Suomen Elintarviketyöläisten liiton puheenjohtaja Veli-Matti Kuntonen toivoo, että vääjäämättä Venäjä-pakotteista seuraavat elintarviketeollisuuden yt-neuvottelut eivät johda irtisanomisiin, vaan selvitään lomautuksilla.
Perjantaina Valio, johon pakotteet pahimmin iskevät, ilmoitti, että se aloittaa yhteistoimintaneuvottelut Haapaveden, Seinäjoen ja Vantaan tehtaissa sekä Lappeenrannan toimipisteessä. YT-neuvottelut koskevat toimipaikkojen koko henkilöstöä, noin 800 henkilöä.
Venäjän EU:n sille asettamille pakotteille julistamat vastapakotteet kohdistuvat elintarvikevientiin. Valio on Suomen suurin elintarvikkeiden Venäjän-viejä.
– Tilanne on erityisen huono, koska tuotannonvähennys tulee niin nopeasti, Kuntonen sanoo.
– Se vaikuttaa erityisesti maitopuoleen ja Valioon.
Kuntonen toivoo, että työnantajapuolella muistetaan, että kyse on todennäköisesti väliaikaisesta tilanteesta. Nyt Venäjä on asettanut pakotteet vuodeksi. Kuntonen muistuttaa, että tilanne voi laueta nopeamminkin.
– Tilannehan on tosi hankala ja tuntuu tietysti tosi epäoikeudenmukaiselta, kun meidän ihmiset joutuvat maksamaan siitä työpaikan menettämisen uhalla.
Markkinahäiriöitä luvassa
Kuntonen toivoo yhteistyötä elintarvikesektorilta ja maan hallitukselta apukeinojen löytämiseksi.
– Yritykset varmasti etsivät korvaavia osoitteita tuotteilleen, hän sanoo.
– Niitä voisi löytyä Euroopan markkinoilta ja Kaukoidästä. Pientä apua voi tulla rajakaupasta, jos venäläiset kuluttajat käyvät entistä enemmän ostoksilla Suomessa.
Kuntonen nostaa pakotteiden seurauksista esiin myös Eurooppaan syntyvän ylituotannon. Kun bulkkituotanto lähtee liikkeelle, on ratkaisevaa sekin, miten suomalainen keskittynyt päivittäistavarakauppa hyödyntää sitä.
– Se voi olla välillinen tekijä siinä, miten suomalainen elintarviketeollisuus ja alkutuotanto pärjäävät, hän sanoo.
– Todennäköisesti syntyy isoja markkinahäiriöitä eikä tiedetä, mitä niistä sitten seuraa.
Kriisi pitää ratkaista
Kuntonen muistuttaa siitä, että tärkeintä olisi ratkaista Ukrainan kriisi.
– Toivomme, että Suomi pystyy olemaan siinä aktiivisena maana. Lisäksi EU:n sisällä pitää löytää yhteisiä ratkaisuja, joilla vaikeasta tilanteesta selvitään, hän sanoo.
Hän ei ole täysin varma siitä, että pakotteiden asettaminen EU:ssa olisi ollut loppuun asti mietitty asia.
– Tuntuu vähän siltä, että pakotteita tehdään ilman pitemmälle meneviä arvioita ehkä sillä olettamalla, että ne vaikuttaisivat vastapuoleen aika nopealla aikataululla, hän sanoo.
– Nyt arvio näyttää olleen väärä.
Kuntonen toteaa, että Suomen elintarvikesektorille iso vientipotentiaali on yhä Venäjän suunnassa.
– Vaikka Venäjän käyttäytyminen on ollut poukkoilevaa perinteisestikin tullien ja tuontikieltojen osalta, Venäjä on se iso mahdollisuus meille. Jo sen takia olisi omituista ajaa tuotantokapasiteettia alas niin, että sitä ei enää voisi ottaa käyttöön, kun raja taas aukeaa, hän sanoo.
– Pelkästään Pietarin alueella enemmän ihmisiä kuin Suomessa. Se on valtava potentiaali.