Vasemmiston puheenjohtaja Paavo Arhinmäki kritisoi hallituksen linjaa eurokriisin hoidossa. Arhinmäen mielestä hallituksen talouspolitiikka niin Suomessa kuin Kreikan suhteen ei tue talouden kasvua ja työllisyyden parantumista.
Hän puhui asiasta Kreikan tilannetta käsitelleessä välikysymyskeskustelussa eduskunnassa keskiviikkona.
– Kreikan velkataso on kestämätön. Nobel-palkitut taloustieteilijät ja maailman johtavien yliopistojen professorit ovat sanoneet, ettei Kreikka selviä ilman lainojen leikkaamista tai uudelleen järjestämistä, hän sanoi.
Eläkkeitä, palkkoja ja työehtoja on leikattu rajusti.
Kaikkien etu
Arhinmäki totesi Kreikan tuoreen pääministerin Alexis Tsiprasin ja valtiovarainministerin Jánnis Varufákisin kiertävän parhaillaan Euroopan pääkaupunkeja neuvottelemassa sellaisesta velkajärjestelystä, joka voisi tyydyttää muita euromaita ja toisaalta mahdollistaisi Kreikan nousun jaloilleen.
– Tällaisen ratkaisun löytämisessä myös Suomen hallituksen pitäisi olla aktiivinen, Arhinmäki ehdotti.
Arhinmäki arvioi, että voidaan loputtomasti moralisoida siitä, pitääkö muiden maiden maksaa korruptoituneiden vanhojen valtapuolueiden aiheuttamasta kriisistä.
– Mutta rakentavampaa on katsoa tulevaisuuteen ja miettiä, mikä on parasta Suomelle, Kreikalle ja koko Euroopalle, hän sanoi
– Nyt tarvitaan ratkaisuja, jotka mahdollistavat sen, että Kreikka saa aikaan työllisyyttä ja talouskasvua. Näin maa pystyy maksamaan ison osan veloistaan takaisin. Tämä on myös suomalaisten veronmaksajien etu.
Työttömyyttä, leipäjonoja
Arhinmäki muistutti myös siitä, että Kreikan tekemät talouden leikkaukset ovat iskeneet rajusti tavallisiin pieni- ja keskituloisiin kreikkalaisiin:
– Kreikassa miljoonat ihmiset ovat ilman julkista terveydenhoitoa, edes kaikki lapset ja raskaana olevat naiset eivät saa tarvitsemaansa hoitoa. Sadattuhannet ovat kodeissaan ilman sähköä ja sadattuhannet elävät ruokajakelun varassa. Eläkkeitä, palkkoja ja työehtoja on leikattu rajusti.
Hän piti historiallisena vasemmistolaisen Syriza-puolueen voittoa tammikuun lopulla Kreikassa pidetyissä parlamenttivaaleissa ja muistutti myös siitä, mitkä tahot ovat ajaneet Kreikan sen nykyiseen tilaan: kokoomuslainen Nea Demokratia ja sosialidemokraattinen Pasok, jotka olivat vallassa 40 vuotta.
– Syriza on luvannut puuttua humanitääriseen kriisiin ja aikoo laittaa korruption kuriin sekä uudistaa veronkantojärjestelmän. Kreikan omat miljardööri-oligarkit halutaan lopulta myös maksamaan veroja. Edellinen pääministeripuolue Nea Demokratia ei tätä tehnyt, mutta kuritti kyllä köyhiä.