Karheita tarinoita osa 12
Francois Rabelais kertoo 1522 ilmestyneessä romaanissaan Pantagruelin neljäs kirja (Siltala) ranskalaisen Aisopoksen sadun köyhästä halonhakkaaja Couillatrista, joka kadottaa kirveensä. Hän vihastuu ja murehtii epäonneaan, koska hänen toimeentulonsa on täysin kirveen varassa. Kaikki rikkaat puukauppiaat kunnioittavat häntä ahkerana puunhakkaajana ja ilman kirvestä hän kuolisi perheineen nälkään.
Kuolema löytää kirveettömän puunhakkaajan kuudentena päivänä ja haluaa viikatteellaan niittää puunhakkaajan pois tästä maailmasta.
Hädissään puunhakkaaja alkaa huutaa, rukoilla ja anoa kutsuen Juppiteria osuvilla rukouksilla, kohottaa kasvonsa kohti taivaita, polvistuu maahan, paljastaa päänsä ja toistaa jokaisen rukouksen päätteeksi kovaan ääneen uupumatta:
”Kirveeni, oi Juppiter, kirveeni, ei mitään muuta, tai sitten rahaa jolla voin ostaa uuden. Voi kirvesparkaani!”
Juppiterilla on parhaillaan menossa tärkeä neuvottelu, ja puheenvuoro on juuri vanhalla Kybelellä. Mutta niin kova on puunhakkaajan huuto, että se kantautuu aina jumalten neuvoston neuvonpitoon saakka.
”Kuka piru”, kysyy Juppiter, ”noin hirmuisesti huutaa? Emmekö me olleet ja emmekö me yhäkin ole täällä puimassa monia äärimmäisen tärkeitä ja merkittäviä kysymyksiä?”
Juppiter luettelee neljän sivun verran kiireellisiä ja tärkeitä asioita, joista jumalten neuvoston on päätettävä, mutta pyytää lopuksi Merkuriusta tarkistamaan, kuka alhaalla huutaa.
Merkurius kurkistaa kaivonkantta muistuttavasta lattialuukusta alas maahan ja näkee, että puunhakkaaja Couillatris siellä pyytää Juppiterilta kadonnutta kirvestään takaisin.
”Totisesti,” Juppiter puuskahtaa, ”eikö meillä ole tärkeämpää tekemistä kuin palautella hukkuneita kirveitä? Silti se täytyy hänelle toimittaa, koska Kohtalo on niin säätänyt. Kirves on hänelle yhtä arvokas kuin herttuakunta Milanon herttualle tai kuningaskunta kuninkaalle.”
Jumalten neuvonpidon jälkeen Juppiter kehottaa Merkuriusta laskeutumaan pikimmiten alas ja heittämään puunhakkaajan jalkojen juureen kolme kirvestä: hänen omansa, toinen kultainen ja kolmas kauttaaltaan hopeinen, kaikki samankokoisia.
-Käske hänen valita noista kolmesta, ja jos hän valitsee omansa, anna hänelle myös kaksi muuta. Jos hän valitsee muun kuin omansa, katkaise häneltä kaula hänen omalla kirveellään. Ja vastedes toimi aina näin kirveensä hukanneiden kanssa.”
Merkurius laskeutuu alas siivekkäine kypärineen, nilkkasiipineen ja sauvoineen, nakkaa puunhakkaajan jalkoihin kolme kirvestä ja sanoo: ”Olet itkenyt tarpeeksesi ansaitaksesi ryypyn. Juppiter on kuullut rukouksesi. Valitse näistä omasi ja vie mennessäsi.”
Puunhakkaaja ottaa ensin käteensä kultaisen kirveen ja siten hopeisen, mutta ei tunnista niitä omakseen. Tunnistaessaan puuvartisen kirveen varressa oman merkkinsä, hän vavahtaa ilosta ja sanoo: ”Jumaliste, tämä on minun. Jos saan pitää tämän, uhraan teille seuraavan puolenkuun aikaan kelpo kulhollisen maitoa.”
”Ole hyvä, se on sinun”, sanoo Merkurius. Koska osoitit vaatimattomuutta kirvestä valitessasi, lahjoitan sinulle Juppiterin pyynnöstä nuo kaksi muuta. Niiden avulla sinä rikastut.”
Kultaisesta ja hopeisesta kirveestä saaduilla tuloilla köyhä puunhakkaaja ostaa suuren maatilan. Nähdessään hänen onnenpotkunsa naapuruston maajussit hämmästyvät ja aikaisempi myötätunto köyhää puunhakkaajaa kohtaan muuttuu kateudeksi tämän äkkirikastumisen johdosta.
Niinpä he ryntäilevät ympäriinsä, utelevat, nuuskivat ja urkkivat, millä tavalla, missä paikassa, minä päivänä, minä kellonlyömällä puunhakkaaja oli sellaisen aarteen saanut haltuunsa.
Kuullessaan, että se johtui kirveen kadottamisesta, he sanoivat: ”Ahaa! Riittää siis että hukkaa kirveensä, niin voi tulla rikkaaksi. Sepä onkin helppo ja halpa keino.”
Ja niin kaikki hukkaavat kirveensä. Kelvoton on se joka ei kadota kirvestään. Kirveiden puuttuessa koko maassa ei kaadeta enää ensimmäistäkään puuta.
Pientilalliset myyvät omaisuutensa puunhakkaajalle, ostaakseen rahoilla läjäpäin kirveitä hukattavaksi. Kaikki itkevät, rukoilevat, valittavat ja huutavat Juppiteria: ”Kirves siellä, kirves täällä, kirveeni, voi voi voi, Juppiter, minun kirveeni!”
Merkurius ilmestyy oitis tuomaan heille kirveitä, tarjoten jokaiselle sitä, jonka nämä ovat hukanneet, toista kultaista ja kolmatta hopeista. Kaikki valitsevat kultaisen kiittäen Juppiteria suurta hyväntekijää. Mutta samalla hetkellä kun he nostavat kultaisen kirveen maasta, kumartuneena ja kyyryssä, Merkurius katkaisee heiltä kaulan niin kuin Juppiter oli käskenyt. Katkottujen kaulojen lukumäärä vastasi hukattujen kirveiden määrää.
Näin Juppiter halusi näyttää, miten käy niille, jotka toivovat ja haluavat vain kohtuullisesti.
Tässä 25-osaisessa juttusarjassa todellisuutta tarkastellaan absurdilla ohipuhumisella höystettynä.
uutiskirje 