Charlie Hebdo -pilalehden vastaiset mellakat leviävät. Euroopassa varustaudutaan islamistien uusintaiskun pelossa. Suomessakin ollaan huolissaan Irakin ja Syyrian sotatantereilta palaavista taistelijoista.
Reilut 20 vuotta sitten sananvapauden viholliset eivät kumartaneet, vaan sylkivät Mekkaan päin. Vasta itsenäistynyt Bosnia-Hertsegovina oli hätää kärsimässä kristittyjen nationalistien ja etnisten puhdistajien edessä.
Bosnian serbiarmeijaan värväytyi ortodoksivapaaehtoisia Venäjältä ja Kreikasta. Bosnian kroaattiarmeijan pahamaineinen 103. jalkaväenprikaati eli ”kansainväliset” keräsi yhteen katolisia katutappelijoita, palkkasotureita ja skinheadeja.
Bosniasta haluttiin kitkeä kaikki muistot kolmen kansan yhteiselosta. Serbien ja kroaattien puolisotilaalliset joukot tuhosivat yhteensä 1 400 moskeijaa. Ottomaaniarkkitehtuurin ohella haluttiin eroon ”veljeyden ja yhtenäisyyden” nimiin vannoneen Josip Broz Titon Jugoslavian perinnöstä.
Sarajevon kansalliskirjaston pommitus elokuussa 1992 oli samalla modernin maailmanajan suurin kirjarovio. Yli miljoonan kirjan ja sadantuhannen käsikirjoituksen palo oli lannistaa runoilijoiden, kapinallisten, sufilaisten mystikkojen, dervissitanssijoiden ja titolaisten intellektuellien kaupungin.
Journalismia ydinsuojassa
Sarajevoa on kutsuttu ”Euroopan Jerusalemiksi” ja ”Pohjoisen Damaskokseksi”.
Vedettömäksi, kaasuttomaksi ja suurelta osin sähköttömäksi muuttuneen kaupungin arkipäivän vastarinnan symboliksi nousi Oslobođenje-lehti. Se ilmestyi mahdottomissa olosuhteissa raketti-, kranaatti- ja tarkka-ampujien tulen keskellä. Toimittajien sinnikkyys nöyryytti serbipiirittäjien johtajaa, ”superkenraali” Ratko Mladićia henkilökohtaisesti.
Oslobođenjen tarun uskottiin olevan lopussa jo piirityksen alkumetreillä. Tykistön kranaatit raunioittivat lehden kymmenkerroksisen tornitalon juhannuksena 1992.
Toisin kävi. Toimitus muutti kellarin ydinsuojaan, jollaisia marsalkka Tito oli rakennuttanut 1970-luvulla julkisten rakennusten yhteyteen Varsovan liiton invaasion pelossa.
3 500 kappaleen painoksena leviävä tabloidi Oslobođenje sai osakseen kansainvälistä tunnustusta ja solidaarisuudenosoituksia, kuten europarlamentin Andrei Saharov -palkinnon. Rahat menivät lehden jokapäiväiseen pyörittämiseen.
Titon partisaanien lehti
Oslobođenjen sodanaikainen päätoimittaja Kemal Kurspahić (s. 1946) muistelee kirjassaan Prime Time Crime – Balkan Media in War and Peace (United States Institute of Peace Press 2003) journalismia eturintamassa.
Ydinsuojassa, pahimmillaan 150 metrin päässä serbien etulinjoista, nukkui kymmenkunta toimittajaa ja painotyöntekijää kerrallaan. Generaattorit ja painokone nielivät 100 litraa dieseliä päivässä. Polttoaine ostettiin mustasta pörssistä ja YK:n rauhanturvaajilta.
Sitten toimittajat hyppäsivät autoihinsa ja lähtivät kaupittelemaan irtonumeroita Sarajevon lähiöihin. Viisi Oslobođenjen toimittajaa kuoli sodan aikana, 25 haavoittui.
Olisi yksinkertaistus kutsua Sarajevoa muslimikaupungiksi ja islaminuskoa Bosnia-Hertsegovinan koossapitäväksi voimaksi. Kurspahićin oma toimitus koostui maltillisten muslimien ja uskonnottomien ohella kaupunkiin jääneistä serbeistä ja kroaateista.
Antifasistiset perinteet velvoittivat: Oslobođenje (Vapautus) oli perustettu syksyllä 1943 Bosnian natsimiehittäjien, Ustaša-nukkehallinnon vastaisen liikkeen äänenkannattajaksi.
Kulttuuriväen väkivallatonta vastarintaa
Sodan epätoivoisimpina hetkinä Bosnia-Hertsegovinan laillisella hallituksella oli piiritetyt kaupunkinsa ja kapea maakaistale niiden välissä. Zagrebin ja Belgradin lähettiläät tunnustelivat mahdollisuuksia liittää valloituksensa Suur-Kroatiaan tai Suur-Serbiaan.
Sarajevon jalkapallokentät täyttyivät valkopaasista, jätevuoret kasvoivat kujilla. Kaupunkilaiset turhautuivat YK:n rauhanturvaajien eli ”smurffien” kyvyttömyyteen ja neuvottelujen tyhjään poseeraukseen.
Kulttuuriväen väkivallaton vastarinta sai yhä hurjempia muotoja. Useampi sarajevolainen kellariteatteri esitti samaan aikaan sodanvastaista hippimusikaalia Hairia. Miss Sarajevo -kauneuskilpailun osanottajat kulkivat catwalkia ”YK-mekoissaan”. Muotiluomukset oli tehty maailmanjärjestön rikki ammuttujen ikkunoiden suojaksi jakamista muoviverhoista.
Myös Charlie Hebdo otti Pariisista käsin kantaa länsimaiden mitääntekemättömyyteen Bosnian kurimuksen, raiskausleirien ja pakolaisvirtojen edessä.
Sotalordien otollinen bisnes
Itsenäisen Bosnian ensimmäinen presidentti Alija Izetbegović (1925–2003) turvautui serbien salamasodan edessä sarajevolaisiin alamaailman tyyppeihin. He saivat komennettavakseen omat erikoisjoukkonsa.
Sotalordit onnistuivat pysäyttämään serbien etenemisen. Pian ”maailman kalleimman kaupungin” D-markat ja dollarit ohittivat isänmaanrakkauden. Sotalordit tekivät omaisuuksia mustan pörssin kauppiaina. He kostivat piirittäjien raakuudet viskomalla kaupunkiin jääneitä serbisiviilejä rotkoon.
Tutkivan sarjakuvajournalistin Joe Saccon (s. 1960) erinomainen dokumenttiromaani The Fixer – A Story From Sarajevo (Drawn and Quarterly 2003) kertoo tästä surullisesta ja uskomattomasta vaiheesta Sarajevon piirityksessä. Presidentti Izetbegovićin täytyi komentaa huonosti varustetut poliisi- ja armeijan joukkonsa kaupunkisotaan omapäisiä, luksuselämän makuun päässeitä sotalordeja vastaan.
Panislamilaista
hyväntekeväisyyttä
Balkanin muslimeja pidetään Euroopan vapaamielisimpinä. Sufilainen ”jumalasta juopuminen” sekoittuu yrttitietoon, pahan silmän pelkoon ja muihin kansanuskon muotoihin. Rakijaa, slivovitsia ja sianlihan syöntiä ei välttämättä karsasteta.
Sodan aikana Bosniaan etsiytyi mujahideen-taistelijoita ja radikaalin islamin matkasaarnaajia. Loputtoman, lohduttoman piirityksen keskellä oli helppo uskoa, että sarajevolaisten kärsimykset johtuivat uskonpuutteesta ja Allahin vihasta.
Objektiivisen laatujournalismin ihanteista kiinni pitävän Oslobođenjen toimittajat leimattiin milloin lännen agenteiksi, milloin epäilyttäviksi rauhanidealisteiksi.
Sodan jälkeen Iran rakennutti massiivisen kulttuuriedustuston Miljackajoen rantaan. Turkin valtio korjasi vanhankaupungin muureja, moskeijoita restauroitiin Saudi-Arabian petrodollareilla.
Panislamilaisen hyväntekeväisyyden toinen puoli oli wahhabilaisten uskonkäsitysten pakkosyöttö. Valkorappaus peitti jälleenrakennettujen moskeijoiden kalligrafiat, islamin kulta-ajan koristeellisuuden.
Kaupunkilaiset olivat raivoissaan humanismin ja oppineisuuden vuosisatojen juurimisesta. Heidän perinteisiinsä kuuluvat Rumin (1207–1273) ja Omar Khaijamin (1048–1131) luonnon, rakkauden ja viinin ylistys.
Kahva, kava ja kafa
Hävityksestä huolimatta monikulttuurisuus piti pintansa. Sarajevolaiset haluavat istua vanhankaupungin pulutorin kahviloissa. Pöytäkunnissa yksi sanoo tarjoilijalle kahva, toinen kava ja kolmas kafa. Seka-avioliittoja solmitaan, rotupuhtauden vaalintaa pidetään Kultaisen laakson ulkopuolista kiihkoiluna.
Hyvä osoitus Bosnian hitaasta toipumisesta oli kevään 2014 mielenosoitusliike. Serbit, muslimit ja katoliset nousivat yhdessä barrikadeille nationalistipoliitikkoja, korkeaa työttömyyttä ja kansainvälisten lainoittajien talouskuria vastaan.
Bosniaa koetelleiden kevättulvien aikaan entiset veriviholliset tulivat monilla paikkakunnilla toistensa avuksi. Vielä jokunen vuosi sitten naapuriapu olisi ollut mahdotonta.
Kansalaisyhteiskuntaa ja eurooppalaisia arvoja voi siis puolustaa monella tapaa, niin sisäisiltä kuin ulkoisilta vihollisilta. Charlie Hebdo -iskujen jälkeen pahinta olisi antaa periksi islamistien ja äärioikeiston hurmahengille. Niille, jotka imevät kannatuksensa vastakkainasettelusta ja keinotekoisista muureista.
Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja kirjailija.
uutiskirje 
