Miksei fasistia voi sanoa fasistiksi? Tämän kysyy Ilkka Salonen minulta (Viikkolehti 13.6.). Vastaan: tottakai voi sanoa fasistiksi, jos kyseessä todella on fasisti. Kokonaisen kansan leimaaminen fasistiseksi on kuitenkin kohtuutonta – tämä oli kolumnini sanoma. Ei saksalaisiakaan enää kansana leimata fasisteiksi tai natseiksi tai Hitlerin kannattajiksi. Joitakin vanhauskoisia vielä löytyy, ja heihin pitää toki suhtautua varoen ja vieroksuen, mutta kaikkia saksalaisia ei kannata pelätä.
Vielä vähemmän kannattaa kaikkia ukrainalaisia pelätä. Hitlerin hirmuhallinto oli todellinen, mutta vastaavaa ukrainalaista fasistista valtiota ei varsinaisesti ole ollut. (Kesäkuussa 1941 tällainen valtio julistettiin Lvivissä, mutta se syntyi kuolleena.) Stepan Banderan johtama järjestö murhasi suuret määrät puolalaisia perustaakseen puhtaasti ukrainalaisen valtion. Häntä voi pitää sotarikollisena, mutta hän ei koskaan johtanut fasistista hallintoa. Ne vanhemman polven ukrainalaiset, jotka vielä juhlivat häntä, näkevät hänessä itsenäisyystaistelijan, ei niinkään fasistisen poliitikon.
Mutta saa häntä kutsua fasistiksi minun puolestani. En sen sijaan hyväksy kaikkien länsiukrainalaisten leimaamista fasisteiksi – se on yhtä mieletöntä kuin kaikkien saksalaisten kutsuminen natseiksi. Äärioikeistolaisuutta on Ukrainassa, varsinkin sen länsiosassa, edustanut puolue, jonka nykyinen nimi on Svoboda (vapaus). Vuonna 1991 perustettu puolue menestyi viime vaaleissa yllättävän hyvin, mutta eräiden arvioiden mukaan pikemminkin menneisyydestään huolimatta kuin sen ansiosta. Vaakakupissa painoi lähinnä se, että puolue oli ainoa, joka näkyvästi vastusti presidentti Viktor Janukovytšin yhä itsevaltaisempaa hallintoa.
Kun (lähinnä yliopistopiireihin kuuluvien) tuttavien kautta yritin löytää svobodalaisia, tämä ei onnistunut. Kun sitten referoin johtavan svobodalaisen kunnallispoliitikon ajatuksia yhteistyöstä puolalaisten kanssa, olisi pitänyt – kuten verkkolehdessä huomautettiin – huomioida, että tämä yhteistyö ehkä suurimmalta osin tapahtuu puolalaisten äärioikeistolaisten kanssa. Ottaen huomioon vanhan puolalaisvihan tämäkin on kuitenkin selvää edistystä.
Svoboda on muuttunut, mutta Ukrainan poliittinen kulttuuri muuttuu vielä nopeammin. Jos olot Ukrainassa normaalistuvat, Svobodan merkitys ja kannatus luultavasti supistuvat, mutta tämä normaalistuminen saattaa tietenkin kestää pitkään, riippuen keskeisesti siitä, saavatko ukrainalaiset itse hoitaa asiansa.