Karheita tarinoita osa 10
1990-luvun lamatunnelmissa kuntien saneerausohjelmat avasivat huikeat markkinat konsulteille. Esimerkiksi Eno, Pieksämäki, Tuusula, Imatra, Jyväskylä ja Kiuruvesi palkkasivat saneerauskonsultteja, jotka tarjosivat valoisamman tulevaisuuden johtotähdeksi benchmarkkausta, eli vertailukehittämistä. Siinä matkimalla ja kopioimalla toisia, jotka ovat onnistuneet, vertaillaan, missä itse ollaan menossa, millaisia tekijöitä täytyy huomioida ja miten omaa kehittämishanketta on tarkoitus viedä eteenpäin.
Valtionosuuksien leikkausten jälkeen kunnille keksittiin pelastuskeinoksi tilaaja-tuottajamalli (TILTU). Kuntia kannustettiin uuteen huikeaan taloudelliseen nousuun palveluiden maksulliseksi laittamisella, sisäisillä vuokrilla ja palveluseteleillä. Iskusanana oli sisäisen yrittäjyyden toteuttaminen palveluita ulkoistamalla.
Lähes sata erikoissairaanhoidon kuntainliittoa yhdistettiin 21 sairaanhoitopiiriksi vuonna 1991. Ensimmäiseksi TILTUn koekaniiniksi laitettiin Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri, jossa tilaajien ja tuottajien välille luotiin suoriteperustainen rahoitusjärjestelmä.
Sairaaloiden piti toimia ”tuoteanalogian” mukaisesti tarjoamalla asiakkaille tulosvastuullisesti erilaisia ostettavia tuotteita.
Ensimmäiseksi aktiivista tilaaja-tuottajamallia kokeiltiin Itä-Uudellamaalla 3 000 asukkaan Lapinjärven kunnan sosiaalitoimen kotipalvelussa vuonna 1992. Kilpailuttamisen voitti kunnan oma kotipalvelu, joka lupasi sopimuksen mukaan tehdä työn 400 000 markkaa halvemmalla. Säästöt haettiin työntekijöiden palkasta, ikälisistä ja kilometrikorvauksista.
TILTUn tavoitteena oli vähentää valtion holhousta muuttamalla kuntalainen asiakkaaksi. Asiakkaan katsottiin olevan valtiosta vapaampi kuin potilas, oppilas, vanki tai varusmies, joka joutui alistumaan instituution päättämiin toimenpiteisiin.
Valtion omistuksessa olevaa verovaroin kustannettua terveydenhuoltoa pidettiin yksilön autonomiaa rajoittavana monopolivaltana. Asiakassuhde sitä vastoin perustui vapaaseen vaihdantaan autonomisten toimijoiden välillä.
Vuonna 1991 valtiosihteeri Pekka Tuomistolla välähti, miten julkiset tilat saadaan tuottamaan sisäisten vuokrien avulla. Ilmaisten toimitilojen katsottiin johtavan tuhlailevaan tilankäyttöön ja tarpeettomiin rakennusinvestointeihin. Vuokrajärjestelmä puolestaan vähensi tilantarvetta ja tuotti tätä kautta säästöjä.
Maksujen perimisessä julkisista palveluista katsottiin piilevän oivallinen tulonlähde. Ahon hallitus katsoi kaikessa erehtymättömässä viisaudessaan: ”Kun asiakas joutuu julkisen suoritteen saadakseen tekemään taloudellisia uhrauksia, voidaan olettaa asiakkaan harkitsevan perusteellisemmin suoritteen tarpeellisuutta tai vaihtoehtoisia ratkaisuja.”
Jos jollekin on jäänyt epäselväksi, mitä tarkoittaa laatujohtaminen, pieni kertaus on paikallaan. Kuten hallintoministeri Jouni Backman totesi 1995, laatujohtamisella säästöt oli mahdollisuus kääntää tuottavuuden nousuksi.
Lujan uskon mukaan laatujohtaminen johtaa tuhlauksen välttämiseen, palveluiden jatkuvaan parantamiseen, kerralla oikein -periaatteeseen, sekä työntekijöiden valtaistamiseen ja sitä kautta markkinatalousvalaistumiseen.
Lisäksi toimiva asiakaspalautejärjestelmä tuottaa kansalaisten rahoille kunnollista vastinetta. Laatu merkitsee kustannussäästöjä ja tuottavuuden lisäämistä, vähemmällä parempaa ellei peräti erinomaista tai vieläkin erinomaisempaa, jopa ainutlaatuista ja ennekuulumatonta.
Miksi tyytyä paljoon kun voi tulla toimeen vähemmälläkin. Ilman laatujohtamista rajut leikkaukset ja palvelujen heikentämiset eivät ole mahdollisia.
Kun yhteistyö ja kommunikointi korvataan armottomalla kilpailulla, tulevat laatujohtamisen parhaat puolet selkeästi näkyviin. Mitä epäselvemmäksi asiakkaille jää, mitä hyvä palvelu kenellekin tarkoittaa, sitä helpompaa on suorittaa leikkauksia ilman poliittista puudutusta.
Tehokkuus on aina tarkoituksenmukaista, johtipa se sitten syteen tai saveen. Jatkuva kilpailuttaminen luo ryhmädynamiikkaa ja toteuttaa unelman kylmästä valvovasta, kaikkialle näkevästä katseesta. Ja tärkeintähän on Ison veljen herpaantumaton laadunvalvonta, ei torkunta tai nukunta.
Lähde: Ville Yliaska: Tehokkuuden toiveuni. Into-Kustannus 2014.
Tässä 25-osaisessa juttusarjassa todellisuutta tarkastellaan absurdilla ohipuhumisella höystettynä.
uutiskirje 