Moni pitkäaikaistyötön jää työtä vaille liiallisen paperisodan takia, arvioi Kauppakamari. Lomakeviidakko on tuttua myös toisella puolen, sillä tukien hakemisesta on tehty työttömälle melkoinen viidakko.
Kauppakamarin selvityksen mukaan työvoimaviranomaisten antamat ohjeet, aikataulut ja lomakkeet poikkeavat toisistaan eri puolilla maata. Tämä teettää lisätöitä isoilla, valtakunnallisesti toimivilla yrityksillä.
Työllisyystukea pitää hakea joka kuukausi sen sijaan, että sitä haettaisiin koko työllistämisjaksolle. Selvityksessä todetaan, että jokaisesta tukityöllistetystä vaaditaan lomake joka kuukausi.
Työttömien Valtakunnallisen Yhteistoimintajärjestön TVY:n puheenjohtaja Jukka Haapakoski on samaa mieltä paperisodasta.
– Jos palkkaisin harjoittelijan tai ottaisin työttömän oppisopimukseen, siinä on iso homma kahlata sopimukset läpi. Lisäksi järjestelmä on hidas, hän toteaa.
Mieluummin yksi rekrytointituki
Työttömän palkkaamiseksi on tarjolla kahdeksan eri tukijärjestelmää riippuen työttömyyden pituudesta, työttömän iästä ja muista työllistymisesteistä esimerkiksi vammaisuudesta.
– Jos työnantaja haluaa käyttää palkkatukea, työkokeilua ja niin päin pois, niin täytyy tietää, mikä tuki kuuluu kullekin työttömälle. Olisi helpompaa, jos työtön itsekin tietäisi, mihin työllistämistukiin hän ”olisi oikeutettu”, Haapakoski sanoo.
– Ainakin tieto pitäisi saada helpommin yhdeltä luukulta ilman pitkiä jonotusaikoja.
Parasta Haapakosken mielestä olisi, mikäli työttömien palkkaamiseen olisi yksi ainoa rekrytointituki. Tuen pituus voisi vaihdella.
– Nyt osa työllistettävistä pääsee työsuhteeseen, mutta osa ei. Työsuhteessa olevalle kertyy eläkettä työtuloista, muille ei.
Pitkät odotusajat
Työttömän pitää täyttää joka kuukausi työttömyyskorvaushakemus. Korvaus vaihtelee sen mukaan, kuinka paljon työtön on onnistunut työtunteja saamaan. Työttömyyspäivärahan suojaosa poisti hieman byrokratiaa sovitellusta päivärahasta.
Haapakosken mukaan järjestelmään jäi ongelmia. Jos pätkätyöstä saatu ansio ylittää 300 euroa kuussa, työtön joutuu odottamaan ansiosidonnaisen päivärahan tai Kelan työmarkkinatuen saamista, kunnes palkkalaskelma on toimitettu työttömyyskassalle tai viranomaisille. Pahimmillaan työtön on TVY:n mukaan joutunut odottamaan tukea pari kuukautta.
– Tässä tarvittaisiin lakiuudistusta, että luotettaisiin työttömän ilmoitukseen ja maksettaisiin tuet. Jos korjattavaa löytyisi, vähennys tehtäisiin seuraavista tukimaksuista, Haapakoski esittää.