Maailma muuttuu
Markkinatalouden toimintaa on totuttu kuvaamaan eläinmaailmasta otetuilla vertauskuvilla. Sen pyörittäjinä on perinteisesti mainittu niin kiireiset majavat, ahkerat muurahaiset kuin touhukkaat mehiläisetkin.
Mutta tämä oli ennen – finanssikapitalismia!
Hitaista majavista, muurahaisista tai edes mehiläisistä ei ole finanssikapitalismin sankareiksi, joiden on silmänräpäyksessä tai oveluuttaan pystyttävä nappaamaan saalinsa.
Julkiset velat ovat paisuneet aivan samassa tahdissa kuin pankkien ja muiden rahalaitosten varannot kasvaneet.
Kuten hämähäkkien!
Finanssikapitalismin hämähäkkien näkökulmasta markkinat ovat verkko, jolla voidaan pyydystää saalis. Kyse on vallantahdosta ja se on hämähäkki-ajattelun mukaan ihmisen koko totuus. Nietzsche oli siinä väärässä, että tarantella kannattaisi tasa-arvoa. Hämähäkkien mielestä näin tekevät torakat.
Taloustieteilijät siis rakastavat eläimellisiä ilmauksia. Pankkiiri Björn Wahlroos on puhunut torakka-ajattelusta kirjoittaessaan talouden kymmenestä tuhoisimmasta ajatuksesta. Hän tuntuu pitävän torakka-ajatteluna kaikenlaista arvostelua finanssikapitalismia ja siinä menestyvien menetelmiä kohtaan. Hänen mukaansa torakka-ajattelu ajaa tasa-arvoa ja haluaa kasvattaa julkisia menoja velaksi laman oloissa.
On aika nurinkurista, että Wahlroos on lainannut ilmauksen nobelisti Paul Krugmanilta, joka viittasi sillä yhä uudelleen toistettuihin talouden tosiasiat ohittaviin harhaanjohdatuksiin. Krugman nimittäin pitää torakka-ajatteluna oikeiston suosimaa eriarvoisuutta ihannoivaa ja julkisten menojen leikkaamista myös laman oloissa tarjoilevaa päättelyä. Wahlroosin ja Krugmanin riidassa onkin kysymys talouden perusasioista. Kysymys on siitä kuinka eri lailla nämä talouden perusasiat voidaan ja on voitu ymmärtää. Tämä on vanha juttu.
Mieleeni tuleekin kreikkalaisen Arkhilokhoksen mietelmä: ”Kettu tietää monia asioita. Siili tietää yhden ison asian.” Siili tietenkin tietää kuinka kääriytyä piikkipalloksi ketun juonia vastaan, mutta se ei ole tässä tärkeintä. Tärkeintä on muistaa ne perusolettamukset eli ne isot asiat, joiden varassa tulkintamme talouden toiminnasta kulloinkin seisoo.
Yksi iso asia koskee tasa-arvoa. Nykyisen tietämyksemme valossa tasa-arvoiset yhteiskunnat ovat menestyneet parhaiten myös taloudellisesti. Hämähäkki-ajattelu kieltää tämän. Tasa-arvohan on poliittisen toiminnan tulosta. Hämähäkki-ajattelun mukaisesti markkinat kertovat totuuden ihmisten maailman menosta ja jo siitä syystä niiden pitää saada toimia vapaasti. Mutta eiväthän ne toimi finanssikapitalismissa vapaasti. Tähän ovat syyllisiä hämähäkit itse. Ne ovat monin tavoin verkottuneet keskenään sisäpiireiksi. Näin ne voivat tehokkaimmin saalistaa.
Hämähäkkien mielestä tuottavuus on yksinkertaisesti rahan ansaitsemista. Niinpä raha on saatava kiertämään ja tuottamaan. Parhaiten se kasvattaa arvoaan kasvamalla korkoa koron päälle ja sijoittamalla ja sijoittumalla aina ensimmäiseksi saatavien sarjaan. Silloin Musta Pekka jää muiden käsiin, lähinnä majavien, muurahaisten ja mehiläisten.
Näinhän on Euroopassa tapahtunut, kun julkiset velat ovat paisuneet aivan samassa tahdissa kuin pankkien ja muiden rahalaitosten varannot kasvaneet. Tässä on kyse rahan tekemisestä ja kiertokulusta, mitä ei pidä sekoittaa arvonmuodostukseen. Tuotannolliset investoinnit jäävät tässä kiertokulussa kesannolle ja julkisen vallan tehtäväksi näyttää jäävän tämän varainsiirron loppuun saattaminen, mikäli pidetään kiinni hämähäkki-ajattelusta.
Ei voida sanoa, että hämähäkki-ajattelu olisi yksin hallinnut Suomea. Parina viime vuosikymmenenä sen ote on silti todella vahvistunut. Tämä näkyy nimenomaan eriarvoisuuden kasvuna ja varsinkin rikkaimmista rikkaimpien rikastumisena. Jos hämähäkki-ajattelu määrää tulevan suunnan, niin tämän tien päässä ei ole ainoastaan hyvinvointivaltion alasajo vaan paljon sitä rajumpi ja rujompi lopputulos.
Tällä tiellä voitaisiin erottaa kuusi kerta kerralta selvemmin erottuvaa vaihetta. Nyt ollaan astumassa sen kolmanteen vaiheeseen, jos suunta ei muutu.
Ensimmäisen vaiheen tunnusmerkkinä voitaisiin pitää Suomessa toteutettuja, vuosikymmeniä kasatun kansallisen omaisuuden alennusmyyntejä.
Toista vaihetta luonnehtii paine yksityistää julkista palvelutuotantoa tavalla, joka ajaa myös pienet kotimaiset yritykset suurten syliin, mikä näkyy nyt sosiaali- ja terveydenhuollossa.
Kolmannessa vaiheessa tavoitteena on edistää prekarisaatiota luomalla matalapalkkaiset työmarkkinat maahanmuuttajien avulla ja kustannuksella.
Neljännessä vaiheessa työeläkerahastot ovat vaarassa joutua julkisen velan pantiksi, jonka yksityiset rahalaitokset ottavat haltuunsa.
Viidennessä vaiheessa Suomi on ajettu tilanteeseen, jossa ihmisten yhteinen ja arvokkain luonnonvarallisuus kuten vesivarat ovat vaarassa joutua yksityistämisen ja myynnin kohteeksi.
Kuudennessa vaiheessa viimeisetkin hämähäkit ovat muuttaneet kokemastaan ja tekemästään autiomaasta.
Miten olisi Raid?
Kirjoittaja on politiikan tutkija.
uutiskirje 
