Hallitustunnustelija Juha Sipilän ajama yhteiskuntasopimus kaatui luottamuspulaan. Suomen kilpailukykyä, tuottavuutta ja työllisyyttä parantamaan tarkoitettu sopimus joutui keskiviikkona romukoppaan.
Järjestöjen välinen haarukka osoittautui liian suureksi. Julkisuudessa puhutti eniten työajan pidentäminen sadalla tunnilla. Tämä olisi merkinnyt rajua palkkojen laskua. Sopimukset työajan lyhentämisestä olisi pitänyt tehdä aloittain.
Tämä työnantajien pöytään tuoma tavoite oli myrkkyä työntekijöille. Sipilän suhde tähän tavoitteeseen on epäselvä. Miten voimallisesti Sipilä oli tähän sitoutunut? Kaatuneen sopimuksen tavoite kilpailukykyhyppäyksestä oli epärealistinen. Kustannuksia haluttiin laskea viidellä prosentilla suhteessa muihin euromaihin.
Luottamus ei synny sanelemalla. Tätä Sipilä ei kyennyt ennakoimaan.
Kysymys heikosta kilpailukyvystä on kiistanalainen, työnantajien hokema mantra. Metalliliiton tutkimuspäällikkö Jorma Antila kirjoittaa toisaalla tässä lehdessä, että Suomen ongelma ei ole heikko kilpailukyky, vaan kysynnän puute. Suomessa ei tuoteta tarpeeksi tuotteita, joilla olisi markkinoilla kysyntää. Vastuu tuotekehittelystä on yrityksillä. Hallituksella on rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa kysyntään.
Sipilä ei halua osoittaa syyllistä yhteiskuntasopimuksen kaatumiseen. Työnantajapuoli jumittui omaan poteroonsa neuvotteluissa. Se asettui neuvotteluissa ikään kuin ulkopuoliseksi tarkkailijaksi. Toisella puolella SAK puolusti työntekijöitä. SAK:n hallitus oli antanut aivan oikein tiukat reunaehdot neuvotteluille.
Työnantajat eivät suostuneet irtisanomissuojan parantamiseen eivätkä irtisanottujen uudelleen kouluttamiseen. Työnantajapuoli tavoitteli myös työttömyysturvan heikennyksiä. Työnantajan vaatimukset olivat kylmää kyytiä työntekijöille.
Kiire oli kova. Jo lähtökohtaisesti neuvottelutilanne oli mahdoton. Milloin työelämän pelisäännöistä on kyetty sopimaan tällä aikataululla? Kriisitietoisuus ja yhteinen käsitys talouden kuvasta ei ollut Sipilän ennakoimalla tasolla.
Luottamus ei synny sanelemalla. Tätä Sipilä ei kyennyt ennakoimaan. Sekä työntekijät että työnantajat olisivat tarvinneet pidemmän neuvotteluajan sekä aikaa omien jäsentensä sitouttamiseen. Voikin ennakoida, että neuvottelupöydässä olleisiin tavoitteisiin palataan hallitusneuvotteluissa.
Valtiovarainministeriön rooli neuvotteluissa ei herättänyt luottamusta. Valtiovarainministeriössä ei ollut halua sitoutua Sipilän lupailemaan kevyempään talouden sopeuttamiseen ja pienempiin kiristyksiin, vaikka yhteiskuntasopimus olisi tehty. Tämä tuli ilmi neuvotteluissa.
Valtiovarainministeriöllä on leikkaamistavoitteensa, jonka se näyttää syöttävän poliitikoille vaikka väkisin. Asenne on ylimielinen.
Talouden sopeuttamisessa valtion osuudeksi on arvioitu neljä miljardia, saman verran kestävyysvajeeksi ja kaksi miljardia otetaan kunnilta. Kymmenen miljardin sopeutus – mikäli se toteutetaan – kasvattaa eriarvoisuutta, leikkaa palveluja ja etuuksia.
Lääke on väärä. Se johtaa ainoastaan uuteen sopeuttamistarpeeseen. Leikkauksilla syvennetään pahoinvointia ja ajetaan maata huonolle kehälle. Nyt on elvyttävän talouspolitiikan paikka.
sirpa.puhakka@kansanuutiset.fi
uutiskirje 