Jos Mikael Jungnerin vaatimus tupakan kieltolaista toteutuu ja hänen entinen työnantajansa Yle saa viihde-eliitin ja rupusakin sylkemään lasiin, meille koittaa auvoinen huomen.
Tupakka ja viina eivät meitä enää orjuuta eivätkä kolikot taskuissamme polttele, sillä Jungner on esittänyt myös käteisen kieltämistä. Pelihimoiset joutuisivat näin markettien auloista kaikkoamaan ja kerjäläiset haitarinsa kanittamaan.
Pelastusarmeijan joulupadat ja yhteisvastuulliset lipaskeräykset olisivat historiaa ja yleisten vessojen jonoista päästäisiin eroon. Ja kun väylät turhasta joutoväestä vapautuisivat, kaupungin leuhkimmillakin avoautoilla olisi tilaa kaahailla.
Raittiusliike kuulostaa hiukan tyhmältä, mutta se oli aatesuuntana yhtä moderni kuin työväenliike, rauhanliike ja osuuskauppaliike.
Alkoholiin Jungner suhtautuu Yleä leppeämmin. Rahvaan kotona tai kadulla särpimä viina on tietysti synti ja suuri häpeä, mutta paremman porukan ravintoloissa on hänen mukaansa liikaa kieltoja ja rajoituksia.
Tarkempaa tietoa Jungnerin havaitsemista epäkohdista minulla ei ole, mutta yleensähän harmia tuottaa viinipullo, jota ei voi ravintolasta jatkoille kantaa.
Vaikka määräys on sinänsä järjetön, ongelma ei ole yhtä huutava kuin nuoruuteni Helsingissä, missä pieni juhlija päätyi aamuyöstä joko Eerikinkadun painajaismaiselle Safari-klubille tai – syvimmän alennuksensa hetkellä – Aleksis Kiven kadun Populukseen. Muut mahdolliset ravintolat antoivat puoli yhdeltä valomerkin ja napsahtivat tasalta kiinni.
”Keskeltä kumpujen, mullasta maan isät ylpeinä katsovat poikiaan. Työttömyys, viina, kirves ja perhe, lumihanki, poliisi ja viimeinen erhe”, Eppu Normaali erittelee Murheellisten laulujen maassa suomalaista juoppoutta.
Samassa laulussa mainitaan myös viinamäen miesten langennut arkkitaatto: ”Niin Turmiolan Tommi taas herää henkiin ja herrojen elkeet tarttuvat renkiin. Kohti laukkaa viinakauppaa.”
Turmiolan Tommi oli maamme ensimmäinen sarjakuvasankari, sillä hänen tarinansa eteni kahdeksana kuvana. Suomeksi tekstitettyinä ne julkaistiin vuonna 1858 ja ruotsinkielisenä versiona Thomas i Brännby vuonna 1859.
Suhteellisen taidokkaat, joskin kiiltokuvamaiset piirrokset teki parikymppinen papintytär Alexandra Frosterus. Elämän kurjuutta hän ei ollut vielä maistanut, mutta taideoppia oli kertynyt paitsi Turusta myös saksalaisesta Düsseldorfista.
Vähän myöhemmin Alexandraa pidettiin jo Suomen johtavana naistaiteilijana ja hänen Venematkansa hautausmaalle (1861) poiki Albert Edelfeltin huipputeoksen Lapsen ruumissaatto (1879).
Lyhyeksi jäänyt avioliitto lääkäri Victor Såltinin kanssa eristi Alexandran Vaasaan, kauas pääkaupungin taidepiireistä. Pelastuksen tarjosivat alttaritaulut, joita nuori leski tehtaili lähes seitsemänkymmentä kappaletta – enemmän kuin kukaan muu Suomessa.
Alexandra Frosteruksen tärkein tukihenkilö oli Zachris Topelius, ja kaiketi hänen aloitteestaan raittiuskirjasten toimikunta pestasi Turmiolan Tommin piirtäjäksi viattoman neitosen.
Toimikunnassa istui Topeliuksen lisäksi sellaisia kansankynttilöitä kuin J. V. Snellman, Elias Lönnrot ja Fredrik Cygnaeus, mutta hankkeen dynamo, veturi ja isukki oli Helsingin yliopiston venäjän kielen professori Stepan Baranovski.
Mitään täysraittiutta herrat eivät varmaankaan tavoitelleet, vaan samantasoista kohtuukäyttöä kuin 1850-luvun Tyrväällä, missä – näin kertoo Antero Warelius – isäntien säällinen päiväannos oli puoli tuoppia eli 0,65 litraa viinaa.
Kirjasista seitsemän ilmestyi suomeksi, neljä ruotsiksi ja kaksi saameksi, mikä kielii siitä, että Lapin alkoholiongelmaa pidettiin erityisen pahana.
Turmiolan Tommin tarina sovitettiin George Cruikshankin sarjakuvasta The Bottle, ”Pullo” (1847), jonka tapahtumat sijoittuvat Lontooseen. Juoni on periaatteessa sama, kuvia on yhtä monta ja kummankin perheen raitista onnea symboloi kissa.
”Jo teki tekonsa viina. Otti mielen miehen päästä. Raudat jalkahan rakenti.” – Nämä kalevalamittaiset säkeet ja mahdollisesti kaikki tekstit ovat Lönnrotin käsialaa, mutta kuka löysi The Bottlen piirrokset?
Olisiko asialla ollut kekseliäs Baranovski, joka suunnitteli raittiuskirjasten ohessa sukellusveneitä ja kirkkoja? Hänen uusklassinen Uspenskin katedraalinsa hävisi vain hiuksenhienosti maanmies Aleksei Gornostajevin bysanttilaiselle ratkaisulle.
Sarjakuvaekspertti Heikki Jokisen mielestä Turmiolan Tommin ilkuttu tarina ennakoi modernin ajan sarastusta: Tommi ei ole enää yhteisen kansan kasvoton jäsen, vaan itsestään tietoisena yksilönä hän voi kumota ryypyn tai olla kumoamatta.
Raittiusliike kuulostaa hiukan tyhmältä, mutta se oli aatesuuntana yhtä moderni kuin työväenliike, rauhanliike ja osuuskauppaliike, sillä ne kaikki perustuivat ihmisen omiin valintoihin.
Turmiolan Tommin valinnat ovat, ikävä kyllä, läpeensä huonoja. Hän palaa markkinoilta raivopäisessä hybriksessä, hän yrittää vaihtaa poikansa aapiskirjan viinaan, hän kiristää pullolla hutkien vaimoltaan rahaa ja surmaa tämän lastensa silmien edessä: ”Nouse ylös, äiti nouse! Minun on nälkä, vieraat pitelevät isää, ei se sinua enää lyö.”
Vaikka huumori on tästä perhehelvetistä kaukana, Turmiolan Tommin sarjakuvaura jatkui vielä vastakulttuurin kentillä ja undergroundin merkeissä.
Gilbert Sheltonin Fabulous Furry Freak Brothers, älyvapaat huumehörhöt, tunnetaan meillä Friikkilän poikina, mutta 1970-luvun Jymy-lehdessä he sekoilivat myös Turmiolan poikina tai Turmiolan veljeksinä. Ja Läski-Freddyn moraaliton kolli oli samalla logiikalla Turmiolan Tommin kissa.
Mitä tulee Turmiolan Tommin isään, valppaat lukijat muistavat ehkä SKS:n vuonna 2004 julkaiseman kirjan Suuriruhtinaanmaa Suomi, jossa tekijänä oli Stepan Baranovski.
Lähdettyään Helsingistä Baranovski kierteli Siperian koulujen inspehtorina, edisti aasialaisia ratahankkeita ja oli mukana laajassa kuvateossarjassa Živopisnaja Rossija, ”Maalauksellinen Venäjä”.
Baranovskin suopean topeliaaninen Suomi-reportaasi ilmestyi vuonna 1881 sarjan toisessa osassa, mutta jo parin vuoden kuluttua suuriruhtinaskunnan poikkeuksellista asemaa alettiin kipakasti arvostella. Liberaali raittiusmiehemme oikoi kuitenkin lehtien tietoja ja pysyi Venäjän eheyttämiskampanjan keskellä Suomelle lojaalina.
Kirjoittaja on hyvinkääläinen tietokirjailija, taidehistorioitsija ja kunnallispoliitikko.
uutiskirje 
