Pintaa syvemmältä
Saudi-Arabian ulkopuolella maan vallitsevaa islamin suuntausta kutsutaan yleisesti wahhabismiksi. Monet saudit paheksuvat tätä nimitystä. Heidän mielestään maan uskonto on islam, sillä siisti. Heidän katsomuksensa mukaan Ibn Abd al-Wahhab on esittänyt uskonnon ainoalla oikealla tavalla, sen vuoksi tällainen lisänimi on turha, jopa vahingollinen.
Tämä taitaa olla tilanne monen uskonnon kohdalla: ollaan täysin varmoja siitä, että oma suuntaus on oikeassa ja kaikki muut ovat väärässä, että muut ovat kerettiläisiä. Kristinuskon piirissäkin tätä ajattelua esiintyy, mutta onneksi ei juuri enää siinä muodossa, että kerettiläiset pitäisi tappaa.
Muslimeille, varsinkin sunneille, on todellinen ongelma, että on olemassa tällainen ryhmittymä, vaikka pienikin. Muun maailman silmissä ryhmä helposti saa edustaa kaikkia muslimeja, jolloin islamofobia helposti leviää.
Saudi-Arabia on läntisen ulko- ja sotilaspolitiikan alueellinen tukipilari.
Wahhabiittien päävihollinen on šiialaisuus, islamin suurin vähemmistöryhmä. Uskonnonhistorioitsija Karen Armstrongin mukaan suufilaisuus, joka kehottaa suvaitsevaisuuteen toisia uskonnollisia ryhmiä kohtaan, oli vielä 200 vuotta sitten islamin suosituin muoto ja se on esittänyt tärkeää osaa sekä sosiaalisessa että uskonnollisessa elämässä.
Wahhabismin suosion kasvun myötä tällaiseen suvaitsevaisuuteen ryhdyttiin suhtautumaan yhä epäilevämmin ja kielteisemmin. Takfir, eli tapa leimata toiseen uskonnolliseen ryhmään kuuluva kafiriksi eli uskonnottomaksi, yleistyi.
Vuonna 1801 Saudi-Arabian hallitsijasuvun perustajan Muhammad Ibn Saudin poika Abd al-Aziz teki hävitysretken šiiojen pyhään kaupunkiin Karbalaan, jossa osanottajat ryöstivät profeetta Muhammedin pojanpojan Husseinin haudan ja hävittivät muita šiioille pyhiä paikkoja, tappoivat viitisentuhatta šiiaa ja ottivat toisia orjiksi. Saudin ja Wahhabin liiton ansiosta sotaretkellä kaatuneille taattiin marttyyreinä välitön pääsy paratiisiin.
Kaksi vuosisataa myöhemmin Irakin sunnijohtaja Saddam Hussein aloitti Yhdysvaltain tukemana sodan šiiavaltio Irania vastaan. Kymmenen vuoden aikana kuoli noin miljoona ihmistä, kaikki eivät toki olleet šiioja. WikiLeaksin julkaisema diplomaattisähke osoittaa äsken kuolleen kuningas Abdullahin vuonna 2008 kehottaneen Yhdysvaltoja aloittamaan sodan Irania vastaan ”leikatakseen käärmeeltä pään”.
Oman aikansa alueelliset valtiaat osmanit ottivat Arabian niemimaan suurimmaksi osaksi haltuunsa, mutta joutuivat ensimmäisessä maailmansodassa kärsityn tappion jälkeen jättämään sen muille. Saudien suvun päämies, hänkin nimeltään Abd al-Aziz, ryhtyi taas kokoamaan niemimaan alueita, apunaan beduiiniarmeija Ikhwan eli veljeskunta.
Tässä Armstrong näkee Islamilaisen valtion (IS) juuret. Nämä beduiinisoturit olivat ennen harrastaneet kamelien ja muiden kotieläinten ryöstämistä, mutta he eivät tarpeettomasti hyökänneet ulkopuolisia vastaan. Nyt he tappoivat vääräuskoisia kyläläisiä, myös naisia ja lapsia, ja kaikilta vangiksi joutuneilta miehiltä leikattiin rutiininomaisesti kurkku auki.
Ensimmäisen maailmansodan aikana Abd al-Azizilla oli suuret laajentumissuunnitelmat myös pohjoiseen, nykyisen Syyrian ja Jordanian alueille. 1920-luvulla hän jätti nämä ajatukset, koska piti kansainvälistä hyväksymistä valtiolleen tärkeämpänä.
Ikhwan ei tällaiseen pidättyvyyteen suostunut, vaan jatkoi hyökkäyksiään brittien protektoraatteja Irakia, Transjordaniaa ja Kuwaitia vastaan, ”koska jihadia ei voi rajoittaa”. Ikhwan arvosteli lisäksi Abd al-Azizia siitä, että hän oli sallinut puhelimen, auton, musiikin, tupakan ja kaikkea muutakin, mitä ei ollut Muhammedin aikoihin. Lopulta Abd al-Aziz sai tarpeekseen Ikhwanin kapinasta ja murskasi sen vuonna 1930.
Tämän päivän IS sen sijaan on menestynyt osittain sen vuoksi, että se on käyttänyt modernia tekniikkaa ja talousajattelua.
Saudi-Arabia taas on edelleen jarruttanut modernin ajan tuloa maahan, mutta saanut kasvavien öljytulojen avulla mahdollisuuden levittää konservatiivista islamia maailmalle rakentamalla moskeijoita, palkkaamalla imaameja ja levittämällä oikean opin kirjallisia esityksiä.
1970-luvulla Saudi-Arabia hyväksyttiin läntisen ulko- ja sotilaspolitiikan tukipilariksi alueella. Plussana pidettiin nasserismin ja neuvostososialismin vastustusta.
Iranin vallankumouksen jälkeen Washington hyväksyi Armstrongin mukaan hiljaisesti Saudi-Arabian projektin torjua šiialaista radikalismia muuttamalla koko islamilaisen maailman wahhabilaiseksi.
Tämä projekti on öljydollareiden avulla edistynyt hyvin ja wahhabilaista ajattelua löytyy nyt monista maista, joissa sitä ei esiintynyt ennen. Voi ollakin, että mainittu neljän prosentin osuus maailman muslimeista on kasvanut.
uutiskirje 
