat mukana keskeisimmät ministerit ja keskeisten alojen rakenteiden johtajat. Kulttuuri voitaisiin saada poliittisen keskustelun ytimeen perustamalla Suomeen erityinen korkean tason poliittinen rakenne tätä työtä varten. Ministeriöiden välinen keskustelu yhteistyöstä ei ikävä kyllä synny Itsestään.

– On harmillisinta, että kulttuurin määrärahat usein asetetaan kilpailemaan vaikkapa sosiaali- ja terveyspuolen menotarpeiden kanssa. Juuri tässä tarvittaisiin monihallinnollista ymmärrystä ja osaamista.

Kulttuuri on pääoma

Puhaltavatko Suomessa nykyään kulttuuripalvelujen ja ylipäätään kulttuurin ja taiteen alasajon pohjoistuulet?

– Siltä se tietyllä tavalla tuntuu. Se on erittäin vahingollista, nyt pitäisi luottaa kaikkeen siihen positiiviseen tutkimustietoon mitä kulttuurin hyvinvointivaikutuksista tiedetään. Kulttuuri on pääoma, huutaa isoilla kirjaimilla motto Kiasman seinässä. Mahtavaa, että se huutaa juuri eduskuntataloa kohti! On helppoa olla samaa mieltä.

Hannu Saha tähdentää, että juuri nyt elämme äärimmäisen mielenkiintoista rakennemuutoksen aikaa.

– Ensimmäistä kertaa historiassamme lähes koko päättäjiemme joukkio on läpeensä populaarikulttuurista siinnyttä. Kun iltapäivälehti kysyy suomalaisilta poliitikoilta heidän suosikkimusiikkiaan, niin mieltymykset ovat 98-prosenttisesti populaarimusiikin alueilta. Näin ollen populaari on kai saanut sen muinoin niin kovasti kaipaamansa arvostuksen.

M.A. Numminen on jo pitkään korostanut, kuinka ”korkeakulttuuri” on nykyajan vastakulttuuria. Hannu Saha olisi valmis nakkaamaan koko korkeakulttuuri-käsitteen romukoppaan.

– Numminen on ainakin osittain oikeassa. Itse olen kulttuuriasioissa varsinainen diversiteetin kannattaja. Toivoisin, että ihmiset etsisivät enemmän virikkeitä omien kenttiensä ulkopuolisilta alueilta. Olen usein todennut, että suomalaisten komea kulttuurijuhlien kesä on suuri siunaus, koska juuri festivaaleilla uskaltaudutaan kokeilemaan sellaistakin mikä on itselle oudompaa.

Onnistuimme yli odotusten

Saha jättää työnsä Sibelius-Akatemiassa ylpeänä saavutuksistaan.

– Tutkimustyötä tehdessäni moni Perhonjokilaakson kanteleensoittaja totesi, ettei kansanmusiikkia voi opettaa, vaan ”oppi pitää varastaa”. Kyllä sitä nykyaikana pitää opettaa myös korkeakoulutasolla.

Kansanmusiikin korkeakouluopetuksella on ollut ja on järisyttävä merkitys myös kansainvälisesti. Aikaisemmin kyseistä koulutusta korkeakoulutasolla oli ollut vain itäisen Euroopan kansandemokratioissa, mutta sen koulutuksen luonne oli jotakin aivan muuta. Kansanmusiikin professorina Sibelius-Akatemiassa koulutuksen alkumetreiltä toiminut Heikki Laitinen jatkoi koulutusideologianaan jo Kaustisella syntynyttä ajatusta tutkivasta muusikosta ja musisoivasta tutkijasta, perinteen tuntemista ja tutkimista yhdistettynä vapaan luovuuden mahdollisuuteen.

– Perinne ja kokeellisuus ovat olleet vahvasti mukana koko kansanmusiikin 30 vuoden korkeakoulutaipaleen ajan. Olemme onnistuneet jopa yli korkeiden odotusten. Sibelius-Akatemian kansanmusiikin koulutus on toiminut esikuvana monelle myöhemmin syntyneelle koulutukselle eri puolilla maailmaa.

Hannu Sahaa suivii, että aina silloin tällöin joku klassisen musiikkimme guru esittää vakavana, että pitäisi päästä takaisin ”vanhaan akatemiaan”, jossa opetettiin vain klassista musiikkia.

– Sellainen ajattelu on erityisen vahingollista klassiselle musiikille itselleen. Omaan napaan tuijottelu ei ole kenenkään etu, ei edes kansanmusiikille, jonka kehitykselle pitäisin suurena vaarana vastaavan sisäpiiriajattelun kasvamista.

Työsuhdetta ei jatkettu

Väistyvä kansanmusiikin professori kummeksuu uuden yliopistolain koukeroita sekä irrationaalista vallankäyttöä ja löystyneitä tapoja yliopistomaailmassa.

– Professuurini Sibelius-Akatemiassa ei ikävä kyllä jatku. Työsuhdettani ei jatkettu, vaikka voitin hakuprosessissa joka ainoan arviointiprosessin. Millään asiantuntijaelimen päätöksellä ei ollut merkitystä, kun johto päätti toisin. Oli huvittavaa seurata, kuinka Sibelius-Akatemian dekaani antoi esityksensä yhteydessä kansanmusiikin asiantuntemukseen liittyviä lausuntoja. Nyt kun yliopistoihin on tullut johtotehtäviin henkilöitä akateemisen maailman ulkopuolelta, heidät tulisi valintansa jälkeen laittaa ensimmäiseksi akateemisten tapojen peruskurssille.

– Vanhan yliopistolain aikana olisin valituksella voittanut jutun helposti, nykyisen lain mukaan johdolle annetaan oikeus tehdä mielensä mukaan, asiantuntijaelimistä välittämättä. Oikeusprosessia vähintään kantelun merkeissä virittelen kyllä nytkin.

– Mutta maailmaa on onneksi Sibelius-Akatemian ulkopuolellakin. Olen henkeen ja vereen kulttuurintutkija, ja se työ jatkuu. Useita projekteja on parhaillaankin meneillään ja suunnitteilla. Ennen kaikkea elämässä pitää olla pelimannimeininki! Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla tavataan, etevänä muusikkona ja hauskana seuramiehenä tunnettu Saha huikkaa.

Ja missäpä muualla mainiona seuramiehenä tunnettua etevää muusikkoa kantele kainalossaan tapaisi.

Kaustinen Folk Music Festival 7.–13.7.