Olen lukenut mielenkiintoisesta tutkimuksesta, josta selvisi, että uutisten katsomatta jättäminen auttaa toipumista vakavien sairauksien jälkeen. Silloin se juttu huvitti, mutta nyt joudun itse ihan vakavasti miettimään, kuinka järjestän elämäni lähitulevaisuudessa.
Tasan vuosi sitten yötä päivää seurasin suomalaisia, venäläisiä ja ukrainalaisia uutisia. En uskaltanut sulkea tietokonettakaan. Katsoin kuinka Kiovassa tuhannet ukrainalaiset osoittivat mieltä ihmisarvon puolesta. Suorat lähetykset Maidanilta, ammattilaisten ja amatöörien streamit jäivät mieleen.
Kauhuyöt helmikuussa näin sekä suorana että jälkeenpäin. Silloin katsoin vielä Venäjän valtiontelevision keskusteluohjelmia, vaikka niistä kehkeytyivätkin jo huutokilpailut. Keväällä olivat sitten Krimin tapahtumat – myös miltei suorassa lähetyksessä. Ja Odessa, Itä-Ukraina…
Kesällä päätin, että täytyy irrottautua televisiosta. Samalla lopetin väittelyt netissä. On turha pyrkiä rakentavaan keskusteluun, jos vastapuolella on vain valmiita iskulauseita ja syytöksiä. Pahinta on se, ettei oikeastaan ole väliä, mistä aiheesta ja millä kielellä käydään keskustelu – sama mustavalkoisuus ja leimaaminen näkyy vähän kaikkialla. Monet ovat huomanneet, miten heitä haukutaan samaan aikaan kun esimerkiksi puhutaan Venäjästä sekä russofobiksi että putinistiksi. Ja se ahdistaa, koska se vie meitä kaikkia vielä kauemmaksi toisistamme.
Joten kesällä pidin informaatiolomaa.
Syksyllä oli pakko palata television äären – on vaikea olla toimittaja tietämättä, mitkä asiat ovat yhteiskunnallisessa keskustelussa esillä, millainen ilmapiiri on ja onko toivoa tulevaisuudessa.
Vaikka olen optimisti, näyttää pahalta. Varsinkin kun seuraa on-line –tilassa miten ruplan kurssi muuttuu tätä kolumnia kirjoittaessani. Alkuillasta (15.12.) euro on ollut 71 ruplaa, seuraavana aamuna 75 (siis virallinen kurssi, valokuvat Moskovan kaduilta näyttivät jopa 90 ruplaa eurosta vaihtopisteiden valotauluissa). Venäjällä on saanut huippusuosiota nettisivu http://zenrus.ru/ jossa näytettään öljyn hinnan muutokset ja samaan aikaan ruplan kurssi dollariin ja euroon nähden. Taustalla soi meditaatiomusiikki.
Äsken moskovalainen tuttavani kirjoitti minulle kirjeen. Hän on epätoivonen, koska palkan arvo puolittui kuukaudessa, hinnat nousevat eikä toivoa näy. Hänen mielestään Venäjään valtiojohto elää uskossa, että maailmalla vain rahalla on merkitystä. Kreml on ollut varma siitä, että sillä on jo riittävästi mammonaa olla piittaamatta kansainvälisistä sopimuksista eikä kukaan uskaltaisi sanoa mitään vastaan saatikka tehdä. Eihän kukaan halua menettää hyviä kauppasuhteita ja Venäjän markkinoita.
Ystäväni näkee, että vieläkään valtiojohto ei ymmärrä, kuinka Venäjä on menettänyt maailman luottamusta. Ja maksumieheksi joutuivat taas tavalliset ihmiset. Samalla hän suree, miten suuri osa Venäjän väestöstä elää television kautta, jossa kerrotaan, kuinka koko maailma on heitä vastaan – vihollisia kaikkialla.
”Mikä herättää heidät?” kysyy nuori moskovalainen. Kunpa osaisin vastata. Toisaalta on vaikea ennustaa, miten tämän päivän ruplan heilahtelu vaikuttaa ihmisten mieliin.
Mutta siitä tutkimuksesta, josta mainitsin alussa. Täytin syksyllä 50 vuotta ja sain ensimmäisen kutsun mammografiaseulontaan. Kaupunkini on ulkoistanut tämän palvelun, joten varasin ajan ja kiltisti kävin antautumassa. Viikon kuluttua minulle soitettiin ja pyydettiin tulemaan uudestaan. Jotain oli vialla. Alussa minulle tuli mieleen, että palvelun tarjoaja halua rahastaa kuntaani – eihän minulla voi olla syöpää! Kai se on ollut kuuluisa kieltämisreaktio.
Seuraava käynti vahvisti, että minulla on pahalaatuinen kasvain, jota huomattiin hyvin varhaisessa vaiheessa. Pääsin nopeasti leikkaukseen ja nyt odotan jatkohoitoa. Kuulemma pääsen helpolla – vain sädehoidolla.
Olen tutustunut suomalaisen terveydenhuollon parhaaseen puoleen: erinomainen henkilökunta, korkea ammattitaito ja inhimillinen suhtautuminen ihmisiin. En tuntenut itseäni kasvottomaksi potilaaksi vaan yksilöksi jolla sattui olemaan syöpä. Sain tukea, vastauksia tyhmiinkin kysymyksiin ja tunsin koko ajan, että saan apua, jos tarvitsen sitä. Heidän ansiostaan uskon, että tulen pärjäämään ja pääsen tästä sairaudesta. Myös yritän auttaa muita. Tiedän, että jotkut täällä asuvista venäjänkielisistä eivät luota paikalliseen terveydenhuoltoon eivätkä käytä mahdollisuutta tarkistaa omaa tilaansa seulontojen kautta.
Mutta auttaakseen muita pitäisi ensin kestää omat hoitonsa. Siitä muistinkin, että ne, jotka syövät paljon vihanneksia ja hedelmiä, ulkoilevat säännöllisesti ja välttelevät uutisten ja ajankohtaisien ohjelmien katsomista, toipuvat paljon nopeammin. Pitäisikö kokeilla?
Kirjoittaja on Spektr-lehden päätoimittaja.
uutiskirje 
