Suomea hivutetaan entistä lähemmäs Natoa. Viime päivinä paljon keskustelua aiheuttaneessa isäntämaasopimuksessa on kyse periaatteellisesti isosta asiasta – eikä vain ”pelisääntöjen” luomisesta, kuten sen kannattajat väittävät.
Nato-jäsenyyden puolesta puhuvat puolustusministeri Carl Haglund (rkp) ja pääministeri Alexander Stubb (kok.) ovat yrittäneet vähätellä niin sopimuksen sisältöä kuin merkitystäkin.
Rauhankumppanina Suomi on ollut jo tähänkin asti varsin lähellä sotilasliitto Natoa. Uusi sopimus osoittaa, että vieläkin lähemmäs pääsee. Hyväksyessään sopimuksen Suomi kuuluu kumppaneiden sisäpiiriin ja on entistä lähempänä Nato-jäsenyyttä, joka kuitenkin on monen mutkan takana.
Isäntämaasopimusta on valmisteltu julkisuudelta salassa.
Isäntämaasopimusta on valmisteltu julkisuudelta salassa. Asiasta ei ole haluttu käydä minkäänlaista kansalaiskeskustelua. Se ei olekaan mikään ihme, sillä kansalaisten selvä enemmistö vastustaa edelleen Natoa. Nato-jäsenyyttä vastusti viimeisimmän Helsingin Sanomien julkaiseman tiedustelun mukaan 57 prosenttia kansalaisista ja 26 prosenttia kannatti.
Vaikka vain neljäsosa suomalaisista kannattaa Nato-jäsenyyttä, silti Nato-haukat Stubbin ja Haglundin johdolla yrittävät kaikin tavoin tiivistää Suomen ja Naton välistä yhteistyötä matkalla kohti täysjäsenyyttä. Selkeimmin puolueista tätä linjausta vastustaa vasemmistoliitto.
Kannattajien strategiaan kuuluu sekin, että Haglund vähättelee sopimuksen merkitystä ja yrittää pehmentää toteamalla muun muassa, että sitä voidaan soveltaa myös luonnonkatastrofeissa. Hallitus puolestaan korostaa, että kyse ei ole kansainvälisestä sopimuksesta, vaan ”poliittisesta asiakirjasta, joka ei velvoita kumpaakaan osapuolta antamaan tai vastaanottamaan apua ja joukkoja”.
Sopimus kuitenkin sallisi Naton nopean toiminnan joukkojen liikkuvan Suomen maa-, ilma- ja merialueilla matkalla operaatioihinsa. Ei ihme, että monille on tullut mieleen Suomen ja Natsi-Saksan tekemä kauttakulkusopimus syksyltä 1940, jota piti käyttää vain saksalaissotilaiden ”lomakuljetuksiin”.
Suomi ei hallituksen tiedotteen mukaan sitoudu yhteisymmärryspöytäkirjalla vastaanottamaan Suomeen vieraita joukkoja tai sallimaan sellaisten kauttakulkua. Minkähän takia tällainen sopimus sitten tehdään, jos sillä ei Nato-haukkojen mukaan ole mitään käytännön merkitystä?
Sellainen ensivaikutelma syntyy, että hallituksen ja myös tasavallan presidentin pelisilmä ei ole ollut ihan kunnossa ajankohtaa valittaessa. Vai onko sopimuksen solmiminen ihan tarkoituksella haluttu ajoittaa ajankohtaan, jossa Ukrainan sota on eskaloitumassa ja Venäjä seuraa entistä valppaammin tapahtumia kaikilla rajoillaan? Politiikassa usein on miltä näyttää.
Oikeiston tahdosta Suomi haluaa nyt lähettää maailmalle selkeän signaalin: se haluaa olla entistä tiiviimmin Naton kyljessä.
Nato-jäsenyys ei kuitenkaan ole ratkaisu, vaan Suomen pitäisi juuri nyt käyttää kaikkea kehuttua diplomaattista osaamistaan myös Ukrainassa, jossa tilanne on valitettavasti kriisiytynyt täydeksi sodaksi.
uutiskirje 
