Parikymmentä vuotta politiikassa, ja välillä sitä on silti niin sinisilmäinen. Euroopan parlamentin ympäristövaliokunnassa tästä sinisilmäisyydestä on päässyt vauhdilla eroon.
Käsiteltäviä asioita valiokunnassa on paljon, ne ovat kaikki mutkikkaita ja ristiriitaisia, ja etenkin eturistiriidat voivat olla jyrkkiä. Päästökauppajärjestelmän uudistus on vain yksi esimerkki (pääministerimme sanoin) ”aidosti vaikeasta” linjavalinnasta – samantyyppisiä hankalia linjavalintoja ENVIssä tehdään joka viikko.
Ympäristövaliokunnasta kun on kyse, ovat kaikki ensin ympäristön asialla ja ilmastonmuutosta vastaan. Asia kuin asia, hetken verran neuvottelujen alkaessa hallitsee hegemonia ja kauniit pyrkimykset – seuraavalla viikolla jostain pulpahtaakin sitten soraääniä.
Rahahan se puhuu ja mielet muuttuvat vauhdilla.
Alkuun asiaa pohdiskeli ehkä hiukan lapsellisestakin näkövinkkelistä ja mietti, että äkkiäpä se ihmisillä mieli muuttuu. Tarpeeksi usein toistuttuaan kuvio on alkanut muuttua näkyväksi: rahahan se puhuu ja mielet muuttuvat vauhdilla.
Pieni Suomi, iso Eurooppa – pienet rahat, isot rahat. Parlamentin lobbareista on puhuttu paljon ja näkyviä he ovatkin. Nämä palkkasoturit vahtivat lainsäädäntöprosessia haukankatseella, viestintätoimistot tuuppaavat tarjolle analyysiä ja valmiita muutosesityksiä tupsahtaa mepeille sähköpostiin ihan pyytämättä ja yllättäen.
Lobbareista on mepeille toki paljon iloakin: eri intressejä pääsee avoimesti vertailemaan kun yhteydenottoja tulee eri suunnilta.
Äänestäjän asialla oleva edustaja joutuu kuitenkin pitämään päänsä kylmänä, oli taustalla minkälaisia tahoja tahansa. Paine lobbareilta – ja isoissa ryhmissä myös ryhmän suunnalta – on kova.
Jos menettää itsenäisyytensä ja oman ajattelunsa, häviää hommasta mielekkyys.
Kyynistymisen vaara on suuri, mutta kyynisyydelle ei pidä antautua. Planeetallamme ei ole vaalirahakirstua eikä köyhillä kauniita powerpoint-esityksiä. Vaikka välillä tuntuu, että ihmisyys ja maapallon tulevaisuus jäävät jatkuvasti ahneuden jalkoihin, ei auta kuin jatkaa taistelua.
Vaalitaistelun tuoksinassa toivoisin eduskuntavaaliehdokkaidenkin pitävän kirkkaana mielessä poliitikon toimenkuvan. Kaikilla meillä on suhteita moneen suuntaan, läheisiäkin sidosryhmiä tai tukijoukkoja, joillakin myös rahoittajia.
Oma ajattelu ja rohkea linjakkuus on kuitenkin säilytettävä. Jos rahoittajien, ”suuren yleisön” tai poliittisten taustaryhmien ja kilpakumppaneiden mielipidettä ryhdytään arvailemaan, ja annetaan tämän pelokkaan arvailun vesittää kunnianhimoiset tavoitteet, tulee politiikasta sellaista pelleilyä mitä viime aikoina olemme saaneet todistaa.
Se ei ole kunniaksi kenellekään.
Kirjoittaja on Euroopan parlamentin jäsen.
uutiskirje 
