Keinutuolifilosofiaa osa 15
Rooman keisari Caligula (12-41 jKr.) oli nähtävästi ensimmäinen ”pörssimeklari”, joka ymmärsi mitä tarkoittaa niinsanottu odotusarvo. Caligula huutokauppasi säännöllisin väliajoin omaisuuttaan toimimalla itse meklarina. Hän opetteli tarkkaan torikaupustelijoiden kielenkäytön. Hän myi saman esineen useampaan kertaan eri ostajille joka kerran erilaisin kertomuksin sen laadusta ja hyödyllisyydestä ja historiasta.
Ja ”todellisella arvolla” hän edellytti huutajien ymmärtävän ”tunnearvoa,” joka aina osoittautui sata kertaa suuremmaksi kuin olennainen arvo. Lisäksi hän myi sellaista, mitä hän sanoi ”sokeaksi kaupaksi,” pieniä, vaatteeseen käärittyjä esineitä. Saatuaan jonkun houkutelluksi ostamaan vanhan sandaalin tai juustonpalasen kahdellatuhannella kultarahalla, hän oli erinomaisen tyytyväinen itseensä.
Onko omistamisen ammattitaito pysynyt ajan tasalla? Ovatko rahat juuri niiden taskuissa joiden taskuissa niiden kuuluukin olla vai olisiko kenties sen(kin) suhteen jotain tehtävä?
Raha näyttää pesiytyneen niin pienen sisäpiirin kätköihin, että köyhien kanssa se leikkii piilosilla oloa näyttäytymällä heille korkeintaan vaalilupauspuheissa.
Omistusoikeus ei edellytä työpaikkahaastattelua, ei kysele työ- tai koulutodistuksia eikä tivaa omaisuuden perijältä omistamiskykyä. Omistaminen taitaa sittenkin olla kevyttä puuhaa työntekoon verrattuna ja takaahan se turvallisen joutilaisuuden.
Yhdysvaltalainen yhteiskuntafilosofi John Dewey (1859-1952) huomautti jo sata vuotta sitten, että demokraattisella hallitusmuodolla on vähän merkitystä silloin, kun kansankunnan elämää, tuotantoa, kauppaa ja tiedotusvälineitä hallitsee teollinen ”feodalistinen järjestelmä,” jossa työntekijät joutuvat alistumaan yritysjohtajien valtaan ja politiikasta tulee vain liike-elämän varjo yhteiskunnan yllä.
Porvarillisen kansantaloustieteen isällä Adam Smithillä (1723-90) saattaisi olla vaikeuksia ymmärtää nykyisten rahakeisarien tapaa jakaa kansojen varallisuutta siten, että osingoista ei tarvitse maksaa veroja, mutta palkkatyöstä pitää.
Smithin kanta oli, että yhteiskunnan muutamien kunnioitettavimpien säätyjen työ, samoin kuin talouspalvelijoidenkaan työ, ei tuota mitään arvoa. Heidän joukkoonsa kuuluu koko armeija ja laivasto, yleisön palvelijat ja vapaat ammatit kuten papisto, lakimiehet, lääkärit ja kaikenlaiset oppineet:
”Kuten näyttelijän lausunta tai puhujan esitys tai soittoniekan sävel katoaa heidän jokaisen työ samalla hetkellä kuin se tuotetaan.”
Mitähän moraalifilosofi Smith tuumaisi suuripalkkaisista valokuvamalleista, misseistä ja optiomiljonääreistä? Vetoaisiko hän kenties Jeremiaan (17:11) lausuntoon:
Peltokana, joka hautoo, mitä ei
ole muninut, on se, joka hankkii
rikkautta vääryydellä; päiviensä
puolivälissä hänen täytyy se
jättää, ja hänen loppunsa on
houkan loppu.
Suomalainen sananlasku ilmaisee tämän suoremmin: Ei se kana kauan elä, joka kotona syö ja muualla munii.
Pörssissä kaksi osakekeinottelijaa keskusteli toimintansa moraalista.
-Onko toimintamme nyt oikein kunniallista? Mehän viemme noilta onnettomilta osakkeenomistajilta rahat taskusta…?
-Mistä ihmeestä ne pitäisi heiltä viedä, toinen ihmetteli.
Sosiologi Georg Simmel (1858-1918) kertoo kirjassaan Rahan filosofia tapauksen omistusoikeuteen liittyvästä symboliikasta. Pariisissa asuva englantilainen herra liikuskeli boheemipiireissä ja nautti elämästä ottamalla osaa mitä riehakkaimpiin orgioihin, mutta ei koskaan itse nauttinut mitään, vaan ainoastaan maksoi aina kaikkien puolesta; hän ilmestyi paikalle, ei puhunut mitään, ei tehnyt mitään, maksoi kaiken ja häipyi pois. Simmel arvelee, että pelkkä maksaminen, rahan kulutus toi miehelle suurimman mahdollisimman nautinnon.
Jos raha on kulttuurimme korkein arvo ja maksaminen suurin nautinnon lähde, on epäoikeudenmukaista tehdä ihmisiä maksukyvyttömiksi palkkoja pienentämällä.
Noam Chomsky ihmetteleekin, miksi bisneslehdistössä tätä kehitystä kuvaillaan ”erinomaisen tärkeäksi kehitykseksi” ja puhutaan siitä, kuinka työntekijöiden on luovuttava ”ylellisistä elämäntavoistaan” samalla, kun yritysten voitot nousevat ”häikäisevän” ja ”tyrmäävän” suuriksi.
Koska raha on käyttöä varten, on korkea aika jättää jäähyväiset tälle kitupiikkeilyä rakastavalle ekonomistien Laihian koulukunnalle!
Tässä 25-osaisessa juttusarjassa tarkastellaan maailman menoa keinutuolifilosofian perspektiivistä
uutiskirje 
