Täytyy heti selventää – en ole hankkinut koiraa kesäksi, vaan hoidin kuukauden veljeni perheen mäyräkoiraa. Se oli antoisa ja opettavainen kuukausi!
Veljelläni on tätini sanojen mukaan ihan rehellinen mäyräkoira: lyhytkarvainen kuparinvärinen alle vuoden ikäinen uros. Hän on ollut puoli vuotta isossa lapsiperheessä ja siksi kasvoi joukkosieluksi. Se tarkoittaa, että ulos mennään vähintään kolmistaan, yksi taluttaja ei kelpaa.
Näin pienen perheemme kesäjäsen sai meidät kaikki tekemään pitkät lenkit yhdessä, mikä paransi meidän aikuisten elämänlaatua huomattavasti. Jos muuta seuraa ei ole ollut, koira suostui poistumaan pihalta vain sen verran, että sai hoitaa kaikki pakolliset asiansa säädyllisellä etäisyydellä talomme pihalta. Kolmistaan saatoimme kävellä vaikka kuinka kauan.
Ehkä pitäisi vain löytää itselle sopiva harrastus ja sitä kautta sopeutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan tulee helpommaksi.
Koiran kautta tutustuimme uudella tavalla naapuriimme. Ennen juroilta tuntuneet ja vähäsanaisetkin ihmiset muuttuivat mäyräkoiran läsnäollessa hauskoiksi keskustelijoiksi. Osoittautui, että söpö otus auttaa lähestymään ihan tuntemattomia ihmisiä. Tarkoitan, että ventovieraat uskalsivat tulla juttelemaan, vaikka puhuisimme keskenämme mieheni kanssa venäjää. Eikä ainoastaan koirapuistossa, vaan ihan kaduilla ja toreilla. Kerran vanhempi rouva huomasi minut kesäkaverini kanssa istumassa autossa ja tuli kertomaan, että hänellä on ollut samanlainen useita vuosia sitten.
Olen asunut täällä kohta 25 vuotta ja vasta nyt tutustuin erilaiseen Suomeen – avoimeen, ymmärtäväiseen, apua ja neuvoja tarjoavaan. Kun kerroin siitä kavereilleni, niin koiranomistajat vahvistivat oivallukseni. Kävi ilmi, että myös merellä liikkujat käyttäytyvät yleensä eri tavalla, mihin olemme tottuneet arkielämässä.
Onko sitten kotouttamisen salaisuus siinä? Ehkä pitäisi vain löytää itselle sopiva harrastus ja sitä kautta sopeutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan tulee helpommaksi. Vai onko näin? Vaatiiko se kuitenkin itseltäkin valmiutta lähestyä uusia ihmisiä ja antaa toisten lähestyä? Miten kielitaito vaikuttaa siihen?
Suomessa ei oikein ole totuttu korostukselliseen suomenkieleen. Pienikin aksentti voi johtaa siihen, että maahanmuuttajan kanssa asioiva suomalainen alkaa puhua englantia, mikä vaikeuttaa suomen kielen oppimista ja jokapäiväistä käyttöä. Toisaalta koiran sanattomuus ja valmius kommunikoida kaikkien kanssa todennäköisesti madaltaa kynnystä ymmärtää epätäydellistä suomea. Olisipa keino siirtää tätä osaamista muillekin!
Vielä olen huomannut yhden hyvän puolien koiran läsnäolosta. Katsoin televisiota paljon vähemmän. Pentu on tottunut lasten läsnäoloon ja heidän energisyyteensä, niin se halusi leikkiä kanssani aika usein ja samalla intensiteetillä. Varsinkin iltaisin, uutisten aikaan – se ei antanut jäädä istumaan sohvalle, vaan veti sukista ja hyppii tasajalkaa (vihdoin näin, miten se tapahtuu).
Kaikki pahat asiat – sodat, lamat, hallituksen muutokset – eivät olekaan niin kamalia, jos yhden pienen olennon tyytyväisyyttä pidetään tärkeämpänä. En väitä, että omiin asioihin keskittyminen olisi ratkaisu globaaleihin ongelmiin, mutta välillä on hyvä laittaa asioita tärkeysjärjestykseen.
Äsken luin yhden blogikirjoituksen, jossa hyvin menestyvä moskovalainen design-yrittäjä kehottaa jokaista muuttamaan omaa elämäänsä eikä etsimään omalle epäonnistumiselle ulkopuolisia tekijöitä tai syylisiä. Kirjoittaja on tunnettu provosoija ja saa aikaan kiivaita keskusteluja. Kyseisessä tekstissä hän sanoo, että vain Venäjällä pystyy toteuttamaan mitä tahansa – mahdollisuudet luovuudelle ovat rajattomat (täytyy ottaa huomioon, että hän itse aloitti ilman ulkopuolista apua, perusti yrityksen 1990-luvun puolessa välissä ja nyt hänellä on 350 alaista ja sivukonttorit useissa maissa).
Pääajatuksen voi kiteyttää näin: jos Venäjällä ryhdyt tekemään jotain oikeata, niin kaikki onnistuu, koska kukaan ei tee mitään oikeata. Täytyy vain pistää järjestykseen ensiksi itsensä ja löytää ne, jotka ovat valmiit samalla tavalla aloittamaan itsestään. Kukaan ei voi määrätä puolestasi elämääsi. Jos talosi rappukäytävä on likainen, turha on syyttää hallitusta.
Yhdessä päivässä linkkiä tähän tekstiin suositteli melkein 8 000 ihmistä. Oli paljon sellaisia, jotka eivät ymmärtäneet, miten voi nauttia onnistuneesta elämästä unohtaen kaikki valtavat Venäjän ongelmat. Heiltä jäi huomaamatta kirjoittajan kehotus etsiä ratkaisuja odottamatta vallan vaihtoa.
Onko mahdollista elää yhteiskunnassa autonomista elämää? En usko, oli kyseessä mikä maa tahansa. Mutta voi silti toteuttaa haaveita ja auttaa muita. Jaksan uskoa siihen.
Miten se liittyy lyhytaikaiseen koiran omistukseeni? En tiedä. Ehkä niin, että elämän laatua voi parantaa odottamattomalla tavalla. Olen kiitollinen pienelle kesäkaverilleni mahdollisuudesta tajuta, miten yksinkertaiset asiat voivat olla tärkeitä ja ihania. Esimerkiksi yhteisymmärryksen löytäminen sanattoman otuksen kanssa, pitkä kävelylenkki sateen jälkeen, roskien kerääminen meren rannalla tai tutustuminen uusiin ihmisiin tavallaan koiran kautta. En unohda sitä riemua, jota sain kokea melkein joka päivä veljeni koiran kanssa.
Huomenna veli palaa lomalta ja meidän kotiarkemme muuttuu. Mutta miten? Se on meistä itsestämme kiinni.
Kirjoittaja on Spektr-lehden päätoimittaja.
uutiskirje 