Pienehkössä yrityksessä työntekijät saavat valita: mikäli heidän työtoverinsa sanotaan irti, kukin työpaikkansa säilyttäneistä saa vuoden lopussa tuhannen euron bonuksen. Lähtöpassit uhkaavat vähän alle nelikymppistä naimisissa olevaa kahden pikkulapsen äitiä Sandraa belgialaiselokuvassa Kaksi päivää, yksi yö.
Hänen puolisonsa ja eräs työtovereista kannustavat taisteluun. Näin edessä on viikonlopun ahkerointi työtovereiden päiden käännyttämiseksi. Syynä se, että maanantaiaamuksi on luvattu järjestää ratkaiseva äänestys.
Juonikuvion runkona ovat naispäähenkilön ja hänen työtovereidensa lyhyet ovelta ovelle -tyyppiset kohtaamiset. Ne ovat melko lyhyitä, kun päähenkilön motiivina on vain saada vastaus häntä painavaan kysymykseen: bonukset vai minä? Kysymys vie kaikessa yksinkertaisuudessaan aikamme työelämän ytimeen, mitä tulee työntekijöiden asemaan ilmeisesti lähes yrityksessä kuin yrityksessä.
Aihe on mitä arkisin.
Belgialaisfilmi kuvaa matemaattisella täsmällisyydellä sitä, millaisia marionetteja markkinamekanismien koneistossa tämän päivän työläiset ovat. Tältä pohjalta elokuvan työväki asetetaan inhottavaan valintatilanteeseen. Solidaarisuus on koetuksella.
Tuhat euroa on joillekin vain tervetullutta lisää, joillekin välttämätön: kuinka voi äänestää työtoverin puolesta, jos oman perheen arki on samalla vaarassa kaatua? Tällaista venettä on ulkopuolelta helppo keinuttaa.
Tarkkasilmäiset Dardennet
Naispäähenkilön psyykkinen oireilu masennuksen, ahdistuksen ja paniikkihäiriöiden merkeissä tuodaan ilmi konkreettisin näyttein aina lääkemerkkiä myöten.
Puolison ja perheen osa tapahtumissa nivoutuvat tiivisti ja kitkattomasti ison kysymyksen ympärille. Sosiaalinen konteksti kokonaisuudessaan on hahmotettu vakuuttavasti ja luontevasti. Miljöökosketus on joka suhteessa aito.
Koko paketti kertoo belgialaisten kirjoittaja-ohjaaja veljesten Jean-Pierre ja Luc Dardennen tarkkasilmäisyydestä. Veljesten tapa tehdä elokuvaa edustaa linjakasta, esimerkillisen johdonmukaista ja pintaa syvemmälle pureutuvaa realismia.
Työpaikka-, perhe- ja sosiaalidraamana belgialaisfilmi ajaa asiansa ihailtavan kokonaisvaltaisesti: vaakalaudalla on paljon muutakin kuin yhden ihmisen työura. Elokuva havainnollistaa tehokkaasti, mitä käsite ”verkosto” voi sisältää.
Cotillardin tähteys ei haittaa
Aihe on mitä arkisin. Tässä mielessä Marion Cotillardin kaltainen kansainvälinen tähti voi tuntua turhalta valinnalta rooliin, mutta onneksi hänen tähti-imagostaan ei ole haittaa.
Cotillard on sielukas ja erinomaisen muuntautumiskykyinen näyttelijä, hän tekee roolihahmostaan koskettavan ja toden työläisnaisen. Meikittömyys ja hieman huolimaton pukeutuminen on harkittua, näin pönkitetään kuin huomaamatta hahmon todentuntuisuutta.
Kaikista kehuista huolimatta karu arkisuus ja koruton kauneus eivät kohtaa aivan yhtä vaikuttavasti kuin Dardenne-kaksikon kenties hienoimmassa elokuvassa Lapsi (2005). Se on simppeli ja koskettava moraliteetti, joka vie nuoren vanhemmuuden ja köyhyyden kautta ihmisyyden juurille.
Kaksi päivää, yksi yö on silti harvinainen helmi elokuvallisten valtavirtausten keskellä, kiitos sen voimallisen eettisen peruspoljennon. Viime kädessä belgialaisfilmin pääosassa on sen tärkeä yhteiskunnallinen aihe.
Kaksi päivää, yksi yö (Deux jours, une nuit, Belgia-Ranska-Italia 2014). Käsikirjoitus ja ohjaus: Jean-Pierre ja Luc Dardenne. Kuvaus: Alain Marcoen. Pääosissa: Marion Cotillard, Fabrizio Rongione, Pili Groyne, Simon Caudry.
uutiskirje 
